Eläkeuudistus etenee
Hallituksen esitys on parhaillaan lausuntokierroksella. Kannatamme esitystä vahvasti, sillä se edesauttaa työeläkejärjestelmän rahoitusaseman parantamista ja keventää työeläkemaksun korotuspainetta tulevaisuudessa.
Ajankohtaista
Vapaavalintainen yrittäjäeläke rapauttaisi eläkejärjestelmää
Keskisuomalaisen pääkirjoitus 5.1. kiinnittää ansaitusti huomiota käynnissä olevaan yrittäjien eläkejärjestelmän uudistamiseen. Kirjoituksessa pohdittu valinnanvapauden lisääminen on kuitenkin monimutkaisempi kysymys, eikä…
Työeläkeyhtiöiden välisten vakuutussiirtojen tilasto vuodelta 2025 valmistunut
Työeläkevakuutusten neljäs eli viimeinen siirtokierros vuodelta 2025 päättyi vuodenvaihteessa. Työeläkeyhtiöiltä saamiemme tietojen pohjalta olemme koonneet koko vuotta koskevan yhtiökohtaisen vakuutussiirtojen…
Voidaanko ”YEL-möykkyä” valaa enää uusiksi?
Uudenvuoden perinteisiin kuuluu usein 9 litran muoviämpäriin valettujen tinamöykkyjen vertailu ja tulkinta. Valinkauhassa on nyt myös yrittäjien eläkejärjestelmän uudistaminen, johon…
Teollisuus ja politiikka palaavat yhteen
Teollisuuspolitiikka on tekemässä paluuta sekä Euroopan unionissa että Suomessa. Tilausta sille luovat esimerkiksi protektionismin lisääntyminen maailmankaupassa, tarve omavaraisuuteen ja strategisten…
Turkka Sinisalo: Työurien pidentäminen vaatii uudistuksia
Eilen järjestämässämme webinaarissa pohdittiin, onko työurien pidentämisen haaste unohtunut ja miten työkykyä voidaan tukea koko työuran ajan. Esittelimme tilaisuudessa myös…
Suomi estää nuoria kouluttautumasta, selvisi Telan Palkkasummabingossa
– Suomen koulutusaste on Itä-Euroopan tasoa. Lisäksi Suomessa on OECD-maista kaikkein eniten nuoria, jotka ovat hakeneet toisen asteen jälkeen seuraavalle…
Hallinnollisten seuraamusmaksujen määrääminen tietosuojalainsäädännön rikkomuksista julkissektorilla
Annoimme lausunnon oikeusministeriölle koskien luonnosta hallituksen esitykseksi eduskunnalle tietosuojalain ja henkilötietojen käsittelystä rikosasioissa ja kansallisen turvallisuuden ylläpitämisen yhteydessä annetun lain…
Tulorekisterin kehittämissuunnitelma vuosille 2026–2029
Annoimme Eläketurvakeskuksen kanssa työeläkealan yhteisen lausunnon Verohallinnon tulorekisteriyksikölle koskien tulorekisterin kehittämissuunnitelmaa vuosille 2026–2029.
Tietosuojalainsäädännön kokonaisuudistus
Annoimme lausunnon oikeusministeriölle koskien luonnosta hallituksen esitykseksi tietosuojalainsäädännön kokonaisuudistukseen liittyvistä muutoksista. Uudistuksen taustalla on pääministeri Orpon hallituksen hallitusohjelma, johon sisältyy…
Vapaavalintainen yrittäjäeläke rapauttaisi eläkejärjestelmää
Keskisuomalaisen pääkirjoitus 5.1. kiinnittää ansaitusti huomiota käynnissä olevaan yrittäjien eläkejärjestelmän uudistamiseen. Kirjoituksessa pohdittu valinnanvapauden lisääminen on kuitenkin monimutkaisempi kysymys, eikä…
Voidaanko ”YEL-möykkyä” valaa enää uusiksi?
