How the cookie crumbles -kiertue vauhdissa

03.04.2014

Yhdessä Akavan kanssa järjestämämme How the cookie crumbles -kiertue on edennyt jo yli puolivälin. Kolme ensimmäistä tilaisuutta on pidetty eilen Oulussa ja edellisviikoilla Turussa ja Jyväskylässä. Kaikkiaan viidellä paikkakunnalla järjestettävien tilaisuuksien aiheena ovat nuoret hyvinvointiyhteiskunnan vastuunkantajina ja eläkeuudistus 2017 nuorten näkökulmasta. Jälkimmäisestä aiheesta alustuksen kiertuetilaisuuksissa pitää erityisasiantuntijamme Janne Pelkonen.

Pelkosen puheenvuorossa käydään läpi eläkeuudistuksen taustoja ja sukupolvivaikutuksia. Eläkejärjestelmämme perustuu sukupolvisopimukseen, jossa jokainen sukupolvi vuorollaan on järjestelmän maksajina ja saajina. Eläkejärjestelmään tehtävillä muutoksilla on aina myös sukupolvivaikutuksia, jotka tulee ottaa huomioon muutoksia tehtäessä. Ylijohtaja Jukka Pekkarisen johtaman asiantuntijaryhmän loppuraportissa todetaan, että peräkkäisten sukupolvien maksamien verojen ja saamien tulonsiirtojen tulisi olla kohtuullisen tasavertaisia.

Suomen eläkejärjestelmä on varautunut tulevaan väestönvanhenemiseen hyvin rahastoimalla osan maksetuista työeläkevakuutusmaksuista etukäteen. Tilanne on siis parempi kuin yleisesti ottaen luullaan. On tärkeää, että myös nuoret saavat tulevaisuudessa kohtuullisen ansioperusteisen työeläkkeen.

Koska suomalaisten elinikä pitenee, täytyisi tämän päivän nuorten kuitenkin tehdä pidempiä työuria, jotta he pääsisivät nykyisen tasoisiin eläkkeisiin myös jatkossa. Osa pidentyvästä eliniästä tulisi siis käyttää työntekoon.

Kiertueen tilaisuuksissa kuulijoina on ollut paikallisten opiskelijajärjestöjen aktiiveja ammattiliitoista ja ainejärjestöistä. Tilaisuuksissa on käyty aktiivista keskustelua esimerkiksi eläkejärjestelmän oikeudenmukaisuudesta, nuorten mielenterveysongelmista, opiskelijaterveydenhuollosta sekä työeläkekuntoutuksesta. Kuulijoiden kesken on myös pohdittu maailman muutosta: aikaisemmin korkeakoulusta valmistuneille nuorille oli työura usein heti tarjolla, toisin kuin tänä päivänä, jolloin työuran alkuun pääseminen voi olla todella hankalaa. Monet opiskelijat myös siirtävät valmistumistaan, koska huonossa taloussuhdanteessa töiden löytäminen on hyvin haasteellista.

How the cookie crumbles -kiertueen tilaisuuksia on luvassa vielä Tampereella ja Helsingissä huhtikuun aikana.

Aiheesta lisää:

Maaliskuun uutiskirjeessä ollut artikkeli kiertueeseen liittyen, Miksi eläkeuudistuksen pitäisi kiinnostaa nuoria

Reijo vanteen kirjotus Tela-blogissa rahastoinnin merkityksestä, Sosiaaliturvaa rahoitusmarkkinoilta