Vastakkaisten oikeuksien aika

20.04.2020

Toimitusjohtajamme Suvi-Anne Siimes pohtii oikeusvaltion periaatteiden noudattamista ja noudattamatta jättämistä koronaepidemian aiheuttamassa poikkeustilanteessa. Suomessa periaatteista ja käyttöön otettujen poikkeussäännösten tarkkarajaisuudesta on ainakin toistaiseksi pidetty varsin huolellisesti kiinni, mutta samaa ei voi sanoa kaikista muista Euroopan unionin jäsenmaista. Siimes kirjoittaa aiheessa kolumnissaan ”Vastakkaisten oikeuksien aika”, joka on julkaistu alun perin Kanava-lehden numerossa 3/2020.

Suvi-Anne Siimes
”Kun liikkuminen Uudenmaan rajan yli ei enää äkkiä olekaan omassa vaan ainoastaan ja vain viranomaisten päätösvallassa, oikeusvaltioperiaatteesta ja sen tarkasta ja mahdollisimman ihmisoikeuslähtöisestä noudattamisesta tulee hyvin tärkeä ja olennaisesti omaan ja läheisten arkeen vaikuttava asia”, Suvi-Anne Siimes kirjoittaa.

Tänä keväänä olen huomannut voimallisesti sen, miten omalakinen asia luonto on.

Valon määrä lisääntyy, terminen kevät etenee ja muuttolinnut saapuvat Suomeen valmiuslain käyttöönoton tuomista liikkumisrajoituksista huolimatta.

Pensaista esiin työntyvät silmut eivät tiedä mitään koronaepidemiasta eivätkä meren

yli lentävät lintuparvet siitä, miten nopeasti maamme talous hyytyi huhtikuun alussa. Myös säätila vaihtelee täysin viranomaisten ohjeista riippumatta.

Samaan aikaan ihmisten elämä poikkeaa merkittävästi totutusta.

Koronaepidemia on kaatanut ja vienyt kuoleman porteille ja jopa niiden ylikin huomattavan määrän ihmisiä eri Euroopan maissa. Vielä useamman työt ovat loppuneet kuin seinään, ja erittäin monille ihmisille, yrityksille ja kansantalouksille tulee syviä ja pitkään jatkuvia taloudellisia vaikeuksia. Liikkumis- ja kokoontumisrajoitusten pienentämä elinpiiri on tarkoittanut monien kohdalla myös kasvavaa vaille jäämistä ja yksinäisyyttä.

Ja monissa suomalaisissakin kodeissa pesii tälläkin hetkellä koronakriisin entisestään kärjistämä turvattomuus, päihdeongelma ja lähisuhdeväkivalta.

POLIITTISIA PÄÄTÖKSIÄKIN on tehty jo useiden viikkojen ajan sekä meillä että muualla poikkeusolojen mukaisessa nopeutetussa järjestyksessä.

Oman maamme päätöksenteko on ollut hyvin yksituumaista ja alun pienen kompuroinnin jälkeen myös varsin järjestäytynyttä ja johdonmukaista.

Myös oikeusvaltion periaatteista ja käyttöön otettujen poikkeussäännösten tarkkarajaisuudesta on pidetty ainakin toistaiseksi varsin huolellisesti kiinni etenkin eduskunnan perustuslakivaliokunnassa.

Silti meilläkin on kuultu epidemian alkupäivistä alkaen toistuvia puheenvuoroja siitä, miten kriisin keskellä ei olisi pitänyt hidastella ja kuinka ”kovat otteet” olisi tullut ottaa käyttöön mahdollisimman laajasti ja tehokkaasti suunnilleen yhdellä nuijankopautuksella.

Perussuomalaisten suista kuultuna tällainen kritiikki oli varmasti monien mielestä varsin odotettua ja sisäisesti johdonmukaista.

Huomaan kuitenkin itse hämmästelleeni sitä, miten paljon vastaavan tyylistä retoriikkaa esiintyi etenkin kriisin alkuvaiheissa myös perinteisen laillisuuspuolueen kokoomuksen edustajien puheenvuoroissa.

