07.08.2017

Vanhuuden arvostus 100-vuotiaassa Suomessa?

Väestön vanhentumisen tsunami pyyhkäisee Euroopan ylitse. Sataa itsenäistä vuottaan juhliva Suomi ikääntyy ensimmäisten joukossa.

Pidentyvä elinikä on iloinen asia, mutta lasten vähyys taas ennustaa surullista tulevaisuutta.

Ikääntyminen on ennen kaikkea kulttuurin muutos. Sitä lähestytään usein taloudellisten mittareiden kautta, mikä on toki tarpeen, mutta ei auta ikäsyrjinnän lopettamisessa.

Vanhuuden vallankumouksellinen muutos

Ikäihmiset ovat hieman liioitellen siirtyneet sadassa vuodessa syytingistä Espanjan aurinkorannalle. Hyvinvointivaltio on mahdollistanut itsenäisemmän vanhuuden, toisaalta perhesuhteet ovat ohentuneet.

Suomen 1,5 miljoonalla eläkeläisellä on kuitenkin monta kohtaloa. Eläkkeiden kipupisteet ovat takuu- ja kansaneläkettä saavien ikääntyneiden naisten sekä nuorempien työkyvyttömyyseläkeläisten kohdalla.

Eläkkeiden kipupisteet ovat takuu- ja kansaneläkettä saavien ikääntyneiden naisten sekä nuorempien työkyvyttömyyseläkeläisten kohdalla.

Kun katson omia eläkeikäisiä vanhempiani, niin todellinen vanhuus ei ole vielä läsnä ”kolmannen iän” alkupäässä. Vanhuuseläkeaika kokonaisuudessaan lähestyy jo neljännesvuosisadan mittaa.

Työkulttuurin vahvuus voi olla myös julmaa

Eetu ry:n tutkimuksen mukaan jopa noin kolme neljästä ikääntyneestä (+55-v) kokee olevansa toisen luokan kansalainen ja vain eräänlainen kuluerä yhteiskunnassa. Suomi voi olla karu paikka työuran jälkeen, kun uuden ihmisen kohtaamisessakin kysytään ensimmäisenä mitä tämä tekee työkseen?

Kovalla työllä vaurastuneita Aasian maita saatetaan pitää esimerkillisinä vanhojen ihmisten kunnioituksessa, mutta sukukeskeinen kulttuuri on rapautumassa.

Etelä-Koreassa vanhusten itsemurhat yleistyvät, Kiinassa lapset velvoitetaan lailla tapaamaan vanhempiaan ja Japanissa internet-kahviloista on tullut joillekin pysyviä koteja. Eläkejärjestelmät ovat Suomeen verrattuna yllättävän takapajuisia.

Kansakunnan muisti on vaarassa unohtua

Irlantilainen tuttuni ihmetteli Suomessa: miksi vanhat ja nuoret eivät täällä ”sekoitu”? Olohuoneen jatkeeksikin kutsuttu pubikulttuuri tuo siellä eri ikäiset yhteen, kun meillä luontevat kokoontumispaikat ovat vähissä.

Sukulaisuuteen perustuvia yhteyksiä pidetään vielä toivottavasti arvossa, tosin suvut ovat yhä pienempiä. Eri-ikäiset on usein rajattu omiin yhteisöihin, jotka eivät juuri keskustele. Jos ei ole kokemusta eri elämänvaiheiden luonteesta, saattavat empatian tunteminen ja historian ymmärtäminen olla vaikeita asioita.

Nyt pitää rakentaa sukupolvien välisiä siltoja

Osa ikäpolvien välisistä suhteista on arkisia ja näkyviä, kuten lastenlasten vierailut mummolassa. Osa on enemmän piilossa, kuten työeläkkeiden rahoituksen sukupolvisopimus, jossa jokainen ikäluokka on vuorollaan maksajana ja saajana.

Entä jos ihminen on aivan yksin? Professori Juho Saari on todennut, että yksinäisyys voi olla melkein koko elinkaaren mittainen kokemus. Yksinäinen eläkeläinen ei pääse helposti näkyväksi osaksi sukupolvien ketjussa.

Ikääntyneiden digihyppy on iso ponnistus. Internet voittaa etäisyydet myös lapsen- ja lapsenlapsiin, jotka elävät yhä isomman osan elämästään verkossa. Tämä ei silti korvaa fyysistä lämpöä ja läsnäoloa.

Eri yhteisöjen muodostamia ”kuplia” on tarpeen tullen hyvä törmäyttää keskenään. Lapseni päiväkodista tehdään vierailuja läheiseen palvelutaloon esimerkiksi pääsiäisenä.

Työeläkemalli muuttuu aina ajan hengen mukana. Riskien yhteisestä ja oikeudenmukaisesti mitoitetusta jakamisesta on silti hyvä pitää kiinni, järjestelmän oikeutus ja kannatus riippuvat lopulta siitä.

---

Artikkeli on julkaistu aiemmin seuraavissa lehdissä: Eläkkeensaaja, Kristelli, Eläkeläinen, God Tid ja EL-Sanomat.

Kommentit(0)

Lisää kommentti

Nimi:  
Kommentti:  
Varmistus: Paljonko on viisi miinus kaksi?

Vastaus:  

Tällä kysymyksellä pyritään estämään lomakkeen automatisoitu käyttö.
Kommentti ilmestyy sivulle vasta hyväksynnän jälkeen.
Kommentin lähettäminen edellyttää selaimen evästeiden sallimisen. Evästeet voi sallia selaimen asetuksista.