OECD-maiden eläkerahastot yli 25 biljoonaa dollaria

04.02.2016

OECD-maiden yksityisten eläkerahastojen varat olivat vuoden 2014 lopussa kaikkiaan 25,2 biljoonaa Yhdysvaltain dollaria. Vuotta aikaisemmin varojen yhteismäärä oli 24,7 biljoonaa dollaria, joten kasvua syntyi 0,5 biljoonan dollarin edestä. Rahastoja ovat kasvattaneet niin eläkemaksujen kautta saadut uudet pääomat kuin rahastojen sijoitustuotot.

- Vuosi 2014 oli tuottomielessä vahva, kun kaikki tuottotietonsa raportoineet OECD-maat kirjasivat positiivisen tuottoluvun. Tuottovuosi muodostui kokonaisuutena positiiviseksi huolimatta geopoliittisista ja talouskehitykseen liittyvistä epävarmuuksista, jotka ravisuttivat markkinoita aika ajoin, toteaa analyytikkomme Peter Halonen.

OECD eli taloudellisen yhteistyön ja kehityksen järjestö kertoo vuosittain OECD-maiden yksityisen sektorin eläkerahastojen kehityksestä ”Pension Markets in Focus” -julkaisussaan. Viime vuoden lopulla julkaistu tuorein katsaus kuvaa eläkerahastojen tilannetta vuoden 2014 lopussa. Suomen osalta julkaisu huomioi osan lakisääteisen työeläkejärjestelmän rahastoiduista eläkevaroista sekä eläkesäätiöiden ja -kassojen hoitaman kollektiivisen lisätyöeläketurvan rahastojen arvon.

Vaihtoehtoisten sijoitusluokkien suosio kasvussa

Korkosijoitukset ja osakkeet näyttävät OECD:n tietojen mukaan olevan yhä suosituimpia sijoituskohteita: hieman yli puolet (53,1 %) OECD-maiden eläkevarallisuudesta oli sijoitettuna korkosijoituksiin ja reilu viidennes (23,8 %) osakkeisiin.

- Korkosijoitusten alhainen korkotaso on kuitenkin saanut osan OECD-maiden eläkevakuuttajista siirtämään sijoitusvarallisuuttaan vaihtoehtoisiin sijoitusluokkiin. Näitä ovat esimerkiksi hedge-rahastot, infrastruktuurisijoitukset, pääomasijoitukset ja kiinteistösijoitusrahastot, kertoo Halonen.

- Myös Suomessa vaihtoehtoiset sijoitusluokat, kuten hedge-rahastot, ovat kasvattaneet suosiotaan niin yksityisten kuin julkisten alojen eläkevakuuttajien keskuudessa, Halonen jatkaa.

Ulkomaisiin kohteisiin sijoittamisessa suuria eroja

OECD-maiden välillä on suuria eroja siinä, missä määrin ne sijoittavat eläkevarojaan ulkomaisiin kohteisiin. Maantieteellisen kohdentumisen vertailussa oli mukana 17 OECD-maata, ja näissä ulkomaisiin kohteisiin sijoittamisen osuus vaihteli 13,3 prosentista 81,7 prosenttiin. Pienintä osuus oli Meksikossa, ja suurinta puolestaan Alankomaissa.

- Suomen lakisääteinen työeläkejärjestelmä ei tältä osin ollut OECD:n tilastojen piirissä, mutta omien tilastojemme mukaan suomalaiset työeläkevakuuttajat olivat sijoittaneet 73,7 prosenttia varoistaan ulkomaisiin kohteisiin vuoden 2014 lopussa, Halonen mainitsee.

OECD:n raportin mukaan kotimaan ulkopuolelle sijoitetaan sitä herkemmin, mitä pienemmät kotimaan rahoitusmarkkinat ovat.

- On myös hyvä huomata, että eläkevakuuttajien sijoittamiseen liittyvät säännöt ovat erilaisia eri maissa ja eri eläkejärjestelmissä. Meillä Suomessa yksityisalojen työeläkevakuuttajia koskevat tiukat vakavaraisuussäännöt, jotka osaltaan ohjaavat sijoittamista. Varat on sijoitettava tuottavasti ja turvaavasti, mikä edellyttää sijoitusten hajauttamista niin sijoitusluokkien kuin maantieteellisen sijainnin osalta, Halonen muistuttaa.

Lisätietoja:

OECD:n julkaisu ”Pension Markets in Focus”, siihen liittyvät tilastot sekä aiemmat julkaisut löytyvät OECD:n verkkosivuilta.

Analyytikko Halosen laatima katsaus OECD:n julkaisusta on luettavissa Kansainvälistä tietoa eläkevaroista -sivultamme.