Suomen valmistauduttava euroalueen kehittämiseen – vaarana jäsenmaiden kehittyminen eri tahtiin

03.08.2017

Erityisasiantuntijamme Janne Pelkonen tarkastelee Euroopan unionin integraatiota sekä talous- ja rahaliitto EMU:n kehittymistä. Pelkonen muistuttaa eri keskusteluissa olevan tärkeää huolehtia siitä, ettei suomalaisten nykyisiä tai tulevia eläkkeitä varten varatut eläkerahastot vaarannu. Pelkosen oheinen asiantuntijakirjoitus on julkaistu alun perin Aamulehdessä 16.7.2017.

Kuva: Janne Pelkonen
”Suomalaisille työeläkevakuuttajille euro on tärkeä sijoitustoiminnan riskien vähentämisessä sekä eläkeläisille hintavakauden säilyttäjänä”, Janne Pelkonen kirjoittaa.

Euroopan unioni etsii parhaillaan integraation jatkosuuntaa sisäisten ja ulkoisten paineiden alla. Puheenjohtaja Jean-Claude Junckerin komissio on ollut aktiivinen keskustelun käynnistäjänä. Integraatiokehityksen eri vaihtoehdot sekä aikataulu vuoteen 2025 ovat nyt pitkälti pohjustettu. Viime vuosien talouskriisien jälkeen jäsenvaltioilla on nyt hieman enemmän aikaa pohtia tulevaisuutta.

Todennäköisin vaihtoehto jatkolle on jäsenmaiden kehittyminen eritahtisesti. Pääministeri Juha Sipilän prosessikaaviossa eri nopeuksien EU nähdään kuitenkin riskinä, kun tarkastellaan talous- ja rahaliitto EMU:n kehittymistä yhteisvastuullisempaan suuntaan. Voimakas eriytyminen ylipäänsä voisi mutkistaa päätöksentekoa ja tuoda ongelmia sisämarkkinoiden toimintaan.

Momentum näyttäisi nyt mahdollistavan joidenkin jo pitkään esillä olleiden EMU-visioiden toteutumisen. Etenemistä suunnitellaan rahoitusmarkkinoiden, talous- ja veropolitiikan sekä yhteisötason päätöksenteon alueilla, tavoitteena euroalueen vakaus. Komission vastikään julkaisema keskustelupaperi EMU:n syventymisestä jättää lopulliset valinnat kuitenkin jäsenvaltioille.

Euroopan velkakriisin perimmäiset syyt liittyivät jäsenvaltioiden ja pankkien symbioottiseen suhteeseen sekä valvonnan ja kriisinratkaisun puutteisiin. Ongelmien ratkaisemiseen suunnitellun pankkiunionin loppuunsaattaminen on kohdannut vastustusta myös Suomessa, kun pankkien taseiden riskejä ei ole läpivalaistu kattavasti.

Yritysten rahoituskanavien monipuolistamiseksi ja pääomien liikkuvuuden edistämiseksi on suunniteltu pääomamarkkinaunionia. Myös sillä olisi toteutuessaan vaikutuksia EMU:n vakauteen.

Yhteisvaluutan oloissa rahapolitiikka on keskitettyä, eikä käytössä ole yhteistä välinettä jäsenmaiden erilaisten taloussuhdanteiden tasaukseen. Työvoiman tai pääoman liikkuvuus voisi toimia talouden sopeuttajana, mutta ei ole sujuvaa tällä hetkellä. Euromaiden yhteistä suhdannetasausmekanismia on esitetty ratkaisuksi.

Komissio tarjoilee suhdanteiden tasaukseen keinoiksi esimerkiksi työttömyysvakuutuksen jälleenvakuutusta EU-tasolla, ”pahan päivän rahastoa” sekä julkisten investointien tukimekanismia. Huonosti suunniteltuna tasaajat voisivat viivästyttää jäsenmaiden rakenneuudistuksia, jos paine vaikeisiin päätöksiin pienenee niiden ansiosta.

Näissä keskusteluissa on pidettävä huolta siitä, ettei suomalaisten nykyisiä ja tulevia eläkkeitä varten varattuja eläkerahastoja käytetä tasausmekanismien rahoittamiseen. Tämä on tärkeää siksi, että väestön ikääntyminen ja eläkeläisten määrän kasvu ei ole suhdanneilmiö, vaan pysyvä ja pitkäaikainen asia.

Moraalikato on todellinen uhka, jos yhteisvastuullisuutta lisättäisiin ilman koordinaation tiukentamista. Rakenneuudistusten ohjaus kepillä tai porkkanoilla on EMU:n syventymisen agendalla. EMU:lla on myös sosiaalinen ulottuvuus. Se on tähdännyt yhteisten sosiaalisten standardien kehittämiseen, vastapainona talouskurille. Meillä puheenvuorot ovat usein painottaneet sääntöjä ja markkinakuria.

Talous- ja rahaliittoon liityttäessä pohdittiin myös sen turvallisuuspoliittista ulottuvuutta. Puolustusyhteistyöhön rakentuva polku näyttääkin olevan Suomelle helpompi kuin EMU:n visiot. EU-politiikan painopiste muuttui velkakriisin aikana varautuneemmaksi ja lyhyen aikavälin kansallista etua korostavaksi. Suomalaisille työeläkevakuuttajille euro on tärkeä sijoitustoiminnan riskien vähentämisessä sekä eläkeläisille hintavakauden säilyttäjänä.

Saksan ja Ranskan yhteistyö on yleensä tarkoittanut integraation etenemistä. Saksan pitäisi kuitenkin vaalien jälkeen päättää, kuinka hyväntahtoisesti se lopulta tahtoo ylläpitää hegemoniaa EU:ssa. Ranskan taas pitäisi todistaa sääntöjen noudattamiskykyään EMU:ssa ja uudistumiskykyään kotimaassa.

Paineet euromaiden päätöksenteon keskittämiseen kasvavat. Pohdintoihin nousee myös verotulojen uudelleenjako jäsenvaltioiden välillä.

Pienten EU-maiden näkökulmasta kiinnostavinta on tapa, jolla edetään: lainsäädäntötie, valtioiden väliset sopimukset vai näiden yhdistelmät. Perussopimusten muutoksetkaan eivät ole poissuljettuja, mutta tämä olisi hyvin hankala tie.