Toimintakertomuksemme käsittelee seuraavia asioita:

I Hallinto ja henkilöstö

Uusi organisaatiomme astui voimaan 1.3.2012. Työstimme organisaatiota uutta perustehtäväämme vastaavaksi. Vahvistimme asiantuntemustamme ja uudistimme fyysisen työympäristömme visuaalisen ilmeen sekä avasimme uuden verkkosivuston.

Määritimme strategiamme, joka hyväksyttiin 31.5.2012. Aloitimme strategiamme muuttamisen käytännön toiminnaksi uudistamalla neuvottelukuntarakenteemme ja määrittelemällä kannanmuodostusprosessimme. Aloitimme edunvalvontatavoitteidemme tarkentamisen ja viestintästrategian laatimisen.

Palveluksessamme oli vuoden 2012 lopussa 22 henkilöä. Toimintamme kokonaiskustannukset olivat 3.964.422,02 euroa.

II Edunvalvonta

Edunvalvontamme muodostui vuonna 2012 lainsäädäntöhankkeisiin osallistumisesta muun muassa lausuntojen muodossa, työeläkkeisiin liittyneisiin EU-asioihin vaikuttamisesta sekä edunvalvontaa palvelleesta viestinnästä. Meille osoitettiin aiempaa enemmän lausuntopyyntöjä ja medianäkyvyytemme kasvoi viestintämme lisääntyessä. Edunvalvontaamme liittyy kiinteästi yhteiskunnallinen koulutuksemme.

Yhteiskunnallinen koulutus

Alkuvuoden 2012 aikana järjestettiin 41 Eläketiedotuksen aikana sovittua tilaisuutta, joiden luentojen sisältö kertoi eläketurvasta ja eläke-etuuksista. Muutoin luennot ja asiantuntija-alustukset toteutettiin 1.3.2012 alkaen uuden strategiamme mukaisina.

Toteutimme itse tai yhteistyönä yhteensä 70 tilaisuutta, joiden kohderyhmänä olivat palkansaajajärjestöjen asiantuntijat ja aktiivit, poliittisen päättäjät, nuoriso- ja opiskelijajärjestöjen päättäjät ja aktiivit sekä poliittisten puolueiden nuorisoaktiivit- ja päättäjät. Tilaisuuksissa tavoitettiin kaikkiaan 3 520 päättäjää ja aktiivia.

Loppuvuodesta suunnittelimme yhteiskunnallisen koulutuksemme keskusjärjestökohtaisen osuuden sisältöä yhdessä työmarkkinajärjestöjen kanssa. Varsinainen koulutuskalenterimme mukainen koulutus käynnistettiin vuoden 2013 alusta. Yhteiskunnallisen koulutuksen tavoitteena on varmistaa osaltamme yhteiskunnan ja työmarkkinajärjestöjen nykyisten ja tulevien päättäjien sekä vaikuttajien työeläkealan tuntemus. Tavoitteena on, että päättäjillä ja vaikuttajilla on riittävät tiedot työeläkejärjestelmän toiminta- ja kehittämisperiaatteista ja kansallisen järjestelmämme suhteesta Euroopan unioniin, sekä eläkkeiden rahoitukseen liittyvistä kysymyksistä.

Yhteiskunnallinen koulutuksemme koostuu työeläkekouluista, seminaareista ja asiantuntijatapaamisista sekä erilaisista asiantuntijaluennoista.

Työuraseminaarikiertue

Organisoimme työmarkkinajärjestöjen neuvottelemaa työurasopimusta ja sen merkitystä palkansaajille käsittelevän seminaarikiertueen yhdessä palkansaajakeskusjärjestöjen Akavan, SAK:n ja STTK:n kanssa. Kiertue pysähtyi keväällä Porissa, Tampereella, Oulussa, Lahdessa, Kuopiossa ja Seinäjoella. Syksyllä jatkettiin Rovaniemellä, Lappeenrannassa ja Jyväskylässä. Kiertueella tavoitettiin noin 500 keskusjärjestöjen liittojen hallintoon kuuluvaa aktiivia ja päättäjää.

Lausunnot

Annoimme toimintavuoden aikana 20 lausuntoa eri ministeriöille (sosiaali- ja terveysministeriö, oikeusministeriö, valtiovarainministeriö) ja Finanssivalvonnalle. Näiden lisäksi jätimme eduskunnan eri valiokunnille (talousvaliokunta, sosiaali- ja terveysvaliokunta, työelämä- ja tasa-arvovaliokunta, valtiovarainvaliokunta) asiantuntijakuulemisten yhteydessä 11 lausuntoa.

