Työeläkeyhtiöiden aktuaareista, Telan asiantuntijoista sekä riippumattomasta asiantuntijasta koostunut työryhmä on tehnyt selvityksen koskien työeläkemaksun hoitokustannusosan päivittämistä ja yhtiökohtaisiin hyvityksen jakoperusteisiin siirtymistä. Selvityksen loppuraportti on luettavissa tällä sivulla.

Työmarkkinakeskusjärjestöt sopivat marraskuussa 2015 työeläkeyhtiöiden asiakashyvitysten kohdentamisen vapauttamisesta ja siitä, että hoitokustannusliikkeen ylijäämä voidaan ottaa jatkossa kokonaisuudessaan huomioon asiakashyvityksiä määrättäessä. Sosiaali- ja terveysministeriön (STM) tulkinnan mukaan nykyinen lainsäädäntö mahdollistaa edellä mainitut muutokset.

Sopimus sisälsi myös selvityspyynnön, jota varten Tela perusti erillisen työryhmän. Selvitettävinä asioina olivat se, miten asiakashyvitysten kohdentamisen vapauttamiseen siirrytään ja mitä päivitystarpeita työeläkemaksun hoitokustannusosalla ja maksutappio-osalla on.

Selvitystyötä varten kerättiin yhtiökohtaisia tietoja muun muassa hoitokustannusmaksuista, liikekuluista, vakuutusten määristä ja korvauspäätöksistä vuodelta 2015. Yhtiökohtaisia tietoja ei jaettu työryhmässä, vaan työryhmä käsitteli vain välttämättömiä summatasoisia tietoja.

Selvitystyön lähtökohdaksi valittiin alustavien selvitysten jälkeen nykymallin ajan tasalle saattaminen. Yhteinen näkemys oli kerätyistä tiedoista tehdyn analyysin jälkeen, että nykyisen hoitokustannusosan tasoa on mahdollista alentaa.

Hoitokustannusmallin parametreihin muutoksia, asiakashyvityksissä siirtymä yhtiökohtaisiin jakoperusteisiin

Hoitokustannusmallin rakenne päätettiin pitää samana, ainoastaan mallin parametreihin tehdään muutoksia. Parametrien päivitys tehtiin siten, että hoitokustannusperusteen (sekä TyEL ja YEL) tariffin eri komponentteja vuodelle 2017 kiristettiin samassa suhteessa, noin 7,1 prosentilla vuoden 2015 parametreihin verrattuna. Lisäksi sovittiin, että Tela ja yhtiöt tekevät uuden hoitokustannusselvityksen, joka valmistuu kevään 2018 aikana.

Työryhmä päätyi maksutappio-osan osalta siihen, että nykytila säilytetään toistaiseksi eli maksutappio-osa olisi edelleen erillinen TyEL-maksun osa.

Asiakashyvitysten jaon osalta siirrytään vuodelta 2018 kertyvän ylijäämän perusteella jaettavien hyvitysten osalta yhtiökohtaisiin jakoperusteisiin. Jaettavissa olevien hyvitysten enimmäismäärä määritellään jatkossakin yhteisissä laskuperusteissa, mutta se, kuinka hyvitykset jaetaan asiakkaille, on määritelty jatkossa yhtiökohtaisissa laskuperusteissa.

Asiakkaan vaihtaessa vakuutusyhtiötä, vaihdon jälkeen maksettavat niin sanotut jälkihyvitykset säilytetään ja ne määritellään yhteisissä laskuperusteissa. Oikeus jälkihyvitykseen ja jälkihyvityksen maksuaika säilyvät entisellään, mutta jälkihyvitysten määräytymiseen tulee muutos. Uuden mallin mukaan jälkihyvitykset perustuvat kullekin yhtiölle vahvistettavassa laskuperusteessa määriteltyyn pitkäkestoiseen jakotekijään, josta STM on antanut tulkintansa yhtiöille osoitetussa kirjeessä.

Hyvityksiä koskevien laskuperusteiden toimivuudesta tehdään selvitys siten, että sen tulokset ovat käytettävissä ennen vuoden 2021 laskuperusteiden valmistelua.

Selvityksen loppuraportti liitteineen:

Selvitys työeläkeyhtiöiden hoitokustannusosasta ja asiakashyvityksistäpdf, 1 MB

Lisätietoja:

Analyysitoimintojen johtaja Minna Lehmuskero, minna.lehmuskero(at)tela.fi, puh. 010 680 6718