Mistä puhumme, kun puhumme luottamuksesta?

02.06.2020

Toimitusjohtajamme Suvi-Anne Siimes pohtii luottamusta ja eläkejärjestelmää. Siimeksen mukaan kysymyksessä ”luotatko eläkejärjestelmään” on taustalla sama logiikka, kuin muunkin säästämisen tapauksessa. Molemmissa, niin eläkkeen kuin muiden säästöjen nostamisessa, edellytyksenä on, että rahoitusjärjestelmät ovat pysyneet pystyssä ja maailma on toiminut niin, että säästöille on voinut saada inflaation ylittävää tuottoa. Luottamuksessa on siis kyse uskosta siihen, että maailma pysyy pystyssä ja myös muut ihmiset ovat jatkossa olemassa. Siimeksen aihetta käsittelevä kolumni, ”Mistä puhumme, kun puhumme luottamuksesta?”, on julkaistu alun perin Kanava-lehden numerossa 4/2020.

Suvi-Anne Siimes
”Jokainen meistä on lukemattomin säikein kiinni kanssaihmisissä ja meidän kaikkien yhdessä muodostamassa yhteiskunnassa”, Suvi-Anne Siimes kirjoittaa.

Minulta kysyttiin muutama viikko sitten suorassa tv-lähetyksessä, luottaisinko maamme eläkejärjestelmään, jos olisin nyt 20-vuotias. Hämmennyin hieman kysymyksestä, mutta vastasin siihen asiaa hetken mietittyäni jotenkin niin, että kyllä kuitenkin luottaisin.

Samalla olin varma siitä, että en tietenkään osannut ajatella asiaa hetkeäkään ihan aikuisten oikeasti tämän päivän 20-vuotiaan näkökulmasta.

Heikkolahjaisuuteni asiassa ei kuitenkaan uskoakseni johtunut täydellisestä empatian ja mielikuvituksen puutteesta vaan siitä, että ihmisen ajattelussa, iässä ja elämänvaiheessa ei vain yksinkertaisesti ole automaattista taaksepäin kelausta. Sellainen löytyy, jos on löytyäkseen, ainoastaan muistoista.

Ja tuo omien muistojen maailma on väistämättä hyvin kaukana nykypäivän todellisuudesta.

TOISEN IHMISEN asemaan asettuminen ei ole muutoinkaan kovin yksinkertaista. Sitä vaikeuttaa huomattavasti se, että jokainen meistä on oman maailmansa ja olemassaolonsa keskus ja näkee siksi niin toiset ihmiset kuin koko ympäröivän yhteiskunnankin koko ajan ainoastaan ja vain omasta näkökulmastaan.

Myötäelämisen ja toisen ihmisen tilanteen oivaltamisen taitoa voi kuitenkin opetella.

Ensimmäiset opit saadaan lapsuuden ja varhaisen aikuisiän ihmissuhteista. Taitoa voi harjoittaa myös lukemalla kaunokirjallisuutta ja katsomalla hyvin tehtyjä tv-sarjoja ja elokuvia. Taide kertoo kuitenkin vain harvoin eläkkeistä ja eläkejärjestelmistä. Siinä on paljon eläkkeitä useammin kyse elämästä.

Siksi olin väistämättä tuomittu epäonnistumaan tuohon tv-lähetyksen kysymykseen vastaamisessa.

Täydensin kuitenkin omaa hämmentynyttä vastaustani mutisemalla jotain siitä, että ihmisen oman tulevaisuuden kannalta tärkeimpiä juttuja ovat kuitenkin koulutukseen, opiskeluun ja vielä keski-iässäkin jatkuvaan oman osaamisen kehittämiseen liittyvät valinnat, sillä niiden avulla pärjää työmarkkinoilla ja saa tuloja. Tulot puolestaan auttavat eteenpäin elämässä.

Ne ovat avuksi myös omaan vanhuuteen varautumisessa, oli maan eläkejärjestelmä kaukaisemmassa tulevaisuudessa millainen tahansa.