Ministeriöille antamamme lausunnot käsittelivät muun muassa työeläkejärjestelmäkilpailun toimivuutta, työterveyshuoltokäytännön periaatteita, tuloverolain muuttamista, valtion eläkelain muuttamista ja eläkelaitosten vakavaraisuutta koskevien säännösten muuttamista.

Annoimme lausunnon Yhdysvaltain verohallinnolle koskien heidän valmistelemaansa FATCA-lakia, joka on osa laajempaa Yhdysvaltain verotuksen uudistamiskokonaisuutta. Toimitimme
valtiovarainministeriölle työeläkelaitoksia koskevan määritelmän liitettäväksi Suomen ja Yhdysvaltain väliseen valtiosopimukseen niin sanotusta FATCA – säännöstöstä.

EU-vaikuttaminen

Otimme toimintavuonna kantaa EU:sta tulleisiin työeläkejärjestelmää ja –alaa koskeviin asioihin ja lausuimme muun muassa seuraavista asioista:

  • Finanssimarkkinoiden makrotaloudellisten vaikutusten sääntely ja valvonta
  • Talous- ja rahaliiton vakaus: yhteensovittamisesta, ohjauksesta ja hallinnasta
  • European Market Infrastructure Regulation (EMIR) eli Finanssivalvonnasta annetun lain ja eräiden siihen liittyvien lakien muuttaminen
  • Alternative Investment Manager Fund Directive eli vaihtoehtoisten sijoitusrahastojen hoitajista annettu direktiivi
  • Solvenssi II -direktiivin kansallinen voimaansaattaminen
  • Finanssivalvonnasta annetun lain muuttaminen; Euroopan parlamentin ja neuvoston asetus
  • EU:n valkoinen kirja: Toimintasuunnitelma riittäviä, turvattuja ja kestäviä eläkkeitä varten
  • EU:n komission avoin konsultaatio EU:n yhtiöoikeuden tulevaisuudesta

Lausuntomme ovat luettavissa verkkosivuillamme Lausunnot -kanavassa.

Ministeriöiden ja Kelan työryhmät

Kuntoutusasiain neuvottelukunta

Olemme mukana sosiaali- ja terveysministeriön kuntoutusasiain neuvottelukunnassa. Neuvottelukunnan tehtävänä on ohjata ja kehittää valtakunnallisesti kuntoutusta sekä sovittaa yhteen eri hallinnonalojen kuntoutustoimintaa. Neuvottelukunnan toimikausi päättyy 1.10.2015.

Työeläkkeiden indeksijärjestelmää arvioiva työryhmä

Olimme jäsenenä sosiaali- ja terveysministeriön työeläkeindeksijärjestelmän muutostarpeita arvioineessa työryhmässä. Työryhmän kausi päättyi vuonna 2012.

Työterveyshuollon neuvottelukunta

Olimme jäsenenä sosiaali- ja terveysministeriön työterveyshuollon neuvottelukunnan alaisessa kehittämis- ja seurantajaostossa. Työterveyshuollon neuvottelukunnan tehtävänä on suunnitella ja kehittää suomalaista työterveyshuoltoa ja siihen liittyvää yhteistyötä. Neuvottelukunnan toimikausi päättyy 14.12.2014.

Työeläkelaitosten vakavaraisuussääntelyä kehittävä työryhmä

Olemme jäsenenä sosiaali- ja terveysministeriön työeläkelaitosten vakavaraisuussääntelyä kehittävässä työryhmässä ja sen alaryhmissä. Solvenssi II-direktiivin sääntelyn ulottamista työeläkelaitoksiin selvittäneen alaryhmän kausi päättyi vuonna 2012. Samoin alaryhmän, joka selvitti käypiin arvoihin tilinpäätöksissä siirtymistä. Riskinkantokyvyn vahvistamista sekä vakavaraisuussääntelyn laajaa uudistamista selvittävän alatyöryhmän toiminta jatkuu vuonna 2013. Työryhmän toimikausi päättyy 31.3.2014.

EU-asioiden valmistelu

Olemme mukana sosiaali- ja terveysministeriön vetämissä valmistelujaostoissa. Meillä on jäsenyys seuraavissa jaostoissa: EU16 vakuutuspalvelut, EU25 sosiaaliasiat ja EU27 henkilöiden liikkuvuuteen liittyvät sosiaaliturvakysymykset.

