Tela kannattaa työeläkeyhtiöiden hallintosääntelyn selkeyttämistä

24.10.2013

Sosiaali- ja terveysministeriö kertoi eilen iltapäivällä tulossa olevasta esityksestään työeläkeyhtiöiden hallinnon kehittämiseksi. Työeläkevakuutusyhtiöitä koskevaan lakiin esitetään säännöksiä mm. sisäpiirikaupoista ja johdon hallitustyöskentelystä muissa yhtiöissä.

Työeläkevakuuttajat Tela kannattaa ministeriön linjauksia ja pitää tärkeänä alan hallintosääntelyn tarkentamista.

- Säännökset selkeyttävät nykytilannetta. On hyvä, että lainsäädäntö antaa täsmälliset puitteet toiminnalle ja helpottaa näin käytännön tilanteiden arviointia, sanoo Telan lakiasioista vastaava johtaja Nikolas Elomaa.

Esitykset valmisteltiin sosiaali- ja terveysministeriön ja työmarkkinajärjestöjen yhteisessä työryhmässä. Valmistelussa kuultiin myös työeläkeyhtiöitä.

- Kun hallituksen esitysluonnos tulee lausuntokierrokselle, pääsemme tarkemmin arvioimaan esitysten sisältöä ja vaikutuksia. Kokonaisuutena hanke on ollut hyvä ja toivomme, että nyt saavutetut tulokset vahvistavat luottamusta työeläkeyhtiöiden hallintoon, Elomaa sanoo.

Tela käynnisti jo alkuvuodesta alan oman itsesääntelyhankkeen, jolla täydennetään lainsäädännöllisiä velvoitteita työeläkealan luotettavan hallinnon kehittämiseksi. Tavoitteena on varmistaa, että työeläkevakuuttajien toimintamallit ja -ohjeet ovat ajantasaiset. Valmistelussa huomioidaan myös itsesääntelyn kansainvälinen kehitys.

- Itsesääntelyhankkeessa kootaan ja kehitetään koko työeläkealan hyvän hallinnon käytäntöjä. Käytännössä se tarkoittaa esimerkiksi alan yhteisten sisäpiirimallisääntöjen ja omistajaohjauksen periaatteiden uudistamista, Elomaa kertoo.

Lisätietoja:

Telan johtaja Nikolas Elomaa, puh. 050 386 3339

Työeläkevakuuttajat TELA ry on kaikkien Suomessa toimivien työeläkevakuuttajien edunvalvontajärjestö. Telan jäseninä ovat kaikki lakisääteistä työeläketurvaa hoitavat työeläkevakuuttajat.