Väestöpolitiikka ei saa olla tabu EU-tasolla

28.09.2020

Erityisasiantuntijamme Janne Pelkonen kirjoittaa EU-tason väestöpolitiikasta Talouselämän Tebatti-palstalla. Väestökysymykset ovat nousseet agendalle kotimaan politiikassa, mutta EU:n yhteisenä asiana ne ovat olleet lähes tabu. Komissiolla on kuitenkin aiheesta uusia avauksia, ja ennen kaikkea sillä olisi Pelkosen mukaan painetta ja mahdollisuuksia ottaa väestökysymyksiin kantaa. Pelkonen kirjoittaa teemasta myös eläkepolitiikan näkökulmasta, johon kohdistuu yhä enemmän paineita työllisyyden edistäjänä. Pelkosen kirjoitus on julkaistu alun perin Tebatti-kirjoituksena Talouselämässä 24.9.2020.

Telan erityisasiantuntija Janne Pelkonen
"Väestörakenteen merkitystä talouskasvun tekijänä aliarvioidaan yhä. Liiallinen poliittinen korrektius voi kotimaan ja EU-tason politiikassa estää pääsemästä kiinni olennaiseen syntyvyyden alentumisen syissä", kirjoittaa Pelkonen.

Von Der Leyenin komissio nostaa Euroopan kuihtuvan väestökehityksen keskusteluun uudella tavalla. Toimivallan näkökulmasta väestöpoliittiset toimet on syytä jättää edelleen jäsenvaltioille, mutta EU:lla on kosolti ohjaus- ja suostutteluvoimaa, jota se voisi käyttää paremmin hyödyksi. Jäsenvaltioiden eriytyvien talous- ja työllisyyskehitysten lisäksi väestökysymys sisältää merkittäviä arvopohjaisia eroja.

Väestöpolitiikka on nousussa useissa EU-maissa. Väestön ikääntyminen on syntyvyyden laskun ja eliniän pitenemisen myötä oikeastaan kaikkien maiden kohtalo – Suomi etunenässä. Valtiot siirtyvät eritahtisesti aikaan, jossa julkisen sektorin rahoituspohja rapautuu ja talouskasvu hiipuu. EU:n komission viimeisimmän ikääntymisraportin mukaan vuodesta 2021 eteenpäin unionin tasolla aiempina vuosina nähty työllisyysasteiden nousu ei enää riitä kompensoimaan ikäluokkien pienentymistä, jolloin kokonaistyöllisyys lähtee laskuun. Korona-aika kärjistää tätäkin ilmiötä.

EU:n yhteisenä asiana väestökysymys on tällä hetkellä tabu. Ei liene yllätys, että kautta EU-maiden syntyvyyttä edistävät toimet ovat suositumpia kuin maahanmuuttoon liittyvät. Yhteinen maahanmuuttopolitiikka on jäsenvaltioille vaikeinta.

Komissio avaa ensi vuonna laajan ikääntymiskeskustelun uudella aloitteella. Teema on ollut eräänlainen kestoaihe jo Barroson ensimmäisen komission kaudelta vuodesta 2006, lähinnä työmarkkinoiden ja julkisen sektorin rakenteiden näkökulmista. Uusi avaus on väestömuutoksen linkitys jäsenvaltioiden demokratiakehitykseen. Tausta-ajatuksena on, että epätasapainoinen väestörakenne EU-maiden välillä ja sisällä luo epävarmuutta, mikä taas voi lisätä epäluottamusta kaikkia demokraattisia instituutiota kohtaan. Aluenäkökulma ikääntymisteemassa luo yhteyden ehkä uuteen koronaelvytyspakettiin sekä seuraavan EU-budjetin (2021-27) koheesiopolitiikkaan ja rakennerahastoihin, joita suunnataan taloudellisesti vähemmän kehittyneille jäsenvaltioille ja alueille. Suomi ei tällä hetkellä kuulu unionin koheesiorahoista hyötyjiin, mutta saa tukea aluekehitys- ja sosiaalirahastoista.

EU:n eläkepolitiikan narratiivi on, että väestörakenteen muutos hankaloittaa julkisten eläkkeiden rahoitusta ja eläkepolitiikalla tulisi edistää työllisyyttä. Jäsenvaltioiden työllisyyttä edistävä eläkepolitiikka löystyi hieman finanssi- ja velkakriisin jälkeisen hengähdystauon aikana, Suomi oli tässä poikkeus. Voi olla, että maakohtaiset suositukset kohdistuvat korona-ajan jälkeen taas tiukemmin eläkejärjestelmien rahoituksellisen kestävyyteen. Väestön vinoumaan sopeutuminen on kuitenkin vaikeampaa kuin pelkästään eläkeiän nostaminen elinajan pidentymisen takia.

Väestörakenteen merkitystä talouskasvun tekijänä aliarvioidaan yhä. Liiallinen poliittinen korrektius voi kotimaan ja EU-tason politiikassa estää pääsemästä kiinni olennaiseen syntyvyyden alentumisen syissä. Komissio on ollut toistaiseksi hyvin varovainen ja tuntuu, että sillä on nyt jopa vähemmän haluja asettaa väestöpoliittisia tavoitteita kuin viisitoista vuotta sitten. Toivottavasti väestöaloite ei ”siiloudu” komissiossa, vaan tulee horisontaalisena hankkeena osaksi olemassa olevien rakenteiden yhteistyötä.

Väestö ei ole ulkoinen muuttuja, johon politiikalla ei voisi vaikuttaa. Kun perheiden toivoman ja toteutuneen lapsiluvun välillä on eroa, on tilaa myös ihmisten valintoja tukevalle politiikalle. Jos taas yritysten työvoimatarpeet eivät täyty, syntyy tilaa myös työperäiselle maahanmuutolle.

EU:n toimivalta on jaettua sosiaalipolitiikan kentällä. Toimivallanjakoa ei tarvitse muuttaa, mutta EU-instituutioiden tulisi käyttää niillä olevaa suostuttelu- ja ohjausvaltaa väestöpolitiikan tekijöihin, eikä ainoastaan perinteiseen tapaan ilmaista huolta heijastusvaikutuksista esimerkiksi eläketurvaan. Komissiolla olisi halutessaan käytössä suostutteluvoimaa muun muassa vuotuisessa talous- ja työllisyyspolitiikan ohjausjaksossa, joka näyttää kuitenkin painottuvan jatkossa ilmasto- ja ympäristökysymyksiin. Euroalueen toiminnan ytimessä oleva vakaus- ja kasvusopimus taas kaipaa yksinkertaistamisen ohella paluusuunnitelman talouskoordinaation toteuttamiseen.

Pohjoismainen perhepolitiikka on tukenut sekä lapsia että vanhempia mahdollistamalla molempien vanhempien työssäkäynnin. Oikeusvaltioperiaatteita haastavilla Itä-Euroopan konservatiivisilla jäsenvaltioilla taas on kotiäitiyteen ja osa-aikatyöhön perustuva perhemalli. Edessä on väistämättä arvokeskustelu. Lisäksi jäsenvaltioiden eläkepolitiikka noussee jatkossa esille, jos työllisyyden edistäminen unohtuu Välimeren maissa ja velkaantuminen jatkuu samanaikaisesti.