Olemme mukana valtiovarainministeriön EU-asiain komitean alaisessa jaosto 10:ssä, jossa käsitellään rahoituspalveluita ja pääomanliikkeitä.

Kelan kuntoutusasiain neuvottelukunta

Olemme jäsenenä Kelan kuntoutusasiain neuvottelukunnassa, joka toimii Kelan sidosryhmä- ja asiantuntijaelimenä kuntoutustoiminnan sisällöllisissä ja strategisessa kehittämistyössä. Neuvottelukunnan toimintakausi päättyy 31.12.2013.

III Muu toiminta

Toimintavuonna työeläkeala täytti 50 vuotta ja järjestimme juhlavuoteen liittyviä tapahtumia yhteistyössä muiden toimijoiden kanssa. Kiersimme maakuntia Työuraseminaarien ja Yhdessä työkyvyn tukena -tilaisuuksien muodossa. Järjestimme koulutuskokonaisuuden työeläkevakuuttajien hallinnon jäsenille. Uusi, kohdennetun viestinnän välineemme uutiskirje näki päivänvalon joulukuussa.

Työeläkeala 50 vuotta

Työeläkejärjestelmän 50-vuotista taivalta juhlittiin monin tavoin vuonna 2012.

Tutkimus työeläketurvan vaiheista

Juhlavuoden kunniaksi julkaistiin 7.3.2012 työeläketurvan vaiheita ja vaikutusta käsittelevä tutkimus ja historiateos: Ansioiden mukaan – yksityisalojen työeläkkeiden historia. Historiateoksen kirjoittivat Matti Hannikainen ja Jussi Vauhkonen. Organisoimme tutkimuksen yhdessä Eläketurvakeskuksen kanssa.

Visionääri 20X0-ideointikilpailu

Osallistuimme valtakunnallisen nuorten Visionääri 20X0-ideointikilpailun järjestämiseen. Viidettä kertaa järjestetyn kilpailun teemana oli "Duuni 20X0". Nuoria osallistujia pyydettiin pohtimaan työn roolia, tulevaisuuden ammatteja, tulevaisuuden hyvinvointiyhteiskuntaa ja eläkejärjestelmää. Järjestimme kilpailun yhteistyössä Matemaattisten Aineiden opettajien Liiton Historian ja yhteiskuntaopin opettajien liiton, IBM:n, Tiedekeskus Heurekan, Tiede-lehden, Opetushallituksen ja Eläketurvakeskuksen kanssa.

Yhteistyöprojekti: Tulevaisuus 20X0 –näyttely Heurekassa

Olimme yhdessä Eläketurvakeskuksen kanssa tiedekeskus Heurekan pääyhteistyökumppani Tulevaisuus 20X0 -näyttelyssä. Näyttelyyn tutustui yli 250 000 ihmistä.

Oppimateriaalia kouluille

Tuotimme yhdessä Eläketurvakeskuksen kanssa oppimateriaalia peruskoulujen käyttöön. Projekti toteutettiin yhteistyössä Historian ja yhteiskuntaopin opettajien HYOL:n kanssa.

Työeläke 20X0 – Kuka korjaa potin? -keskustelutilaisuudet

Järjestimme yhteistyössä Eläketurvakeskuksen ja Suomen ylioppilaskuntien liitto ry:n (SYL) kanssa Työeläke 20X0–kiertueen, joka kiersi huhti-toukokuussa Tampereella, Turussa ja Helsingissä. Tilaisuuksissa tuotiin esiin nuorten näkökulmaa työura- ja eläkekeskusteluun, ja niihin liittyi aktiivista yleisödialogia ja äänestyksiä. Tilaisuuksien keskusteluista kuvattiin videokoosteita, jotka esiteltiin syksyn Eläketurvakeskuksen Työeläkepäivässä ja ne löytyvät myös Eläketurvakeskuksen sivuilta. Keskusteluista koostettiin lisäksi nuorten videopamfletti, joka luovutettiin työmarkkinakeskusjärjestöjen eläkeneuvotteluryhmälle.

Pääjuhla Heurekassa

Juhlimme yhdessä muun työeläkealan ja sidosryhmien kanssa työeläkealan 50-vuotista taivalta elokuussa Heurekassa. Valtiovallan tervehdyksen tilaisuuteen toi pääministeri Jyrki Katainen.