Opposition kuuluu toki arvioida ja arvostella hallituksen toimintaa myös poikkeusoloissa. Sillä on myös koko ajan täysi oikeus esittää harjoitetulle politiikalle perusteltuja vaihtoehtoja.

Mutta haluammeko todella, että kansalaisten perusoikeuksien vähemmän tarkkarajaisesta rajoittamisesta tulee suosittu politiikan teon väline myös täällä Suomessa.

”PERUS- JA ihmisoikeudet alkavat kiinnostaa tavallista laajemmin vasta siinä vaiheessa, kun niiden mahdolliset rajoitukset ovat liippaamassa läheltä”, muistan jonkun viisaan perustuslakiasiantuntijan sanoneen tai twiitanneen jossain vaiheessa.

Väite pätee erittäin hyvin ainakin omalla kohdallani.

Kun niinkin arkiset asiat kuin kirjastossa, museossa, ravintolassa ja kuntosalilla käyminen on kielletty ja koulut suljettu, ainakin itseäni on alkanut kummasti kiinnostaa, missä kohdissa lainsäädäntöömme kirjattujen, keskenään ristikkäisten ja osin jopa vastakkaisten perus- ja muiden oikeuksien ääriviivat oikein kulkevat ja millä perusteilla, kuinka pitkäksi aikaa ja miten huolellisesti perustellen niistä kustakin voi poiketa. Siksi omaan ajankäyttööni on hiipinyt paljon aiempaa tarkempi ihmisoikeuksien, perustellun niistä tapahtuvan poikkeamisen ja eduskunnan ilmentämän kansanvallan ja sen ehdottoman ensisijaisuuden pohdinta.

Kun liikkuminen Uudenmaan rajan yli ei enää äkkiä olekaan omassa vaan ainoastaan ja vain viranomaisten päätösvallassa, oikeusvaltioperiaatteesta ja sen tarkasta ja mahdollisimman ihmisoikeuslähtöisestä noudattamisesta tulee hyvin tärkeä ja olennaisesti omaan ja läheisten arkeen vaikuttava asia.

Sama koskee viranomaistoiminnan laillisuutta ja sen kaikkinaista muutakin asianmukaisuutta.

Siksi toivon, että niiden puolesta toimiminen säilyisi vahvana ja arvostettavana asiana Suomen poliittisessa elämässä ja että kaikki kansanedustajat pitäisivät niistä tinkimättömästi kiinni muita asioita koskevista, osin hyvinkin perustelluista erimielisyyksistään huolimatta.

OLEN TÄNÄ keväänä hyvin kiitollinen siitä, että koronakriisiä voidaan hoitaa tilanteessa, joka on kaikesta poikkeuksellisuudestaan huolimatta edelleen kaukana totaalisesta katastrofista.

Kaupoissa on yhä ruokaa ja apteekeissa lääkkeitä. Hanasta tulee joka päivä puhdasta vettä, vessapaperi ei ole loppumassa ja polttoainemyynti jatkuu normaaliin tapaan kylmäasemien automaateista.

Toivon sydämestäni, että niin on myös jatkossa.

Samalla olen yhä hämmentyneempi siitä, mitä oikeusvaltioperiaatteelle tapahtuu juuri nyt monissa muissa Euroopan unionin jäsenmaissa. Tilaisuus on tehnyt valtaa pitävästä puolueesta totaalisen varkaan erityisesti Unkarissa. Tuo totaalinen varkaus on onnistunut siksi, että niin moni asia oli lähtenyt pahaan luisuun jo paljon ennen koronakriisin puhkeamista.

Suomen tie ei ole onneksi ollenkaan sama. Mutta ajattelen, että meidänkin on hyvä olla joka päivä iloisia sekä eduskunnan perustusvaliokunnan viisaasta ja maltillisesta toiminnasta että kaikista niistä juridisista ja muista asiantuntijoista, jotka jaksavat puhua ihmisoikeuksien tarkkarajaisen noudattamisen puolesta ja pitää yllä sitä koskevaa keskustelua myös kansalaisyhteiskunnan parissa. Ne molemmat nimittäin hiipuivat jo kauan sitten lähes kokonaan Unkarissa ja aivan liian monilta osin myös Puolassa ja Tšekissä.