Siirry sisältöön

Yksityisalojen vakuutusmatemaattinen sanasto

Sanastossa on selitetty yleisimpiä työeläkevakuuttajien vastuu- ja vakavaraisuuslaskentaan liittyviä termejä.

Hae sanoja alkukirjaimen mukaan:

E

Eläkevastuu

Eläkesäätiössä tulevia rahastoituja eläkkeitä varten varatut varat. Eläkevastuu vastaa työeläkeyhtiöiden ja eläkekassojen vastuuvelkaa.

H

Hoitokustannusosa

Työeläkeyhtiössä TyEL-vakuutusmaksuun sisältyvä osa, jolla katetaan esimerkiksi vakuutusten hoidosta ja eläkeratkaisujen tekemisestä ja maksamisesta aiheutuvia kuluja.

Hyvitys

Työeläkeyhtiön antama TyEL-maksun alennus, joka määräytyy työeläkeyhtiön vakavaraisuuden ja hoitokustannusylijäämän perusteella. Sijoitustoiminnan ylijäämä ja työeläkeyhtiön tehokkaasta toiminnasta syntyvät hoitokustannussäästöt kasvattavat vakavaraisuutta. Hyvityksen enimmäismäärä vuodessa on enintään 1,0 prosenttia vakavaraisuuspääoman määrästä lisättynä hoitokustannusylijäämällä.

K

Korvausvastuu

Työeläkeyhtiöillä ja eläkekassoilla vastuu jo sattuneista eläketapahtumista, joita ei ole vielä kokonaan maksettu. Korvausvastuuseen lasketaan myös tasausvastuu.

L

Laskuperusteet

Säännöt, joiden mukaan eläkevakuuttajien tulee laskea esimerkiksi vakuutusmaksu ja vastuuvelka. Työeläkeyhtiöillä, eläkesäätiöillä ja -kassoilla sekä erityiseläkelaitoksilla on omat laskuperusteensa.

M

Maksuluokkamalli

Työeläkeyhtiössä vakuutetun suurentyönantajan työkyvyttömyyseläkemaksu määräytyy maksuluokkamallin mukaisesti. Mallissa työnantajan työkyvyttömyyseläkkeistä laskettu edellisten vuosien eläkemeno vaikuttaa siihen, mihin maksuluokkaan työnantaja kuuluu. Maksuluokkia on 11. Mitä pienempi työkyvyttömyysriski työnantajalla on, sitä alempaan maksuluokkaan työnantaja kuuluu ja sitä pienempi työkyvyttömyyseläkemaksu on.

Maksutappiomaksu

Työeläkeyhtiössä TyEL-vakuutusmaksuun sisältyvä osa, jolla katetaan esimerkiksi konkurssien tai maksutappioiden takia saamatta jääneitä vakuutusmaksuja. Suurilta työnantajilta syntyy keskimäärin vähemmän maksutappioita kuin pieniltä.

O

Osaketuottosidonnainen lisävakuutusvastuu

Järjestelmän kollektiivinen puskurirahasto, jolla varaudutaan lisääntyneeseen sijoitusriskiin ja josta sovitun ylärajan ylittävä osa siirretään vanhuuseläkevastuisiin. Osaketuottosidonnaisen lisävakuutusvastuun määrä riippuu eläkevakuuttajien osakesijoitusten keskimääräisestä tuotosta.

Ositettu lisävakuutusvastuu

Työeläkeyhtiöillä sijoitustoiminnan tuloksesta ja hoitokustannustuloksesta muodostuva vastuuvelan osa. Ositetun lisävakuutusvastuun kautta jaetaan eläkeyhtiöiden asiakashyvitykset.

Osittamaton lisävakuutusvastuu

Työeläkeyhtiöillä vakavaraisuuspääomaan luettava vastuuvelan osa, jolla tasoitetaan sijoitusten arvoissa tapahtuvia heilahteluja ja varaudutaan vakuutusriskeihin. Säätiöillä ja kassoilla tätä vastaava suure on lisävakuutusvastuu.

P

Perustekorko

Tasauseläkkeiden puskurirahastoa eli tasausvastuuta täydennetään vuosittain perustekoron verran. Perustekorko on suuruudeltaan 18 prosenttia keskimääräisestä vakavaraisuudesta, kuitenkin vähintään 3 prosenttia.

R

Rahastoitu osa

Se osa TyEL- tai MEL-eläkkeestä, joka kustannetaan rahastoivalla järjestelmällä. Rahastoitu osa on työsuhteen vakuuttaneen eläkevakuuttajan vastuulla. Rahastoitua osaa on vanhuus- ja työkyvyttömyyseläkkeissä.

