Tilinpäätös 2012: Ilmarinen menestyi työeläkemarkkinoilla

28.02.2013

Ilmarinen menestyi vuonna 2012 erinomaisesti eläkeyhtiöiden välisessä asiakaskilpailussa. Myynnissä onnistuttiin hyvin, ja yhtiön vakuutusmaksutulo ylsi 4,0 miljardiin euroon (3,7 mrd. vuonna 2011).

– Hyvän myyntituloksen ansiosta voimme odottaa Ilmarisen markkina-aseman jälleen vahvistuvan, sanoo toimitusjohtaja Harri Sailas.

Ilmarisen vakuutuskanta oli vuonna 2012 hyvässä kasvussa. Ilmarinen vahvisti markkinajohtajuuttaan yrittäjien eläkevakuutuksissa (YEL). Myös työntekijöiden eläkevakuutusten (TyEL) myynti sujui erinomaisesti.

– Ilmariseen siirtyi viime vuonna ennätysmäärä asiakkaita muista eläkeyhtiöistä. Myös yhä useampi vasta perustettu yritys päätti valita eläkeyhtiökseen Ilmarisen. Asiakaskantamme kasvoi erityisesti pienillä ja keskisuurilla asiakkailla, Sailas sanoo.

Vastuulla noin 900 000 suomalaisen eläketurva

Ilmarisessa vakuutettujen henkilöiden määrä jatkoi kasvuaan. Vuoden lopussa Ilmarisessa oli vakuutettuna
noin 588 000 (572 000) henkilöä. Työntekijöiden osuus tästä oli 529 000 (515 000) ja yrittäjien 58 800 (56 700) henkilöä. Ilmarinen hoitaa noin joka kolmannen yksityisellä sektorilla työskentelevän suomalaisen eläketurvan.

Sekä eläkkeensaajien että maksettujen eläkkeiden määrä kasvoi odotetusti. Eläkettä Ilmarisesta sai vuoden lopussa 308 000 (302 100) henkilöä ja eläkkeitä yhtiö maksoi yhteensä 3,8 (3,6) miljardia euroa. Uusia eläkepäätöksiä yhtiö antoi kaikkiaan noin 22 400 (22 100). Eläkepäätökset Ilmarinen käsitteli alan keskiarvoa nopeammin.

Hyvällä pitkän aikavälin tuotolla turvataan eläkkeet

Vuosi 2012 oli eläkesijoittajan näkökulmasta vaihteleva eurokriisin heilauteltua osakekursseja. Vuodesta muotoutui kuitenkin Ilmariselle varsin hyvä. Sijoitustuotto parani edellisvuodesta roimasti ja koheni myös ennakkotietoihin nähden ollen +7,5 (-4,0) prosenttia. Ilmarisen hoidossa olevien eläkesijoitusten markkina-arvo paisui kahdella miljardilla eurolla päätyen 29,5 (27,5) miljardiin euroon.

– Sijoitussalkkumme riskit on monipuolisesti hajautettu, ja pystymme tarvittaessa joustavasti reagoimaan markkinoiden muutoksiin, sanoo Sailas.

Myös pitkän aikavälin tarkastelussa Ilmarisen tuotot ovat hyvällä tasolla. Laskettuna vuodesta 1997 sijoitusten nimellinen kokonaistuotto on ollut keskimäärin 5,6 prosenttia vuotta kohden, mikä vastaa 3,7 prosentin vuotuista reaalituottoa Tulevien työeläkemaksujen tasoa ennustaessaan Eläketurvakeskus käyttää 3,5 prosentin reaalituotto-oletusta.

– Ilmarisen sijoitustoiminnassa korostuvat pitkäjänteisyys sekä harkittu ja hallittu riskinotto, Sailas summaa.

Ilmarisen vakavaraisuus vahvistui Vuoden 2012 lopussa toimintapääoma oli 5,8 (4,8) miljardia euroa, mikä oli 23,9 (21,1) prosenttia vastuuvelasta. Vakavaraisuusasema oli 2,2-kertainen (2,5) vakavaraisuusrajaan nähden. Ilman eläkelaitosten vakavaraisuutta koskevaa määräaikaista lainsäädäntöä vakavaraisuusaste olisi nyt ollut 18,9 (16,2) prosenttia ja vakavaraisuusasema 1,7 (2,0).

Ilmarisen asiakkaat hyötyvät sijoitustoiminnan onnistumisesta ja hyvästä kustannustehokkuudesta kilpailukykyisten asiakashyvitysten muodossa. Ne nousivat 62 (55) miljoonaan euroon.

Kustannustehokkuutta mittaava hoitokulusuhde heikentyi jonkin verran edellisvuoteen nähden ollen kuitenkin edelleen varsin kilpailukykyisellä tasolla, 80 (74) prosenttia.

Työhyvinvointipalvelujen kysyntä säilyi hyvällä tasolla

Ilmarisen työhyvinvointipalvelut olivat jälleen kysyttyjä vuonna 2012. Monet asiakasyritykset pohtivat työhyvinvoinnin vaikutusta työn tuottavuuteen ja työvoimakustannusten hallintaan. Ilmarisen asiantuntijoiden avulla yhä useampi suomalaisyritys sai työhyvinvointitoiminnastaan tavoitteellista ja mitattavaa

– Vaikka viime vuosi oli monelle suomalaisyritykselle taloudellisesti hankala, työhyvinvointipalveluidemme kysyntä säilyi hyvällä tasolla. Myönteinen signaali on myös se, että vaikeissa muutostilanteissakin moni yritys muisti huolehtia työhyvinvoinnista, Sailas sanoo.

Ilmarinen toteutti työhyvinvoinnin kehittämistä tukevia yhteistyöhankkeita vuonna 2012 asiakkaiden kanssa runsaat 1 200 kpl.

Tilinpäätöstiedotteen liitteet löytyvät Ilmarisen verkkosivuilta.

Lisätietoja:

Toimitusjohtaja Harri Sailas, puh. 010 284 3000
Varatoimitusjohtaja, sijoitustoiminta, Timo Ritakallio, puh. 010 284 3838, 0500 536 346
Johtaja, talous ja eläkepolitiikka, Jaakko Kiander, puh. 010 284 2599, 050 583 8599
Johtaja, viestintä ja henkilöstö, Päivi Sihvola, puh. 010 284 3590, 040 757 4992