Marraskuun uutiskirje kuvaa työkyvyn arviointia

23.11.2017

Miten työkykyä arvioidaan työkyvyttömyyseläkettä haettaessa? Miksi oikeutta eläkkeeseen arvioi vakuutuslääkäri eikä hoitava lääkäri? Miksi arviot voivat mennä ristiin? Muun muassa näihin kysymyksiin vastaa marraskuun uutiskirjeessämme työkyky- ja kuntoutusasiain neuvottelukuntamme puheenjohtaja, Varman ylilääkäri Jukka Kivekäs.

Kerromme uutiskirjeessä myös yhteistyöstämme Taloudellisen tiedotustoimisto TATin Yrityskylän kanssa. Yrityskylässä koululaiset käyvät töissä, saavat palkkaa ja maksavat veroja. Yhteistyömme myötä Yrityskylässä on mukana myös työeläkemaksut. Toimitusjohtajamme Suvi-Anne Siimes vieraili Yrityskylässä ja pääsi samalla vastaamaan nuoria mietityttäviin kysymyksiin eläkkeistä.

Lisäksi uutiskirjeestä löytyy ekonomistimme Mauri Kotamäen asiantuntijakirjoitus, jossa hän pohtii kansaneläkejärjestelmän uudistamista oppositiopuolueiden vaihtoehtobudjeteissa esittämien ehdotusten pohjalta. Kotamäki arvioi kirjoituksessaan sitä, miten erilaiset kansaneläkkeeseen kohdistuvat muutokset vaikuttaisivat tulonjakomittareihin ja julkisen talouden tasapainoon. Lisäksi hän arvioi toimenpiteiden kustannustehokkuutta.

Pinnalla-palstalla esittelemme tällä kertaa Varman ja Ilmarisen sekä Orton Pro:n yhteistyössä toteuttamaa uudenlaista kuntoutusprojektia, jossa kehitettiin korkeasti koulutettujen mielenterveyskuntoutujien työhönvalmennusta. Ponnahduslauta takaisin työelämään -hankkeesta ja sen opeista kertoo Ilmarisen kuntoutuspäällikkö Mari Kyyhkynen.

Marraskuun uutiskirjeestä voit lukea yllä mainitut artikkelit kokonaisuudessaan. Liittymällä uutiskirjeemme tilaajaksi saat kirjeen jatkossa kuukausittain suoraan omaan sähköpostiisi.