Katse lapsen tasolle

24.09.2018

Toimitusjohtajamme Suvi-Anne Siimes pohtii tuoreessa Kanava-lehden artikkelissa lasten vaikutusta yhteiskuntaamme. Mitä vaikutuksia alhaisella syntyvyydellä on? Mitä mahdollisuuksia maahanmuutto tuo, jos löydämme oikean tavan tukea yhteisöömme liittyneitä jäseniä? Tällä hetkellä energiat suuntautuvat pakkopalautuksiin mutta pohdittavaksi jää miten maahanmuuttajataustaisten lasten oppimista ja muuta pärjäämistä voitaisiin kohentaa nykyisestään. Siimeksen oheinen kolumni ”Katse lapsen tasolle” on julkaistu Kanava-lehden numerossa 6/2018.

Olen taittanut työmatkoja nyt kesän jälkeen tavanomaista enemmän lähijunalla. Sen kyydissä matka-aika keskustaan ja takaisin on aina sama kellonajasta ja kulloisestakin ruuhkasta riippumatta. Lisäksi asemalta kotiin on mukava kävellä. Reitin varrella on tehdas ja toimistorakennuksia, mutta myös ala-aste, leikkipuisto ja urheilukenttä. Niiden ansiosta näen usein ulkona pelaamassa ja leikkimässä olevia eri-ikäisiä ja -värisiä lapsia ja varhaisnuoria. Heidän äänistään ja liikkeistään tarttuu mukaan iloa.

Ohitan toisinaan myös jonkun päiväkoti-ikäisen, joka kulkee hitaasti ja haaveksien kotiin kohti yhdessä vanhempansa kanssa. Ja ihmettelee tämän tästä paikalleen seisahtuen maahan pudonneita kukan terälehtiä tai pieniä kiviä. Se täyttää sydämen lämmöllä — ja myös kirpaisevalla haikeudella siitä, miten heikosti nuo maailman ihmeet enää erottuvatkaan aikuisen silmien korkeudelta.

Omat lapseni ovat olleet jo pitkään aikuisia. Kohta viiden vuoden mittainen isoäitiyteni on kuitenkin herkistänyt aistejani uudelleen lapsiin liittyville asioille. Ja tehnyt minulle aiempaa vahvemmin näkyväksi myös se, miten vähän nimenomaan lapset ja heidän näkökulmansa sittenkin näkyvät suomalaisessa yhteiskunnassa ja sen poliittisissa kiistoissa.

Jotenkin ajattelen, että siihen olisi hyvä saada muutosta.

Lasten ja heidän perheidensä elämään liittyvissä asioissa tarvitaan paljon lainsäädäntöä ja yhteiskunnan tukea. Ilman niitä ei olisi neuvolaa, perhevapaita eikä peruskoulua. Kaikki lapsille tärkeät asiat eivät kuitenkaan ratkea vain lakien ja budjettivarojen avulla. Niiden rinnalla tarvitaan myös lapsimyönteistä ilmapiiriä ja asenneilmastoa. Ja sitä, että meidän kaikkien katse olisi ainakin ajoittain myös lasten silmien ja sieltä näkyvän todellisuuden tasolla.

Lasten asioita koskevassa puheessa viljellään usein sanontaa ”koko kylä kasvattaa”. Hyvä yhteisö ja riittävän yhteisöllinen kasvatus ovatkin lasten hyvinvoinnin kannalta tärkeitä asioita. Mutta tärkeää on myös se, että jokainen yhteisö tarvitsee lapsia, sillä ilman heitä yhteisöllä ei ole tulevaisuutta. Siksi Suomessa viimeisen seitsemän vuoden aikana tapahtunut syntyvyyden nopea laskukin on ollut niin havahduttava ja monenlaisia huolia synnyttänyt asia. Minultakin tiedustellaan usein sen vaikutuksia eläkejärjestelmään.

