Kuka hyötyy mistäkin

17.09.2014

Minua hermostuttaa aina, kun julkisuuteen yritetään antaa kuva, joka ei sitten tarkemmin tarkasteltuna vastaakaan todellisuutta. Taudinkuvaan liittyy useimmiten se, että ollaan tekevinään hyvää jollekin huonompiosaiselle mutta tehdäänkin sitä ihan jollekin muulle. Eläkepolitiikka ja sitä sivuava eläkeläisten verotus ovat tästä hyviä esimerkkejä.

Aloitetaan nyt vaikka siitä indeksistä. Kuinka monta kertaa olenkaan kuullut, että tarvitaan suurempia indeksikorotuksia köyhien eläkeläisten auttamiseksi? Ja kuitenkin tiedämme, että indeksikorotus on prosentuaalinen ja auttaa aina enemmän niitä, joilla on jo ennestään isompi eläke. Köyhien eläkeläisten auttamiseksi tarvitaan aivan muut konstit.

Kaikkein pienintä eläkettä saavien kohdalla auttaa takuueläkkeen nosto. Sitähän valtiovarainministeri Antti Rinne näytti esittäneen budjettineuvottelujen jossakin vaiheessa. Se olisi nostanut eläkkeitä niille, joiden eläkkeet jäävät alle takuueläkkeen eli ovat pienempiä kuin 743,38 e/kk .

Nyt päätetty pieni- ja keskituloisten eläketulovähennys menee noiden kahden konstin välimaastoon. Eläkeläisethän alkavat maksaa kunnallisveroa, kun tulot ylittävät 10 840 euroa vuodessa ja valtionveroa, kun tulot ovat yli 23 930 euroa vuodessa. Sen pienempituloiset eivät verohuojennuksista hyödy. Siksi takuueläkkeen nosto olisi ollut paikallaan.

Useimmiten vero- ja eläkeratkaisuissa unohdetaankin kuitenkin eläkeläiset, jotka saavat hiukan yli takuueläkkeen mutta eivät vielä yllä verotettavan tulon alarajaan asti. Ehkä seuraavan kerran kannattaisikin miettiä keinoja tuon ryhmän auttamiseksi? Valtaosa hyötyjistä olisi pienituloisia naisia.

Eläkeasioihin liittyvät urbaanilegendat saivat loppukesästä yhden lisätarinan. Siinä esiintyvät ”rikkaat eläkeyhtiöt”, jotka halusivat ja hyötyvät kehysriihessä päätetystä indeksiratkaisusta, joka pienentää ensi vuoden eläkekorotuksia.

Eläkeyhtiöt tai muut eläketoimijat eivät pyytäneet maamme hallitukselta tällaista indeksipäätöstä. Päinvastoin, ne ovat aina puhuneet pitkäjänteisen, vuonna 2005 voimaan astuneen indeksijärjestelmän puolesta. Sehän turvaa eläkeläisten ostovoiman eikä alista eläkeläisten toimeentuloa liiallisesti suhdannevaihteluille, joille palkkatulot ovat alttiimmat.

Eläkeyhtiöt eivät myöskään hyödy tehdystä ratkaisusta. Työeläkemenot ovat ensi vuonna noin 250 miljoonaa euroa pienemmät, mutta tätä rahaa ei voi käyttää mihinkään muuhun kuin tulevien eläkemaksujen alentamiseen. Ainoat hyötyjät ovatkin maksajat, siis palkansaajat, työnantajat ja yrittäjät. Heidänkään puoleltaankaan ei ole kuulunut riemunkiljahduksia, koska vaikutus maksuun on varsin pieni.

Vähiten väliaikaisesta indeksimuutoksesta hyötyvät kunnat ja valtio. Ne tosin saavat etua hieman pienempinä julkisen sektorin eläkemenoina, mutta samalla niiden eläkkeistä saamat verotulot vähenevät.

Poukkoilematon, suhdanteista riippumaton, yli vuosikymmenet kestävä eläkepolitiikka on ollut maamme vahvuus. Pohjan sille ovat luoneet eläkepäätösten valmistelujen laaja-alaisuus sekä poliittisen päätöksenteon puolella laaja yhteisymmärrys. Näiden toivoisi jatkuvan nyt ja tulevaisuudessa. Äkkinäiset muutokset synnyttävät epävarmuutta ja vievät pohjaa yli sukupolvien ulottuvan järjestelmän luotettavuudelta.

Tarvitaan myös muita keinoja kuin eläkepolitiikkaa parantamaan heikoimmassa asemassa olevien eläkeläisten asemaa. Silloinkin on syytä olla tarkkana. Hyödyn on kohdistuttava oikeille ihmisille. Muuten rahat menevät Kankkulan kaivoon.

Lisätietoja:

Kolumnin on kirjoittanut johtajamme Markku J Jääskeläinen.

Kolumni on julkaistu Demokraatti-lehdessä 3.9.2014.