Rahastokorko

Eläkkeen pääoma-arvon laskennassa käytettävä tekninen korko. Rahastokorko on suuruudeltaan 3 prosenttia. Vanhuus- ja työkyvyttömyyseläkerahastoja täydennetään vuosittain rahastokoron verran.

Rahastoonsiirtovelvoite

Määrittelee sen, miten eläkevakuuttajien tulee vuosittain hyvittää rahastojaan. Rahastoonsiirtovelvoite koostuu täydennyskertoimesta, osaketuottokertoimesta ja rahastokorosta.

T

Tasausosa

Se osa vakuutusmaksusta, jolla kustannetaan eläkejärjestelmän yhteisellä vastuulla olevat rahastoimattomat eläkeosat, esimerkiksi indeksikorotukset.

Tasausvastuu

Vastuuvelkaan tai eläkevastuuseen kuuluva yhteisesti kustannettavien eläkkeiden puskurirahasto.

Turvaavuustaso

Turvaavuustaso kuvaa sitä todennäköisyyttä, jolla työeläkevakuuttajalla on vakavaraisuuspääomaa jäljellä vähintään vastuuvelan verran vuoden aikahorisontilla tarkasteltuna. Tarkastelussa lähdetään liikkeelle vakavaraisuusrajan tasolta.

Työkyvyttömyysmaksu

Työeläkeyhtiössä TyEL-vakuutusmaksuun kuuluva osa, jolla kustannetaan tulevien työkyvyttömyyseläkkeiden rahastoidut osat.

Täydennyskerroin

Määräytyy eläkevakuuttajien keskimääräisen vakavaraisuuden perusteella. Työeläkevakuuttajat vahvistavat rahastojaan täydennyskerrointa vastaavalla tuotolla. Täydennys kohdistetaan 55 vuotta täyttäneiden vanhuuseläkevastuisiin.

V

Vakavaraisuusasema

Vakavaraisuusasema on vakavaraisuuspääoma suhteessa vakavaraisuusrajaan.

Vakavaraisuusaste

Vakavaraisuusaste kertoo, kuinka paljon eläkevakuuttajan omaisuus ylittää vastuuvelan. Vakavaraisuusaste lasketaan jakamalla eläkevarat vastuuvelalla.

Vakavaraisuusraja

Vakavaraisuusraja on yhtiön sijoituskannan rakenteen perusteella laskettu suure, joka on mitoitettu siten, että vakavaraisuuspääomaa on 97 prosentin todennäköisyydellä vielä jäljellä vuoden kuluttua, jos vakavaraisuuspääoma aluksi on vakavaraisuusrajan suuruinen.

Vakavaraisuuspääoma

Vakavaraisuuspääoma kuvaa työeläkevakuuttajan riskinkantokykyä. Työeläkevakuuttaja voi varautua sijoitusriskeihin ja vakuutusriskeihin vakavaraisuuspääomalla. Vakavaraisuuspääoma muodostuu pääosin omasta pääomasta, sijoitusten arvostuseroista ja lisävakuutusvastuusta/osittamattomasta lisävakuutusvastuusta.

Vakuutusmaksu

Eläkevakuutusmaksu, jolla kustannetaan sekä nykyisiä että tulevia eläkkeitä. Vakuutusmaksua maksavat työnantajat ja työntekijät, yrittäjien tapauksessa yrittäjät itse.

Vakuutusmaksukorko

Vakuutusmaksukorkoa käytetään vakuutusmaksujen ja työeläkevakuuttajien välisen kustannustenjaon erien korkoutuksessa. Vakuutusmaksukorko perustuu Garantiassa noteerattuun TyEL:n 12 kuukauden viitekorkoon. Vakuutusmaksukorko on kuitenkin aina vähintään 2 prosenttia.

Vakuutusmaksuvastuu

Työeläkeyhtiöillä ja eläkekassoilla tulevia eläketapahtumia varten varattu vastuu. Vakuutusmaksuvastuuseen kuuluu myös osittamaton ja ositettu lisävakuutusvastuu (eläkekassoilla lisävakuutusvastuu) sekä osaketuottosidonnainen lisävakuutusvastuu.

(Vakuutustekninen) vastuuvelka

Työeläkeyhtiöillä ja eläkekassoilla tilinpäätökseen kirjattu arvio tulevaisuudessa aiheutuvista eläkemenoista siltä osin kuin ne on rahastoitu. Vastuuvelka muodostuu vakuutusmaksuvastuusta ja korvausvastuusta.

Vanhuuseläkemaksu

Työeläkeyhtiössä TyEL-vakuutusmaksuun sisältyvä osa, jolla kustannetaan tulevien vanhuuseläkkeiden rahastoidut osat.

Sijoituksiin liittyvät termit sijoitussanastossa

Sijoituksiin ja sijoitusten tuottoihin liittyvät termit löytyvät sijoitussanastostamme.

Aiheeseen liittyvää