Eteran sijoitukset tuottivat 4,4 prosenttia tammi-maaliskuussa

19.04.2012

Eläkevakuutusyhtiö Eteran sijoitustuotto oli 4,4 prosenttia vuoden ensimmäisellä neljänneksellä. ”Vahva markkinakehitys ja onnistunut salkunhoito siivittivät tuottomme hyviin lukemiin”, Eteran sijoitusjohtaja Jari Puhakka toteaa.

Eteran sijoitusten markkina-arvo oli maaliskuun lopussa 5,5 miljardia euroa. Vuoden ensimmäisellä neljänneksellä kaikkien omaisuusluokkien tuotto oli positiivinen.

Keskeisin syy vahvaan kehitykseen oli EKP:n tarjoama kolmen vuoden rahoitus pankeille, mikä laski etenkin Espanjan ja Italian lyhyiden valtionlainojen korkoa. Tämän myötä luottoriskipreemiot alenivat myös yrityslainoissa ja kehittyvien markkinoiden lainoissa, ja osakekurssit nousivat voimakkaasti. Voimakkain nousu nähtiin tammi-helmikuussa. Maaliskuussa markkinoita alkoi huolestuttaa etenkin Espanjan kyky selvitä ongelmistaan.

Noteeratut osakkeet tuottivat lähes 11 prosenttia

”Parhaiten nousun voimakkuudesta ja onnistuneesta salkkurakenteesta kertoo se, että saimme joukkovelkakirjalainoista yli kuuden prosentin tuoton kvartaalissa”, Eteran sijoitusjohtaja Jari Puhakka sanoo. Parhaat tuotot saatiin high yield -lainoista, kehittyvien korkomarkkinoiden lainoista sekä investment grade -lainoista.

Noteerattujen osakkeiden tuotto kohosi 10,9 prosenttiin. Parhaiten tuottivat kotimaiset ja eurooppalaiset osakkeet. Kotimaisten osakkeiden tuotto kipusi yli 23 prosenttiin.

Vakavaraisuus vahvistui

Eteran vakavaraisuus parani hyvien tuottojen ansiosta, ja vakavaraisuusaste kohosi 18,7 prosenttiin (15,7 % v. 2011 lopussa). Tämä sekä salkun poikkeuksellisen varovainen riskiasema kvartaalin lopussa kohottivat vakavaraisuusaseman 3,1:een (2,4 v. 2011 lopussa).

”Varovainen riskiasemamme on toiminut vuoden ensimmäisen neljänneksen jälkeen hyvin, eikä Eteran tuottotasossa tai vakavaraisuudessa ole tapahtunut muutoksia, vaikka osakekurssit ovat laskeneet huhtikuussa selvästi. Näemme markkinaympäristössä yhä monia riskitekijöitä, jotka puoltavat hyvin aktiivista salkun riskitason säätelyä markkinatilanteen mukaisesti”, Puhakka kommentoi.

Luvut ovat tilintarkastamattomia.

Sijoitustuotot riskin mukaisesti ryhmiteltynä

Lisätiedot

Sijoitusjohtaja Jari Puhakka, p. 010 553 3434 tai 050 358 8746, etunimi.sukunimi(at)etera.fi
Toimitusjohtaja Hannu Tarkkonen, p. 010 553 3200 tai 040 594 9173, etunimi.sukunimi(at)etera.fi