Työn murros haastaa vanhat sosiaaliturvamallit

05.03.2019

Toimitusjohtajamme Suvi-Anne Siimes pohtii Kanava-lehden artikkelissa tulevien vaalien vaikutusta kaukaisemmassa tulevaisuudessa. Millaiset arvot ja asiat saavat etusijan politikassa ja miten sosiaaliturvan kehittämistä työn muutoksiin vastaamista pohditaan.

Euroopan parlamentin uusi viisivuotiskausi alkaa kesällä 2019. Suomen omat eduskuntavaalit pidetään jo hieman sitä aikaisemmin keväällä.

Eduskuntavaalien tulos ja sen pohjalta muodostettava hallitus vaikuttavat osaltaan siihen, miten unionin toimivalta kehittyy kaukaisemmassa tulevaisuudessa. EU-vaalien tulos vaikuttaa puolestaan siihen, millaiset arvot ja asiat saavat etusijan unionin seuraavan viisivuotiskauden politiikassa.

Näiden kaksien perättäisten vaalien kimara antaisi hienon mahdollisuuden valottaa Euroopan unionia ja sen mahdollisia kehityssuuntia monista eri näkökulmista. Halu hyödyntää tätä mahdollisuutta tuntuu kuitenkin olevan hukassa.

Syvällisempiä unionin tulevaisuuteen liittyviä aiheita nostetaan esiin vain harvoissa erikoistilanteissa. Kotimaiset väittelyt työn tulevaisuudesta nostetaan esiin vain harvoissa erikoistilanteissa. Kotimaiset väittelyt työn tulevaisuudesta ja sosiaaliturvan uudistamisesta käydään pääosin niin kuin koko unionia ei olisi edes olemassa.

Sosiaaliturva ja verotus ovat toki jäsenmaiden omalla vastuulla olevia asioita. Puolueissa pohditaan mielestäni silti suorastaan häkellyttävän vähän sitä, miltä niiden vaaliohjelmiin kirjatut sosiaaliturvan kehittämisen vaihtoehdot ja niiden rahoitus näyttävät esimerkiksi työvoiman ja pääoman vapaan liikkuvuuden tai unionin jo nyt voimassa olevaan oikeuteen kuuluvan sosiaaliturvan koordinaatioasetuksen ja sitä koskevan oikeuskäytännön valossa.

Kansallista näkökulmaa sosiaalituvan kehittämiseen voi perustella siihen liittyvän kansallisen toimivallan avulla. Tästä ei kuitenkaan seuraa, etteikö senkin unioniulottuvuutta tulisi ajatella. Sosiaaliturvan koordinaation ja työvoiman vapaaseen liikkuvuuteen liittyvät kysymykset ovat unionin olemassa olevaa oikeutta ja ydintä jo tämän päivän todellisuudessa. Niihin soisi siksi kiinnitettävän nykyistä enemmän huomiota myös Suomen kansallisessa politiikassa.

Mahdollisten uusien sosiaaliturvaetuuksien eksportoitavuus – eli kysymys siitä, missä määrin ne kulkevat ihmisen mukana Euroopan unionin sisällä voi vaikuttaa paljonkin siihen, miten niiden avulla voidaan edistää haluttuja yhteiskuntapoliittisia tavoitteita nimenomaan täällä Suomessa. Työvoiman ja pääoman vapaa liikkuvuus asettavat puolestaan aitoja rajoitteita sille, miten eri etuuksien rahoituspohjat kestävät tulevaisuudessa. Siksi erilaisten rajat ylittävien vaikutusten pohtiminen olisi tarpeen myös Suomessa nyt käytävässä työtä ja toimeentuloa koskevassa keskustelussa.

Sosiaaliturvan kehittämistä ja työn muutoksiin vastaamista pohditaan nykyään paljon työnantaja-työntekijä-suhteen murroksen ja siitä maamme nykyisille työnantajan ja työntekijä maksuosuuksiin perustuville malleille aiheutuvien haasteiden näkökulmasta.

Tämä pohdinta on tärkeää, sillä työn murros on monin osin totta jo tämän päivän Suomessa. Ongelmallista on se, että murrokseen haetaan ratkaisuja yllättävän yksioikoisesti vain kaikille maksettavien ja pelkästään verovaroin rahoitettavien etuuksien parista.

Tai siltä asia ainakin helposti näyttää puolueiden keskenään erilaisten perustulomallien ristitulessa.

Suomen asumisperustainen sosiaaliturva on selvinnyt varsin vähin vaurioin tähänastisesta jäsenyydestämme Euroopan unionissa. Siksi sen muodostaman perusturvan varaan voi olla hieman liiankin helppo laskea myös tulevaisuudessa. Kaukaisempi tulevaisuus ei kuitenkaan välttämättä noudata niitä säännönmukaisuuksia, jotka tunnemme menneisyydestä. Siksi puolueiden olisi hyvä miettiä ainakin kerran kriittisesti myös sitä, missä määrin yksittäinen kansallisvaltiokaan kykenee enää keräämään riittävästi verotuloja kestävän turvan rahoittamiseen myös tulevaisuudessa.

Muutos ja murros e koska vain työtä tai Euroopan unionia. Ne näkyvät myös väestön lisääntyneessä liikkeessä ja siinä, kenen rahoitettavaksi mitkäkin etuudet voivat tulla tulevaisuuden maailmassa. Siksi on tärkeää miettiä, ovatko edes nykyiset maamme asumiseen perustuvat ja vahvasti valtion kulloistenkin verotulojen varassa lepäävät sosiaalietuudet vedenpitävästi yhteensopivia myös kolmansista maista tulevan muuttoliikkeen lisääntymisen, nykyistä vilkkaamman unionin sisällä tapahtuvan työvoiman liikkuvuuden tai digitalisaation ja alustatalouden yritysten toimintaan ja globaaliin työnjakoon tuomien muutosten kanssa.

Jos ne eivät ole, sosiaalituvan kehittämisen vaihtoehtoja kannattaisi etsiä nykyistä aktiivisemmin myös erilaisten ansioon sidottujen vakuutusten ja niiden kautta tapahtuvan kollektiivisen riskinjaon maailmasta. Niitä koskeviin ajatuksiin voisi etsiä jonkinlaista apua myös Euroopan unionin suunnasta.

Ajatus tuntuu toki juuri nyt epärealistiselta. Euroopan unioni voi kuitenkin vaikuttaa ajan myötä paljonkin siihen, mikä verran yksittäiset jäsenvaltiot kykenevät ylipäätään verottamaan ja sääntelemään yrityksiä kaukaisemmasta tulevaisuudesta. Tätä mahdollisuutta kannattaisi mielestäni pyrkiä hyödyntämään aktiivisesti myös tulevaisuuden sosiaaliturvan rahoituksessa.

Suomella on hyviä kokemuksia kattavan, ansioon perustuvan ja ainakin osittain rahastoidun sosiaalivakuutuksen vaihtoehdoista. erityisesti eläketurvan kohdalla. Näiden kokemusten tarkempi analyysi voisi antaa osaltaan osviittaa siihen, millaisilla ehdoilla työn murrokseen vastaamisen vaihtoehtoja voitaisiin etsiä myös pelkän kansallisen verotuksen ja pelkkien markkinoiden varaan jättäytymisen välimaastosta.

Tällaisen välimaaston rakentamiseen olisi mielestäni tärkeä kiinnittää huomiota myös EU:n tulevaisuutta koskevissa pohdinnoissa. Toivon, että siihen on mahdollisuuksia viimeistään vuoden 2024 Euroopan parlamentin vaalien jälkeen aukeavassa todellisuudessa.