Sanna Marinin haasteet

27.01.2020

Toimitusjohtajamme Suvi-Anne Siimes kertoo suhtautumisestaan Suomen sosiaalidemokraattiseen puolueeseen ja huomiostaan, miten merkitykselliseksi hän koki Sanna Marinin nimittämisen Sdp:n pääministeriehdokkaaksi. Marinin valinta Suomen uudeksi pääministeriksi sinetöi Siimeksen silmissä sen, että poliittinen kulttuurimme on nyt perustavanlaatuisesti uudenlaista. Siimes kirjoittaa ajatuksistaan kolumnissaan ”Sanna Marinin haasteet”, joka on julkaistu alun perin Kanava-lehden numerossa 1/2020.

Suvi-Anne Siimes
”Nuoruuden mukanaan tuoma toisenlainen, aiemmista sukupolvista poikkeava tapa tarkastella maailmaa on ehdottoman tarpeellista Suomen politiikassa”, Suvi-Anne Siimes kirjoittaa.

Olen aina pitänyt Suomen sosialidemokraattista puoluetta huomionarvoisena yhteiskunnallisena instituutiona. Se on ollut tärkeä muutosvoima maamme historian useissa eri vaiheissa ja sillä oli merkittävä rooli myös Suomen Eurooppa-politiikan perustusten rakentamisessa.

Ajat, jolloin se edisti suuria yhteiskunnallisia uudistuksia tai tuntui ylipäätään jonkinlaiselta tulevaisuuden airuelta, ovat kuitenkin useimpien – myös minun – mielestä jo kaukana menneisyydessä. Siksi yllätyin vähäistä enemmän huomatessani, miten merkitykselliseksi lopulta koin sen, että Sdp nimitti loppusyksyn hallituskriisin päätteeksi omaksi pääministeriehdokkaakseen nuoren naisen.

Nuoria naisia on toki ollut ministereinä ja puoluejohtajina ennenkin. Yksi sellainen löytyy Sdp:n omastakin lähihistoriasta. Ja nuoria naispuheenjohtajia oli peräti kolme myös Antti Rinteen (sd) eronpyyntöön päättyneessä hallituksessa. Silti vasta 34-vuotiaan Sanna Marinin (sd) valinta Suomen uudeksi pääministeriksi sinetöi omissa silmissäni sen, että poliittinen kulttuurimme on nyt perustavanlaatuisesti uudenlaista.

KOKEMUKSENI KERTOO Sdp:n henkisen perinnön painosta ja siihen erityisesti 2000-luvun puolella kertyneestä karstasta. Ja siitä, että kun tuo raskas punnus viimein kääntyi, ei puhuta enää poikkeuksesta eikä laastarisuhteesta vaan siitä, että todellisuus on nyt myös Sdp:ssä monin tavoin pysyvästi toisenlaista.

Nuoruudelle on toki vieläkin helppo tuhahdella politiikassa ja ajatella, että se tarkoittaa aina myös kokemattomuutta ja suhteellisuudentajun puutetta. Nuoruuden mukanaan tuoma toisenlainen, aiemmista sukupolvista poikkeava tapa tarkastella maailmaa on silti ehdottoman tarpeellista Suomen politiikassa. Koin asian niin silloin kauan sitten, kun aloitin itse puoluejohtajan ja ministerin työt nipin napin 35-vuotiaana. Ja ajattelen samoin myös nyt, kun katson pääministeri Marinia ja hänen nuoria ministeripuheenjohtajakollegojansa.

VARJOJA ON kuitenkin tässä uudessakin maailmassa.

Yksi niistä muodostuu siitä, että neljä viidestä Marinin hallituksen ministeriryhmän vetäjästä on nyt keskenään hyvin samanikäisiä ja myös koulutus- ja kokemustaustaltaan huomattavan samankaltaisia. Tämän takia myös heidän sokeat pisteensä – ne, joita meillä jokaisella on omasta kulloisestakin iästämme, taustastamme ja kokemuksestamme riippumatta – voivat olla liian lähellä toisiansa, pahimmillaan jopa täysin samassa paikassa.

