Nuoret ja Duuni 20X0: työn merkitys mietityttää nuoria synkkien tulevaisuudenkuvien aikana

30.04.2012

Osallistuimme tänä vuonna valtakunnalisen nuorten Visionääri 20X0-ideointikilpailun järjestämiseen. Viidettä kertaa järjestetyn kilpailun teemana oli "Duuni 20X0". Kilpailun tarkoituksena on antaa nuorille ääni asioissa joissa heitä harvoin kuullaan; osallistujia pyydettiin pohtimaan työn roolia, tulevaisuuden ammatteja, tulevaisuuden hyvinvointiyhteiskuntaa ja eläkejärjestelmää.

Nuorten mietteitä tulevasta

Kun talouskriisit, kiire ja epävarmuus ovat osa työpaikkojen arkea, oma työn merkitys korostuu. Sitoutuminen työhön ei liity välttämättä yhteen vakituiseen työnantajaan, ja tehdyllä työllä pitää olla jokin muukin merkitys kuin pelkkä palkan ansaitseminen. Näin tulevaisuuden työelämää kuvasivat kilpailun voittajat.

- Aluksi voisi kouluttautua useampaan haaveammattiin ja työelämän aikana tehdä yhden jakson yhtä työtä ja toisen jakson toista. Tekniikka korvaa työntekijän, mutta valvojia tarvitaan. Lisäksi automatisoinnin vastapainona nousevat kädentyön taidot ja luomuammatit arvoon: ”takaisin maataloon”! visioivat voittajat tulevaisuuden töistä palkintojenjakotilaisuuden keskustelutyöpajassa.

- Kynnys lähteä ulkomaille on matalampi nyt ja eläkeiässä. Jos elinikä pitenee, niin töitä pitää toki tehdä pidempään. Miksi jäädä eläkkeelle, jos on terve ja työkykyinen, nuoret pohtivat.

Kilpailun järjestivät Matemaattisten Aineiden opettajien Liitto MAOL, Historian ja yhteiskuntaopin opettajien liitto HYOL, IBM, Tiedekeskus Heureka, Tiede-lehti, Opetushallitus, Työeläkevakuuttajat TELA sekä Eläketurvakeskus. Kilpailun suojelijana toimi Opetushallituksen pääjohtaja Aulis Pitkälä.

- Työ liittää ihmisen osaksi yhteiskuntaa ja yhteisöä. Aina työt eivät ole niitä lempitöitä, mutta ilman työtä ei ole toimeentuloa eikä hyvinvointia.

Koululaitoksessa pitäisi siirtyä tietopainotteisesta opiskelusta enemmän käytännön taitoihin ja työelämässä kehittää kestävää hyvinvointia. Työpaikan tulisi olla vuorovaikutuksellinen ja työntekijää päätöksentekoon osallistava, Pitkälä sanoo.

Voittajat selvillä

Kilpailun voitti Peetu Tulonen Pataluodon yläkoulusta Joensuusta. Peruskoulusarjan voittajatyö oli essee, joka käsitteli työn roolia ihmisen elämässä. Toiseksi tuli lautapeli "Game of the future", jonka suunnittelivat Janna Urpilainen, Marja Saarinen ja Josefina Hukari Kokkolan Hakalahden koulusta. Kolmantena palkittiin Laura Pahkala Himangalta Raumankarin koulusta esseellä "Teetkö työtä elääksesi vai elätkö työtä tehdäksesi".

Kunniamaininnalla palkittiin Vilma Virtasen kirja "Visio 2300" Kausalan Iitin yläkoulusta. Samoin lukiosarjassa myönnettiin yksi kunniamaininta, jonka saivat suunnittelemastaan lautapelistä Ella Halttusen ja Nea Jääskeläinen Rajamäen lukiosta Nurmijärveltä.

Visionäärikilpailun palkinnot jaettiin 27.4. Heurekassa Vantaalla.

Lisätietoja:
Erityisasiantuntija Janne Pelkonen, janne.pelkonen(at)tela.fi
Palkintoraadin puheenjohtaja: Sari Yrjänäinen, Tampereen yliopisto, matemaattisten aineiden didaktiikan yliopiston lehtori, puh. 050 536 5372, sari.yrjanainen(at)uta.fi