Uudenvuoden perinteisiin kuuluu usein 9 litran muoviämpäriin valettujen tinamöykkyjen vertailu ja tulkinta. Valinkauhassa on nyt myös yrittäjien eläkejärjestelmän uudistaminen, johon…
Yrittäjäeläkkeiden uudistamisessa on kyse eläke- ja sosiaaliturvasta
Varavaltuutettu Teemu Aalto (kesk.) Hattulasta kirjoittaa yrittäjäeläkkeiden kehittämisestä Hämeen Sanomissa 15.12. Tulevassa yrittäjäeläkkeiden uudistuksessa täytyy tarkastella kokonaisuutta pitkäjänteisesti. Tästä on…
Työeläkeyhtiöiden välisten vakuutussiirtojen tilasto vuodelta 2025 valmistunut
Työeläkevakuutusten neljäs eli viimeinen siirtokierros vuodelta 2025 päättyi vuodenvaihteessa. Työeläkeyhtiöiltä saamiemme tietojen pohjalta olemme koonneet koko vuotta koskevan yhtiökohtaisen vakuutussiirtojen…
Nimitys Telassa: Irja Kivijärvi johdon assistentiksi
Tradenomi Irja Kivijärvi (57) on nimitetty Työeläkevakuuttajat Telan johdon assistentiksi. Kivijärvi aloittaa tehtävässään 26.1.2026.
Työeläkekuntoutukseen liittyvien kustannusten korvaamista koskeva suositus vuodelle 2026
Jäsentemme edustajista koostuva kuntoutusasiain työryhmä on päivittänyt työeläkevakuuttajien yhteisen suosituksen työeläkekuntoutukseen osallistumisesta aiheutuvien kustannusten korvaamisesta. Päivitetty suositus tulee voimaan 1.1.2026,…
Työeläkevarojen kehitys
Sijoitusmarkkinoiden ja erityisesti osakkeiden hyvä vire jatkui loppukesän aikana, mikä kerrytti kasvua työeläkevaroihin. Varat kasvoivat vuoden kolmannen neljänneksen aikana yhteensä seitsemällä miljardilla eurolla.
Eläkevarat 30.9.2025 279 mrd €
Reaalituotto 4,0 %
Kysymyksiä ja vastauksia eläkeiästä
Miten vanhuuseläkeikä määräytyy? Miten alaikäraja nousee ja missä iässä suomalaiset tosiasiassa jäävät eläkkeelle? Kokosimme aiheesta tietopaketin, joka kertoo myös eläkeikien muuttamisen historiasta meillä ja maailmalla.
Tutustu asiantuntijoihimme
Eläkejärjestelmä on kuin elämä itse: periaatteessa yksinkertainen, mutta käytännössä monimutkainen.
Eläkejärjestelmä on kuin Suomen koripallomaajoukkueet – jokaisella pelaajalla on oma roolinsa, mutta ikäluokasta riippumatta menestys rakentuu avoimuuden, luottamuksen ja yhteispelin varaan.
Eläkejärjestelmä on kuin Huuhkajien arvokisapaikka eli eri sukupolvien yhteinen unelma.
Eläkejärjestelmä on kuin rantakallio: se kerää lämpöä työuran aikana ja luovuttaa sen takaisin elämän ehtoopuolella.
Eläkejärjestelmä on kuin meri: välillä aaltoillen rauhallisesti, välillä synnyttäen vaahtopäitä.
Eläkejärjestelmä on kuin Italia: koko ajan vararikon partaalla, mutta aina silti porskuttaa.
Eläkejärjestelmä on kuin luottopakki, joka tekee työtä joukkueen puolesta ja pelastaa matsin.
Työeläkejärjestelmä on kuin neule. Sen päälle on helppo tehdä uusia kerroksia, mutta aikaisemmin tehtyjen kerrosten muuttaminen on huomattavasti vaikeampaa.
Työeläkejärjestelmä on kuin valurautainen Singerin ompelukone. Toiminut luotettavasti jo vuodesta 1962 ja jatkaa pienillä neulan päivityksillä toimintaansa kohti ääretöntä ja sen yli.
Eläkejärjestelmä on kuin Pohjantähti. Se tuikkii vakaata valoa omalta paikaltaan.
Eläkejärjestelmä on kuin Barbapapat – yhteistyöllä ja sopivasti muotoa muuttamalla ratkeavat vaikeatkin ongelmat.
Eläkejärjestelmä on kuin suvun yhteinen kesämökki, jota kukin sukupolvi vuorollaan ylläpitää.
Eläkejärjestelmä on kuin joki, näennäisesti paikallaan mutta aina liikkeessä ja muuttumassa.
Eläkejärjestelmä on kuin mummin kanssa tehty villasukka. Eläketurvakin kudotaan sukupolvien yhteisvoimin.
Eläkejärjestelmä on meidän jokaisen elämänmittainen tuki ja turva.
Eläkejärjestelmä on kuin sateenvarjo – se suojaa eri elämänvaiheissa ja -tilanteissa.
Työeläkejärjestelmä on kuin homejuuston valmistus – harva sen osaa alusta loppuun mutta kaikilla on joku mielipide itse tuotteesta.