Johtajien näin suurta samankaltaisuutta pidettäisiin ilman muuta ainakin jonkinlaista varautumista vaativana riskinä ison yrityksen johtoryhmässä. Asiaan kannattaa mielestäni suhtautua samoin myös Suomen hallituksessa.

Hallitusryhmien vetäjien lähimmillä avustajilla on keskeinen rooli tämän riskin hallinnassa siitä huolimatta, että myös heidän ikä-, koulutus- ja kokemushaitarinsa on varsin kapea. Siksi riskin hallintaan kuuluu myös se, että sokeiden pisteiden sijainnista tohditaan puhua.

”JOS SULKEE oven ulkopolitiikalta, se tulee sisään saranapuolelta”, kirjoitti Helsingin Sanomien toimittaja Kari Huhta hienosti Marinin hallituksen ulkopoliittista linjaa koskeneessa analyysissään 8.1.2020.

Hän tarkoitti jotakuinkin sitä, että uusi pääministeri joutuu ottamaan vastaan maailmanpolitiikan realiteetit sekä kotimaan kamaralla että EU:n päätöksenteossa ja vastaamaan niihin osin jopa ilman avustajia ja ihan yksin siitä huolimatta, että niin hänen kuin muidenkin ministeriryhmien vetäjien varsinainen poliittinen kokemus ja syvimmät kiinnostuksen kohteet ovat aivan muilla politiikan lohkoilla.

Ulko- ja turvallisuuspolitiikkakin on onneksi asia, jonka ihminen voi opetella. Aikaa se toki vaatii jonkin verran niin kuin jokainen uusi asia. Sanna Marinin luontainen harkintakyky vaikuttaa onneksi varsin hyvältä. Siksi hän selviää yhdessä osaavan virka- ja avustajakuntansa kanssa varmasti kunnialla tälläkin saralla.

Ulko- ja turvallisuuspolitiikassa pääministerin tukena on myös hyvin toimiva kansallinen traditio, johon nojata. Samaa ei voi valitettavasti sanoa Marinin hallituksen kiperimmäksi koetinkiveksi hyvin todennäköisesti muodostuvan työllisyyspolitiikan osalta. Perinteiset sopimisen tavat on raivattu pois pöydiltä, mutta uudet astiat ja aterimet ovat edelleen pääosin kaapeissa ja komeroissa eikä niiden käyttöönotosta ole yhteistä näkemystä.

MYÖS TYÖMARKKINAOSAPUOLTEN kyky kompromisseihin ja vaikeidenkin ratkaisujen sietämiseen lainvalmistelun esitöissä tuntuu olevan hukassa ainakin jo Rinteen hallituksen aikana nimitettyjen työllisyysryhmien työskentelyssä. Pääministeri Marinin hallituksen eteen voi siksi tulla saranapuolelta sisään myös monia kotimaan politiikan kannalta kovia ja ikäviä tosiasioita.

Onko työmarkkinakeskusjärjestöjen sielunelämä asia, jonka voi oppia ja opetella ilman, että on niiden toiminnassa mukana? Siitä en ole ihan varma. Mutta uskon, että hyvät avustajat, luottamukselliset taustakeskustelut ja osaavat virkamiehet ovat avuksi siinäkin asiassa.

Pääministerin kovin koitos taitaa silti olla pääosin sisäistä lajia eli sitä, minkä verran hän osaa, saa ja uskaltaa muuttaa perinteisiä pöytätapoja myös oman puolueensa Sdp:n sisällä. Ja toisaalta sitä, miten hyvän yhteistyön hän onnistuu rakentamaan Sdp:n eduskuntaryhmän puheenjohtajan ja puolueen pääministeriehdokkuutta koskeneessa kisassa kakkoseksi jääneen Antti Lindtmanin kanssa.

Jos Marin onnistuu niissä molemmissa, Sdp:stä voi hyvinkin tulla huomionarvoinen tulevaisuuden rakentaja ja muutoksen airut 2020-luvun Suomessa.