01.09.2021

Onko meillä kattamattomia eläkevastuita?

Tilastokeskus julkaisi huhtikuun lopulla laskelman Suomessa karttuneiden eläkeoikeuksien arvosta vuoden 2018 lopussa. Niiden suuruus arvioitiin noin 800 miljardiksi euroksi. Suuruusluokkana se on 3,4 kertaa vuotuisen bruttokansantuotteemme, eli vuosittain tuottamiemme tavaroiden ja palveluiden arvo. Vastuut ovat suhteellisesti ottaen vielä suuremmat, jos niitä vertaa osittain rahastoivaan työeläkejärjestelmään karttuneisiin eläkevaroihin. Niiden arvo on neljäsosan karttuneista eläkeoikeuksista.

Tilastokeskuksen laskelma on kansantalouden tilinpidon rahoitustilien ydintilastoja täydentävä laskelma. Sen sisällyttämisestä tilinpitoon päätettiin vuonna 2010 Euroopan unionin kansantalouden tilinpidon uudistuksessa. Lisäyksellä haluttiin tuottaa tietoa väestön ikärakenteeseen liittyvien tulonsiirtojen merkityksestä. Eurostat julkaisee laskelmat kaikkien EU-maiden osalta.

Diskonttotekijän valintaan liittyy monta kysymystä

Kun eläkevastuita lähdetään arvioimaan, lasketaan ensin tulevien vastuiden nykyarvo. Taloustieteen termein kysymys on diskonttauksesta. Diskonttaus tehdään, kun halutaan saada eri aikoina maksettavat rahamäärät vertailukelpoisiksi keskenään. Eläkevastuiden kohdalla kysymys on tulevaisuuden rahavirroista. Olennaista diskonttauksessa on diskonttokoron valinta.

Eläkevastuiden nykyarvon laskennassa käytettävä kahden prosentin korko-oletus perustuu EU:n ikääntymisen vaikutuksia tarkastelevan Ageing Working Groupin (AWG) käyttämään arvioon. AWG-ryhmä tuottaa ikääntymisen julkistaloudellisten vaikutusten arvioimiseen projektioita tulevasta väestö ja talouskehityksestä. Ne ovat pohjalla myös Tilastokeskuksen laskelmassa karttuneista eläkevastuista. Kahden prosentin korko on AWG-ryhmän arvio julkisen talouden 10-vuoden velan kustannuksista pitkällä aikavälillä.

Sensitiivisyyslaskelmissa raportoidaan myös yhden ja kolmen prosentin korolla lasketut nykyarvot. Näillä korko-oletuksilla arvio eläkevastuiden määrästä oli 965 ja 677 miljardia euroa. Diskonttotekijän valinnalla on siis huomattava merkitys vastuiden suuruutta arvioitaessa.

Mielekkään diskonttotekijän valinnan ongelma on lähtökohtaisesti hankala, koska koron valinnalle ei ole olemassa mitään yksikäsitteistä ja objektiivista perustaa. Alhainen korko antaa suuremman painon tulevaisuudessa maksettaville etuuksille. Kuinka perusteltua on talouskasvun oloissa antaa sama paino nykyisille ja tulevaisuudessa paljon parempituloisille sukupolville?

Toinen kysymys on se, kuinka tulee painottaa elinkaaren alkupäässä maksettavista eläkemaksuista johtuvaa alentunutta kulutusta suhteessa eläkkeiden elinkaaren loppupäässä mahdollistamaan kulutukseen. Tilastokeskuksen laskelma sinänsä ei anna eväitä tähän kysymykseen vastaamiseen, mutta sen arvottaminen vaikuttaa näkemykseemme diskonttotekijän suuruudesta.

Mitä luku kertoo – ja mitä se ei kerro?

Laskelma eläkevastuista vastaa kysymykseen, kuinka paljon varallisuutta tulisi olla, jos luovuttaisiin nykyisestä työeläkejärjestelmästä, mutta siinä määräytyneistä etuuksista pidettäisiin kiinni. Peruslaskelmassa tuotetaan siis arvio varallisuuden arvosta, jolla kahden prosentin vuotuisella tuotolla voitaisiin kattaa vuoden 2018 loppuun mennessä syntyneet eläkelupaukset.

Miten tätä lukua tulisi tulkita? On helpompi puhua siitä, mitä luku ei kuvaa kuin siitä mitä se kuvaa. Olemassa olevien eläkevarojen ja Tilastokeskuksen eläkevastuulaskelman eroa ei ole mielekästä tulkita kattamattomaksi eläkevastuuksi. Laskelma ei myöskään kuvaa eläkejärjestelmän rahoituksellista kestävyyttä.

