Huhtikuun uutiskirje pureutuu työkyvyttömyyseläkkeiden taustoihin

24.04.2019

Uusien työkyvyttömyyseläkkeiden määrä nousi viime vuonna selvästi. Etenkin mielenterveyssyistä myönnettyjen työkyvyttömyyseläkkeiden määrä lisääntyi, ja suurin yksittäinen syy työkyvyttömyyseläkkeelle siirtymiseen on masennus. Varman ylilääkäri Jan Schugk arvioi tuoreessa uutiskirjeessämme, että mielenterveyden häiriöiden lisääntyminen työkyvyttömyyden syynä selittyy monilla tekijöillä, joista kaikkia emme todennäköisesti ole vielä edes tunnistaneet.

Uutiskirje pureutuu myös eurooppalaisten harmaantuvaan tulevaisuuteen. Syntyvyys, kuolleisuus ja maahanmuutto ovat keskeisimmät väestörakenteeseen vaikuttavat asiat, ja näistä jokainen on Euroopan unionissa murroksessa. Ratkaisujen pähkäily vaan jää usein kansallisvaltion tasolle. Väestötutkimuslaitoksen johtaja, tutkimusprofessori Anna Rotkirch korostaa, että väestöpolitiikan kannalta olisi tärkeää, että sen näkökulma kyettäisiin laajentamaan kansallisvaltioiden ulkopuolelle.

Pinnalla-palstalla kerromme lisäksi toukokuussa tulevasta Eläkeroast-tapahtumastamme. Mistä on kyse ja keitä roastataan?

Näistä teemoista voi lukea lisää huhtikuun uutiskirjeestämme!

Mikäli haluat kirjeen jatkossa suoraan omaan sähköpostiisi, käy liittymässä uutiskirjeemme tilaajaksi.