EN SIIS osannut vastata minulle tehtyyn kysymykseen kovinkaan elegantisti siellä suorassa lähetyksessä. Mutta olisin toki halunnut osata, sillä esitetty kysymys oli tärkeä, samoin hapuileva ajatukseni siitä, että ihmisen omilla, osin jo nuorena tehtävillä valinnoilla on väliä.

Etenkään työeläkkeissä ei ole kyse mistään valtion ja lainsäädännön takaamasta, jokaiselle aina ja automaattisesti hänen omasta mielestään riittävän suurena lankeavasta etuudesta. Kyse on pikemminkin ihmisen koko aikuiselämästä ja sen aikana kertyneiden ansioiden yhteismäärästä. Ja niin ollen myös niistä valinnoista, joita jokainen meistä tekee enemmän tai vähemmän tietoisesti osin jo omina nuoruusvuosina.

Yhteiskunnallinen keskustelu on kuitenkin usein hyvin pistemäistä ja tarkasti tiettyyn hetkeen kiinnittyvää. Siksi katveeseen jää helposti se, että niin elämä kuin tuleva eläkekin koostuvat arjen pienistä peräkkäisistä valinnoista. Siis siitä, kuinka hoidan asiat koulussa, mitä haluan ja voin opiskella, saanko työtä vai en ja jos en saa, uskallanko vaihtaa ammattia ja aloittaa alusta. Ja yhtä lailla siitä, pysynkö kotipaikkakunnallani vai muutanko työn perässä, haluanko ja saanko lapsia ja jos saan, kauanko olen heidän kanssaan kotona.

Nämä valinnat rakentavat ja reunustavat elämänpolkuamme, ihmissuhteitamme ja työuraamme. Ne vaikuttavat vahvasti myös siihen, millaista elämämme on vanhuuden vuosina, jos pysymme sinne saakka elossa, sillä elämänpolun jossain kohdassa häämöttää myös hetki, jolloin työurani on ohi ja jonka jälkeen en ole enää yhteiskunnan silmissä velvollinen elättämään itseäni omalla työlläni.

Täällä Suomessa voin silloin hakea vanhuuseläkettä. Jossain toisessa maassa alkaisin elää omilla siihen asti kertyneillä eläke- ja muilla säästöilläni. Ne molemmat heijastaisivat peilin lailla kuvaa kaikista siihen asti tekemistäni työntekoa, opiskelua, alan valintaa, perheen perustamista ja lastenhankintaa koskevista valinnoista. Niin Suomen lakisääteinen työeläke kuin muiden maiden järjestelmissä kasautuneet säästötkin ovat nimittäin kertyneet juuri niiden myötä syntyneistä ja syntymättä jääneistä ansioista.

ELÄKKEIDEN MAKSAMINEN riippuu tietysti myös siitä, että eläkejärjestelmä on oman vanhuuden tullen edelleen olemassa. Siltä osin eläkkeissä on tietysti kyse myös luottamuksesta eli siitä, että uskomme systeemin pelittävän siinä vaiheessa, kun siirrymme itse maksajista saajiksi. Muilta osin työeläkkeen suuruus riippuu kuitenkin omista elinaikaisista ansioistamme.

Logiikka on aika lailla sama myös muun säästämisen tapauksessa, sillä säästötkin ovat nostettavissa vain siinä tapauksessa, että rahoitusjärjestelmät ovat pysyneet pystyssä ja maailma on toiminut niin, että säästöille on voinut saada inflaation ylittävää tuottoa.

Siksi olisin voinut vastata alkuperäiseen kysymykseen myös kysymällä, mistä oikein puhumme, kun puhumme luottamuksesta.

Mielestäni puhumme uskostamme siihen, että maailma pysyy pystyssä ja että myös ne toiset, meidän itsemme kanssa erilaiset ja eri ikäiset ihmiset ovat jatkossakin olemassa. Sillä jokainen meistä on lukemattomin säikein kiinni kanssaihmisissä ja meidän kaikkien yhdessä muodostamassa yhteiskunnassa.

Yhteiskuntien instituutiot toki vaihtelevat ajassa ja paikassa. Mutta ihan yksin maailmaan jätettynä kukaan meistä ei olisi ollut 20-vuotiaana enää edes hengissä eikä siksi nauttisi koskaan myöskään vanhuudenturvasta.