Kauas on pitkä matka

04.03.2016

Suvi-Anne SiimesKolumnin on kirjoittanut toimitusjohtajamme Suvi-Anne Siimes, ja se on julkaistu Kanava-lehden numerossa 2/2016.

Suomi on ollut Euroopan unionin jäsen yli kaksikymmentä vuotta. Maamme on muuttunut sinä aikana paljon, ja niin ovat myös EU ja Eurooppa. Näkymä moniin asioihin on tänään kovin toisenlainen kuin oman jäsenyystaipaleemme alkuvuosina tai vaikkapa EU:n historiallisen itälaajentumisen hetkellä.

Siksi seuraan mietteliäänä EU-maiden erimielisyyksiä eurokriisin jälkihoidossa ja myös erilaisissa turvallisuuspolitiikkaan ja turvapaikanhakijoihin liittyvissä kysymyksissä. Samalla mietin, voivatko suuriin turvapaikanhakijavirtoihin liittyvät kriisit ja erimielisyydet johtaa jo lähivuosina yhtä nopeisiin ja odottamattomiin unionin pelisääntöjen ja ilmapiirin muutoksiin kuin mitä näimme eurokriisin hurjimpina hetkinä.

Jos niin kävisi, mikä olisi Suomen paikka tässä murroksessa? Olisimmeko edelleen mukana integraation syventämisessä niin kuin olimme euron synnyssä ja sitä seuranneessa eurokriisissä? Vai hakisimmeko nyt aktiivisesti paikkaamme pikemminkin unionin ulkokehän suunnalta?

En tiedä vastausta. Epäilen, tietääkö sitä kukaan muukaan, niin vähän me tällä hetkellä keskustelemme Euroopan unionin tulevaisuudesta ja meille itsellemme tärkeistä siihen liittyvistä tavoitteista.

Vaitonaisuutemme ei kuitenkaan pysäytä Euroopan muutosta. Se ei myöskään varmista jäsenmaa Suomelle tärkeiden asioiden toteutumista. Siksi nyt jos koskaan pitäisi osata suunnistaa sumussa.

Sumussa suunnistamisen taito oli meillä ainakin kerran aiemmin olemassa. Suomen omia tavoitteita mietittiin nimittäin hyvinkin paljon ja tarkasti reilu neljännesvuosisata sitten, kun valmistauduimme neuvottelemaan jäsenyydestä ensin Euroopan talousalueessa ETA:ssa ja heti perään EU:ssa.

Otimme silloin myös suuntaa rohkeasti ja ajoissa, sillä aloitimme asioiden ennakoivan miettimisen ja omien tavoitteiden aktiivisen asettamisen jo paljon ennen kuin ajattelimme kummankaan jäsenyyden olevan poliittisesti mahdollista.

Vastaava uskallus olisi mielestäni tarpeen myös tämän päivän Suomessa.

SUURET murrokset tulevat melkein aina varkain, ilman ennakolta selvää muotoa ja aikataulua. Se vaikeuttaa niihin valmistautumista. Päätöksentekijöiden onkin usein viisainta pohtia ja priorisoida tärkeimpinä pitämiään asioita eri skenaarioita vasten – ja luottaa sitten siihen, että sattuma suosii hyvin valmistautunutta myös suurten murrosten keskellä.

Juuri näin toimittiin myös ETA- ja EU-jäsenyysneuvotteluihin valmistauduttaessa. Tavoitteiden asettaminen ja niiden priorisointi ei toki ollut tuolloin aivan niin avointa ja vuorovaikutteista kuin nykymaailmassa olisi tapana. Mutta tuon ajan virkamiestyön pitkäjänteisyyttä ja päämäärätietoisuutta ei voi kuin ihailla.

EUROOPAN unionin virallisella asialistalla ei ole juuri nyt perussopimusten muuttamista. Tämä on todettu myös Suomen nykyisessä hallitusohjelmassa. Ja koska perussopimusten muutos puuttuu hallitusohjelmasta, sitä koskeviin vaihtoehtoisiin skenaarioihin ei käytännössä valmistauduta ministeriöiden sisälläkään ennakolta.

Virkamiesten poliittinen kainous on siis kasvanut merkittävästi reilun neljännesvuosisadan takaiseen tilanteeseen verrattuna. Virallisen kattauksen odottaminen ei kuitenkaan välttämättä ole viisasta. Esimerkiksi euroalueen talouskoordinaatiota on jo vahvistettu merkittävästi muutaman viime vuoden aikana. Sitä haluttaisiin edelleen tiivistää nykyisestä.

Myös Euroopan talous- ja rahaliiton EMU:n sosiaalisen ulottuvuuden vahvistaminen on jo komission ja monien jäsenmaidenkin piirustuspöydillä. Sen lisäksi taitetaan peistä yhteisvastuun mahdollisesta lisäämisestä. Muutospaineita tulee myös Britannian mahdollisesta EU-erosta eli Brexitistä sekä unionin alueelle suuntautuneesta suuresta turvapaikanhakijavirrasta.

Villeimmissä ehdotuksissa yhteisvastuuta ja jäsenmaiden välisiä tulonsiirtoja haluttaisiin ulottaa työttömyysturvaan ja osin jopa eläkkeisiin jo ihan lähivuosina. Maltillisimmissakin malleissa vahvistettaisiin sosiaalipolitiikan reunaehtoja ja sitovuutta unionin lainsäädännössä. Mikään näistä ei ole suoraan EU:n nykyisten toimivaltuuksien joukossa.

Suuria mullistuksia tuskin tulee heti huomenna kuin korkeintaan Britannian kohdalla. Mutta osa muutoksista on varmuudella edessä jo vuonna 2019. Jos esillä olevat asiat eivät ole jäsenmaa Suomelle mieluisia, vaihtoehtoja kannattaisi ilman muuta pohtia ja viedä eteenpäin jo nyt, ei vasta seuraavalla vaalikaudella.

LIKI kaikilla ilmassa olevilla muutoksilla tavoitellaan kauniita asioita, siis esimerkiksi sosiaalisten oikeuksien ja sisämarkkinoiden vahvistamista. Niiden ytimessä on kuitenkin ankara vääntö siitä, missä asioissa valta on jäsenmailla ja missä puolestaan ensisijaisesti tai jopa kokonaan Euroopan unionilla. Tästä on kyse myös useimmissa turvapaikanhakijoihin liittyvissä kysymyksissä ja unionin ulkorajojen valvonnassa.

Esimerkiksi unionitasoiset sosiaaliset oikeudet ovat monille tärkeitä ennen kaikkea siksi, että ne loisivat suoran suhteen Euroopan unionin ja ihmisten arkisen toimeentulon välille. Samalla ne avaisivat tien myös unionitason verotukselle. Niitä koskevat muutosehdotukset tulee siksi pohtia huolella. Muuten ne eivät vahvista unionin legitimiteettiä.

Euroopan unioni on muuttuessaankin Suomelle tärkeä, sillä se pitää meitä kiinni lännessä. On myös hyvä muistaa, että muutoksen suuntaa ei ole koskaan määrätty ennalta. Siksi Suomenkin olisi nyt hyvä olla omine tavoitteineen muutostyössä mukana.

Uskallusta siihen voi hakea EU-jäsenyyttämme edeltäneistä ajoista. Asioita valmisteltiin ja ennakoitiin silloinkin ilman, että kaikille pohdinnoille oli ennakkoon saatua poliittista siunausta maan hallitukselta.