Työeläkeyhtiö Elo: Poikkeuksellinen alkuvuosi 2016 haastoi sijoittajia maailmalla

28.04.2016

Elon osavuosiraportti 1.1.−31.3.2016:

  • Elon sijoitustoiminnan tuotto ajalta 1.1.−31.3.2016 oli –0,4 prosenttia.
  • Sijoitusomaisuuden arvo oli maaliskuun lopussa 20,7 miljardia euroa.
  • Vakavaraisuus säilyi turvaavalla tasolla. Vakavaraisuusaste oli 22,6 prosenttia vastuuvelasta ja vakavaraisuuspääoma 2,0-kertainen vakavaraisuusrajaan nähden.

Sijoitusvuosi 2016 alkoi tammikuun alusta alkaen erittäin negatiivisissa tunnelmissa. Talouskasvu näytti hidastuvan vastoin odotuksia kaikkialla. Erityistä huolta aiheuttivat Kiinan talouskehitys, Euroopan pankkisektorin heikkous sekä öljyn hinnan lasku. Sijoittajien riskien karttaminen johti osakemarkkinoiden voimakkaaseen laskuun koko maailmassa helmikuun puoliväliin saakka. Keskuspankit eri mantereilla jatkoivat stimuloivaa rahapolitiikkaa ja helmikuun loppupuolella osakemarkkinat alkoivat elpyä.

Globaali talouskasvu yksityisen kulutuskysynnän varassa

Vuoden alun heikko globaali kasvu näkyi erityisesti teollisuustuotannon laskuna. Tilannetta heikensivät Kiinassa käynnistyneet pääoma- ja valuuttamarkkinalevottomuudet. Kansainvälinen kauppa ei juuri kasva ja teollisuuden investointihalukkuus on pysynyt koko maailmassa jo pitkään niin vaimeana, että se alkaa jopa heikentää tulevan kasvun tasoa.

Yksityinen kulutuskysyntä on kuitenkin pitänyt globaalia kasvua vielä kohtuullisena muun muassa alhaisesta energian hinnasta johtuen. Odotukset kuluvan vuoden globaalista kasvusta ovat madaltuneet selvästi vuoden alusta erityisesti Yhdysvaltain ja Japanin kasvun heikentymisen seurauksena. Euroalueen kasvuodotus on pitänyt parhaiten, mutta on yhä melko matalalla noin 1,5 prosentin tasolla.

Inflaatio-odotukset ovat edelleen historiallisen alhaiset. Yhdysvallat on hieman muita talousalueita korkeamman inflaation polulla. Japanissa jopa pelot deflaatiosta ovat jälleen nousseet esille. Euroalueella inflaatio-odotukset ovat jo viidettä vuotta EKP:n tavoitteleman 2 prosentin tason alapuolella ja pitkän ajan vuotuinen inflaatio-odotus on alle yhden prosentin. Inflaationäkymien eroista johtuen keskuspankkipolitiikat ovat eriytymässä. Yhdysvaltain keskuspankki Fed on jo aloittanut rahapolitiikan kiristystoimet, kun muut keskuspankit pääosin vielä lisäävät elvytystä. Tämä aiheuttaa epävarmuutta sijoitusmarkkinoilla.

Korkosijoitukset ja kiinteistöt tuottivat positiivisesti

Voimakkaista kurssivaihteluista ja noteerattujen osakkeiden heikosta tuotosta huolimatta Elon sijoitusten kokonaistuotto ensimmäiseltä vuosineljännekseltä jäi vain hienoisesti negatiiviseksi, –0,4 prosenttiin.

– Alkuvuonna sijoitusmarkkinoiden liikkeet olivat voimakkaita lähes kaikissa omaisuuslajeissa. Valtiolainojen korot laskivat selvästi euroalueella ja Yhdysvalloissa, mikä nosti Elon korkotuottoja, kertoo Elon sijoitusjohtaja Hanna Hiidenpalo.

Odotukset Fedin loppuvuoden koronnostosta vähenivät selvästi. Samaan aikaan Yhdysvaltain dollari heikkeni lähes kaikkia valuuttoja vastaan ja euro vahvistui noin viisi prosenttia suhteessa dollariin. Elon korkosijoitukset tuottivat vuoden alusta 1,5 prosenttia.

Vuoden alkupuolella kaupankäynti yritysten joukkovelkakirjamarkkinoilla oli hyvin hiljaista ja yritysten joukkovelkakirjalainoista maksamat luottomarginaalit leventyivät selvästi. Tilanne kuitenkin muuttui merkittävästi positiivisemmaksi maaliskuussa EKP:n ilmoitettua yritysten joukkovelkakirjojen osto-ohjelmasta. Elon luottoriskisijoitusten määrää lisättiin ensimmäisen kvartaalin aikana. Luottoriskisijoitusten tuotto oli 1,9 prosenttia.

– Elon muissa sijoituksissa vuoden alku oli suhteellisen tasainen, eivätkä listattujen sijoitusten nopeat kurssimuutokset vaikuttaneet saatuihin tuottoihin. Vilkkainta oli kiinteistösijoituksissa, joissa myimme 10 kohdetta lähes 200 miljoonalla eurolla ulkomaisille rahastoille. Elon kiinteistösijoitukset tuottivat 1,6 prosenttia, Hanna Hiidenpalo kertoo.

Tulevaisuuden näkymissä pientä piristymistä, mutta odotukset talouskasvusta edelleen matalat

– Loppuvuoden talousnäkymät vaikuttavat tällä hetkellä paremmilta kuin vuoden alun heikoimmissa tunnelmissa. Suomen talouskehitys näyttää vihdoin saavuttaneen pohjan, ja loppuvuodelle odotamme jo alkavaa kasvua, arvioi Elon toimitusjohtaja Satu Huber.

Valoa globaaliin tilanteeseen tuo muun muassa Kiina, joka näyttää onnistuneen taloustilanteensa stabiloinnissa ainakin toistaiseksi. Tarkkaan seuratut teollisuuden näkymät ovat kohentuneet viime aikoina Japania lukuun ottamatta ja kuluttajien luottamus on pysynyt kohtuullisen hyvällä tasolla. Talousnäkymien ja sijoitusmarkkinoiden lähiaikojen riskit liittyvät edelleen muun muassa öljyn ja muiden raaka-aineiden hintojen ja kehittyvien talouksien epävakauteen, eriytyviin keskuspankkipoliitikoihin sekä Ison-Britannian tulevaan EU-kansanäänestyksen.

Matala öljyn hinta ja erittäin elvyttävä rahapolitiikka auttavat talouskasvua, mutta pitkäaikaisista rakenteellisista tekijöistä kuten velkaantumisesta, ylikapasiteetista, demografiatrendeistä ja suurista teknologiamuutoksista johtuen globaali talouskasvu pysynee loppuvuoden aikana parhaimmillaankin matalana, noin 3 prosentin tienoilla.

Elon osavuosikatsaus 1.1.−31.3.2016 (pdf) >

Lisätietoja:

Toimitusjohtaja Satu Huber, puh. 020 703 5811
Sijoitusjohtaja Hanna Hiidenpalo, puh. 020 703 5668
Talousjohtaja Sarianne Kirvesmäki, puh. 020 703 5134