Viime aikoina on keskusteltu paljon vakuutuslääkäreistä, jotka potilasta näkemättä tekevät päätöksiä koskien potilaan oikeutta erilaisiin sosiaalivakuutusetuuksiin. On esitetty kysymyksiä onko tämä oikein. Hoitava lääkäri tutkii potilaan terveydentilaa ja suosittelee määräaikaista tai pysyvää etuusratkaisua, mutta vakuutuslaitos ei sitä myönnä. Mihin tämä käytäntö perustuu?
Maallikkoa tällainen ratkaisutoiminta voi ymmärrettävästi ihmetyttää. Etuusratkaisuissa ihmisen terveydentilaa ja työkykyä arvioidaan erikseen. Ihmisellä voi olla työkykyä jäljellä vaikka terveydentilassa olisikin puutteita, jotka työntekoa rajoittavat. Ihmisen oikeudet erilaisiin vakuutusetuuksiin perustuvat hänen jäljellä olevaan työkykyynsä. Eri vakuutuslajeissa on säädetty vielä tarkemmin siitä, mihin työkyvyn pitäisi riittää; entiseen tai siihen verrattavaan työhön vai johonkin fyysisesti vähemmän rasittavaan työhön.
Vakuutuslääkäri ei tee päätöstä yksin
Vakuutuslääkärin tehtävänä on perehtyä hoitavan lääkärin asiakkaasta antamiin terveydentilaa koskeviin lausuntoihin ja arvioida niitä suhteessa lainsäädännön määrittelemiin etuuskriteereihin. Vakuutuslaitoksissa toimivat asiantuntijalääkärit tekevät työtään yhdessä muiden asiantuntijoiden kuten juristien ja etuuskäsittelijöiden kanssa. Näin toimien, asiakasta näkemättä, ratkaisukäytännössä pyritään mahdollisimman suureen objektiivisuuteen, tasapuolisuuteen ja yhdenmukaisuuteen.
Päätökseensä tyytymätön asiakas voi valittaa ratkaisusta muutoksenhakuelimeen, työeläkelain mukaisissa etuusasioissa Työeläkeasioiden muutoksenhakulautakuntaan (TELK). Tässä ratkaisuelimessä mukana olevat vakuutuslääkärit toimivat paitsi lääkärietiikan mukaisesti myös tuomarinvastuulla. TELKin päätöksistä valitustie voi jatkua vielä Vakuutusoikeuteen (VAKO).
Ymmärrystä lisätään
Tulee voida luottaa siihen, että jokainen ratkaisu tehdään puolueettomasti.
Kun vakuutuslääkäreiden roolista käytiin keskustelua, käynnisti sosiaali- ja terveysministeri Paula Risikko aiheeseen liittyvän selvitystyön, joka kesti koko viime vuoden. Selvitystyö ei tuonut muutosesityksiä itse ratkaisukäytännön muotoihin, mutta kylläkin esityksiä, joilla asiakkaan ymmärrystä ratkaisuista pyritään helpottamaan. Päätökset tulee perustella ymmärrettävämmin. Prosessien tulee olla läpinäkyvämpiä. Lääkäreiden tuntemusta lakisääteisistä vakuutuksista ja vakuutuslääketieteestä esitettiin lisättäväksi erinäisin ehdotuksin.
Kun kyse on ihmisten lakisääteisistä etuuksista, tulee voida luottaa siihen, että jokainen ratkaisu tehdään puolueettomasti, lain mukaisia kriteereitä tarkasti ja yhdenmukaisesti noudattaen. Tähän liittyy myös jääviystilanteiden välttäminen. Niinpä muutoksenhakuelimissä tuomarinvastuulla toimivien tulee esityksen mukaan ilmoittaa sidonnaisuuksistaan. Myöskään ensi asteen ratkaisuja tekevät eivät luonnollisestikaan saa olla jäävejä asiakastaan koskevassa päätöksenteossa.
Asiakkaan oikeusturvan kannalta tärkeätä on myös se, että ratkaisut eivät viivy liikaa. Tässä on vielä toivomisen varaa, ainakin mitä tulee muutoksenhakuelinten ratkaisuihin. Kyse on mistäpäs muusta kuin riittävistä voimavaroista hakemusten käsittelyssä ja ratkaisuissa.