Suomen lakisääteinen työeläkejärjestelmä on osittain rahastoiva ja etuusperusteinen eli eläke maksetaan luvatun suuruisena, ja järjestelmän maksut määräytyvät viimekädessä lainsäädännön perusteella. Vain osa karttuneista eläkeoikeuksista rahastoidaan. Eläkejärjestelmään astuu ajan kuluessa jatkuvasti uusi vakuutettuja, jotka palkkaperusteisella lakisääteisellä maksulla kattavat rahastoinnin kautta omia ja jakojärjestelmän osalta maksussa olevia eläkkeitä. Mielekäs tapa tulkita rahoituksen tasapainoa on verrata nykyisen varallisuuden ja tulevien maksujen nykyarvoa tulevien menojen nykyarvoon.

Vastuiden ja varojen tasapaino?

Eläketurvakeskuksen viimeisimmässä, työeläkkeiden rahoitusta koskevassa pitkän aikavälin ennustelaskelmassa eli PTS-laskelmassa on tällainen arvio tehty. Menojen ja maksujen nykyarvon laskennassa on käytetty mallilaskelmien oletusta keskimääräistä sijoitustuotoista sekä herkkyystarkastelussa prosentin alhaisempaa diskonttokorkoa. ETK:n omassa laskelmassa käytetään hieman Eurostatin laskelmista poikkeavia oletuksia, mutta karttuneiden eläkeoikeuksien suhteen ne poikkeavat marginaalisesti peruslaskelmasta ja korkean diskonttokoron laskelmasta, minkä vuoksi ne tarjoavat hyvän vertailukohdan, jos kokonaisvastuita halutaan suhteuttaa jo karttuneisiin vastuihin.

ETK:n laskelmassa, joka on lähempänä Tilastokeskuksen perusvaihtoehtoa, tulevien vastuiden nykyarvo on lähes kolminkertainen suhteessa jo karttuneisiin 800 miljardin vastuisiin. Lukuun on laskettu mukaan myös ennakoidun ansiokehityksen perusteella tulevaisuudessa karttuvat vastuut. Mielenkiintoisia eivät niinkään ole tähtitieteellisiksi muodostuvat luvut, vaan vastuiden ja nykyisten varojen ja tulevien maksujen välinen suhde. Nykyisillä varoilla ja tulevilla maksuilla kyetään kattamaan arvioidut menot noin 90-prosenttisesti. Tulevia maksuja arvioitaessa laskelmassa on oletettu niiden pysyvän nykytasolla suhteessa ennakoituun palkkasummaan.

Keskustelu eläkevastuista on kaiketi osoitus siitä kuinka hankalaa, eikä ehkä toivottavaakaan, on monitahoisen ilmiön tiivistäminen yksittäiseen tunnuslukuun.

Korkeammalla noin kolmen prosentin diskonttokorolla järjestelmä kokonaisuudessaan näyttäisi olevan rahoituksellisessa tasapainossa kuitenkin niin että yksityisalojen eläkejärjestelmä näyttäisi olevan alijäämäinen ja julkisalojen eläkejärjestelmät ylijäämäisiä. Maksutaso julkisissa järjestelmissä suhteessa palkkasummaan on huomattavasti korkeampi kuin yksityisaloilla. Ylijäämäisyyden vuoksi näissä järjestelmissä on maksujen alennusvaraa mikä lähestulkoon kompensoi yksityisalojen maksun korotuspaineen. Tässä asetelmassa lakisääteiset eläkkeet eivät näyttäydy järjestelmänä, joka syö resursseja muusta julkisesta taloudesta.

Korkotekijän valinta vaikuttaa merkittävästi arvioon siitä kuinka suuri osuus vastuista on katettu. Diskontattujen tulojen ja menojen suhde vaihtelee 90 ja 100 prosentin välillä esimerkkitarkasteluissa. Tässä käyty keskustelu on kaiketi osoitus siitä kuinka hankalaa, eikä ehkä toivottavaakaan, on monitahoisen ilmiön tiivistäminen yksittäiseen tunnuslukuun.

Aiheesta tuore vlogi

Kokonaiseläkevastuita käsittelee myös tuore Eläke is out there -vlogimme, joka on katsottavissa YouTube-kanavallamme.

Kommentit(0)

Lisää kommentti

Nimi:  
Kommentti:  
Varmistus: Paljonko on kaksi plus kahdeksan?

Vastaus:  

Tällä kysymyksellä pyritään estämään lomakkeen automatisoitu käyttö.
Kommentti ilmestyy sivulle vasta hyväksynnän jälkeen.
Kommentin lähettäminen edellyttää selaimen evästeiden sallimisen. Evästeet voi sallia selaimen asetuksista.