Arvokas vanhuus vaatii lisää rahaa meiltä kaikilta

05.03.2019

Väestön ikääntymisen aiheuttama kustannusten kasvu pitäisi hyväksyä siinä missä teknologian kehityksestä johtuva maanpuolustusmenojen kasvukin, kitjoittaa toimitusjohtajamme Suvi-Anne Siimes Helsingin Sanomien kolumnissaan.

Siimes pohtii kolumnissaan yhteiskuntaa ja sen lainalaisuuksia. Olemmeko valmiita hyväksymään lisääntyvän vai­vannäön ja sen myötä nousevat kustannukset yksien asioiden kohdalla? Saman aikaan ajatellaan, että joidenkin toisten asioiden tulisi hoitua ilman mitään lisävaivaa ja -kustannuksia.

Muutos parempaan ei tapahdu yhdessäkään yhteiskunnassa itsestään. Monesti nykytilan säilyttäminenkin voi vaatia ajan mittaan lisää resursseja.

"Lisärahan käyttöön ollaan huomattavasti vähemmän halukkaita vanhusten määrän kasvusta ja eliniän pitenemisestä aiheutuvien kustannusten kohdalla. Lisäksi hyväksytään hyvin kritiikittömästi ajatus siitä, että työhön kohdistuvien verojen ja maksujen yhteismäärä ei saisi nousta enää piiruakaan väestön ikääntymisen takia", Siimes kirjoittaa.

Työeläkkeisiin liittyviä kustannuspaineita on hillitty viime vuosina nostamalla alinta eläkeikää ja pienentämällä alkavia eläkkeitä elinaikakertoimen avulla. Vielä pari vuotta sitten näytti siltä, että eläkemaksujen nousupaine olisi näin saatu taltutettua. Syntyvyyden ennätyksellisen nopea aleneminen voi kuitenkin muuttaa tilannetta.

Siimeksen kolumni ”Arvokas vanhuus vaatii lisää rahaa meiltä kaikilta” on luettavissa 5.3. Helsingin Sanomissa sekä lehden verkkosivuilla.