26.08.2015

Alueelliset työeläkekoulut starttaavat pian!

Törmään usein siihen, että koulutuksissa osallistujat harmittelevat, että eivät tunne eläkeasioita mielestään riittävän hyvin. Eläke on kuitenkin meidän jokaisen tulevaisuutta, ennemmin tai myöhemmin. Alueelliset työeläkekoulumme vastaavat tähän kysyntään. Niissä on mahdollisuus oppia uutta ja täydentää jo aiemmin opittua.

Luennoijina ovat Telan, SAK:n, Akavan, STTK:n ja Eläketurvakeskuksen (ETK) asiantuntijat.

Telan asiantuntijat vastaavat kysymykseen ”Riittävätkö rahat eläkkeisiin?”. Alustuksessa käydään läpi perusasioita työeläkejärjestelmästä ja sen rahoituksesta.

Työmarkkinajärjestöjen asiantuntijat avaavat kysymystä ”Kuka päättää eläkepolitiikasta?” Alustuksessa käydään läpi eläkeuudistuksen valmistelua ja työmarkkinajärjestöjen roolia päätöksenteossa.

Eläketurvakeskuksen asiantuntijat puolestaan kertovat alustuksessaan vuoden 2017 eläkeuudistuksesta ja mitä kaikkia muutoksia se tuo tullessaan. Yleisöllä on mahdollisuus kysyä asiantuntijoilta, jos jokin asia alustuksissa jäi askarruttamaan.

Työeläkekoulujen maakuntakiertue

"Työeläkekouluja järjestetään kahdeksalla paikkakunnalla."

Tänä vuonna työeläkekouluja järjestetään kahdeksalla paikkakunnalla. Kiertueella ovat mukana: Turku, Lahti, Tampere, Lappeenranta, Seinäjoki, Jyväskylä, Oulu ja Rovaniemi.

Paikkakunnat valikoituvat kiertävän systeemin mukaan siten, että säännöllisin väliajoin työeläkekouluja pidetään kussakin 19:sta maakuntamme maakuntakeskuksena toimivassa kaupungissa.

Näin ollen työeläkekoulujen pitopaikkakunnat vaihtuvat vuosittain, eikä niitä siten pidetä perättäisinä vuosina samoilla paikkakunnilla.

Kenelle työeläkekoulut on tarkoitettu?

Alueelliset työeläkekoulut ovat tarkoitettu liittojen luottamushenkilöille, toimihenkilöille, hallinnon jäsenille ja aktiiveille, jotka toimivat kyseisellä alueella tai lähialueella. Jos lähimmän paikkakunnan työeläkekoulu ei sovi kalenteriin, toki on mahdollista osallistua minkä tahansa paikkakunnan työeläkekouluun.

Viime vuonna alueellisiin työeläkekouluihin osallistui noin 300 henkilöä. Tänä vuonna koulutuskiertue aloittaa Turusta 10.9. ja päättyy Rovaniemelle 28.10. päivä. Ilmoittautuminen työeläkekouluihin on nyt käynnissä.

Kutsut on lähetetty ammattiliittojen kautta. Saitko sinä jo kutsun? Tule mukaan! Ilmoittautua voi myös suoraan Työeläkekoulu-sivun kautta.

Kommentit(0)

Lisää kommentti

Nimi:  
Kommentti:  
Varmistus: Paljonko on kahdeksan plus nolla?

Vastaus:  

Tällä kysymyksellä pyritään estämään lomakkeen automatisoitu käyttö.
Kommentti ilmestyy sivulle vasta hyväksynnän jälkeen.
Kommentin lähettäminen edellyttää selaimen evästeiden sallimisen. Evästeet voi sallia selaimen asetuksista.