Hallitsemisen tapoja tulisi miettiä rauhassa, toivoo Suvi-Anne Siimes

16.04.2019

Viime sunnuntaina käytyjen eduskuntavaalien täpärä ja tasavahva lopputulos ei tue aiemman kaltaista poliittista johtajuutta ja sen ylläpitoa. Siksi nyt olisi hyvä miettiä rauhassa ja ennakkoluulottomasti sitä, miten maamme poliittista kulttuuria ja siihen liittyviä hallitsemisen tapoja kannattaisi muokata. Näin toteaa toimitusjohtajamme Suvi-Anne Siimes Helsingin Sanomien tuoreessa kolumnissaan.

Siimes myöntää, ettei poliittisen kulttuurin muokkaaminen ole helppoa, eikä eliittien vaihtuminen ole muutoinkaan yksinkertaista.

”Joidenkin on silloin luovuttava asemistaan ja usein myös osasta periaatteitaan. Tämä ei kuitenkaan tar­koita omien ydinarvojen hylkäämistä. Usein riittää, että kykenee sopimaan vain uusista toimintavoista”, Siimes kirjoittaa.

Siimeksen kolumni ”Hallitsemisen tapoja on nyt mietittävä rauhassa” on luettavissa päivän Helsingin Sanomissa sekä lehden verkkosivuilla.