Viestintä

Toteutimme aiempaa aktiivisemmin viestintää, mikä näkyi tiedotteiden, asiantuntija-artikkelien ja haastattelujen kasvuna. Annoimme vuoden aikana 19 valtakunnallista, 27 maakunnallista ja 2 muuta tiedotetta. Kirjoitimme 2 asiantuntija-artikkelia valtakunnallisiin sanomalehtiin. Vuoden aikana esiinnyimme noin 215 jutussa eri mediossa.

Verkkosivusto ja visuaalinen ilme

Verkkosivustomme ja visuaalinen ilmeemme uudistettiin uuden strategian mukaiseksi. Uudistusprojektiin sisältyi sekä verkkosivujen sisällön, ilmeen ja sisällönhallintajärjestelmän uudistaminen. Verkkosivujen sisältö päivitettiin kokonaisuudessaan vastaamaan uudistunutta toimintaa. Uudet sivut avattiin huhtikuussa 2012.

Verkkouudistuksen myötä logomme uudistettiin ja siitä käynnistyi visuaalisen ilmeen kokonaisuudistus.

Uutiskirje

Ensimmäinen sähköinen uutiskirjeemme julkaistiin joulukuussa. Uutiskirjeen toimittamisesta vastaa viestintämme. Uuden, kohdennetun viestintävälineemme tehtävänä on kertoa ajankohtaiset asiat Telasta ja työeläkealalta kerran kuussa. Sen kohderyhmänä ovat Telan jäsenet ja sidosryhmät. Uutiskirje on vapaasti tilattavissa verkkosivuiltamme.

Yhdessä työkyvyn tukena

Sairausvakuutus ja työterveyshuoltolaki muuttui 1.6.2012. Lakimuutoksen tavoitteena oli työkyvyttömyyden pitkittymisen ehkäisy. Lakimuutoksen toimeenpanon myötä käynnistimme yhdessä sosiaali- ja terveysministeriön, Kelan ja Työterveyslaitoksen kanssa Yhdessä työkyvyn tukena –hankkeen. Hankkeessa rakennettiin sairaanhoitopiirikohtaisesti toimintamalli erikoissairaanhoidon, työterveyshuollon ja sosiaalivakuutuksen yhteistyöstä lainsäädännön toteutuksessa. Hankkeen yhteydessä järjestimme sairaanhoitopiireittäin 22 alueellista tilaisuutta erikoissairaanhoidon ja työterveyshuollon lääkäreille sekä työterveyslääkäreille ja Kelan vakuutuslääkäreille.

Kiertueen yhteydessä järjestettiin paikallisille medioille tiedotustilaisuuksia. Kiertueesta julkaistiin yhteensä 76 juttua paikallismedioissa, joista 34 lehdissä, 18 radiossa ja 5 televisiossa.

Hallituskoulutus

Järjestimme koulutuskokonaisuuden työeläkevakuuttajien hallinnon jäsenille. Koulutuksessa käsiteltiin työeläkejärjestelmää osana sosiaaliturvajärjestelmää, työeläkejärjestelmän suhdetta EU:hun ja kansantalouteen, työeläkejärjestelmän taloutta ja rahoitusta sekä sijoitustoimintaa. Lisäksi keskityttiin työeläkevakuuttamiseen, hyvään hallintotapaan, valvontaan ja kilpailuun liittyviin aiheisiin.

Tutkimukset

Teetimme asiakaspalvelukyselyn työeläkekuntoutujille, jossa selvitettiin työeläkekuntoutujien kokemuksia saamastaan ammatillisesta kuntoutuksesta. Kohderyhmänä olivat vuonna 2011 kuntoutuksen päättäneet henkilöt.

Tilastointi

Julkaisimme Eläketurvakeskuksen kanssa yhteistyössä yhteenvedon työeläkelaitosten tilinpäätöstiedoista.

Keräsimme neljännesvuosittain sijoitustilastoinnin, joka sisälsi perustiedot työeläkevakuuttajien sijoitusten määrästä, kohdentumisesta ja tuotoista. Tuotimme tietojen pohjalta analyysit työeläkerahastojen sijoitusrakenteesta.

Tuotimme työeläkevakuuttajakohtaiset osavuositiedot neljännesvuosittain kahdeksan suurimman jäsenemme sijoitusjakauma- ja tuottotiedoista.

Raportoimme työeläkeyhtiöiden siirtoliikkeen tilastotiedot neljä kertaa vuodessa.

Keräsimme vuosineljänneksittäin aineiston yksityisalojen vakuuttajien osaketuottosidonnaisen vastuun ennakoinnissa käytettävän indeksin laskentaa varten sekä päivitimme osaindeksien painokertoimet ja pisteluvut.