Jos syntyvyys jää hyvin alhaiseksi myös jatkossa, sen vaikutukset näkyvät toki ajan myös työeläkkeiden rahoituksessa. Nuo vaikutukset erottuvat kuitenkin isommin vasta joskus 2040-luvun puolivälissä. Erittäin moni muu asia ehtii muuttua alhaisen syntyvyyden Suomessa jo paljon ennen sitä.

Muutos näkyy jo aivan lähivuosina esimerkiksi pienimpien koululaisten määrässä. Tämä vuonna ensimmäisen luokan aloitti vielä noin 60 000 lasta. Muutaman vuoden kuluttua luku on jo liki 10 000 pienempi. Se tarkoittaa sitä, että tämän päivän vauvoilla ja pikkulapsilla on siis jo ihan lähitulevaisuudessa paljon nykyistä vähemmän ikätovereita myös kodin ulkopuolisessa elämässä. Urheiluseuroihin tulee vähemmän uusia junioreja ja suomalaisella lastenkirjallisuudella on aiempaa vähemmän lukijoita.

Väestön määrä ei kuitenkaan ole pelkkää syntyvyyttä ja kuolevuutta. Se on myös muuttoa maahan ja yhteisöön ja niistä pois. Suomen väestö onkin kasvanut jo pitkään ennen viimeaikaista syntyvyyden alentumistakin ainoastaan ja vain sen takia, että maahamme on muuttanut ja muuttaa enemmän ihmisiä kuin täältä lähtee pois.

Jos haluamme väestön kasvavan myös jatkossa, on tärkeää, että tänne halutaan muuttaa muualta myös tulevaisuudessa.

Yhteisömme pärjäämiseen vaikuttaa kuitenkin hyvin paljon myös se, miten paljon jaksamme ajatella ja hoitaa myös täällä jo nyt asuvien ulkomaalaistaustaisten ihmisten ja heidän lastensa asioita.

Valtaosa näistä lapsista on syntynyt Suomessa. Ja he ovat käyneet jo pitkään ja käyvät yhä koulussa ja päiväkodissa yhdessä toisten täällä asuvien lasten kanssa.

Heidän keskimääräiset oppimistuloksensa ovat tästä huolimatta hurjasti heikommat kuin heidän kantasuomalaisten ikätovereidensa vastaavat tulokset.

Ajattelen itse, että yksi Suomen tärkeimmistä luonnonvaroista on ihmisissä ja heidän nykyisessä ja tulevassa osaamisessaan. Kun lasten määrä vähenee, yhteisön kannalta tulee yhä tärkeämmäksi se, miten kunkin lapsen kohtalo etenee ja kuinka hyvin hän oppii uusia oman pärjäämisensä ja myös Suomen tulevaisuuden kannalta tärkeitä asioita.

Siksi hätkähdän hetkittäin sitä, miten vahvasti ja pitkään maahanmuuttajia koskevan keskustelumme fokus on ollut vain turvapaikanhakijoissa ja pakkopalautuksiin liittyvissä kysymyksissä. Ja miten vähän aikaa ja energiaa suuntaamme siihen, miten maahanmuuttajataustaisten lasten oppimista ja muuta pärjäämistä voitaisiin kohentaa nykyisestään.

Kukaan ei osoita mieltä eikä harjoita kansalaistottelemattomuutta tämän yhteisen epäonnistumisemme takia. Ja liian harva organisoi vaikkapa läksyjen teossa auttavien vapaaehtoisten rinkejä niille lapsille, joiden äidit eivät osaa suomen kieltä ja jotka eivät siksi kykene auttamaan läksyjen teossa, Tai puhu maahanmuuttajaäitien työssäkäynnin puolesta. Katse ei vain kerta kaikkiaan tarkennu heidän lastensa todellisuuden tasolla.

En tiedä, mitä meidän pitäisi tehdä tälle asialle. Haluan kuitenkin itse tehdä voitavani sen eteen, että se nousisi tulevaisuudessa nykyistä vahvemmin politiikan ja kansalaistoiminnan agendalle. Ainakin sen voi antaa vastineeksi omassa naapurustossani asuvien eriväristen ja -ikäisten lasten kotimatkoihini tuomalle ilolle.