OECD-maiden eläkerahastot hienoisessa laskussa

28.02.2017

OECD-maiden yksityisten eläkerahastojen varat olivat vuoden 2015 lopussa yhteensä noin 24,8 biljoonaa Yhdysvaltain dollaria. Vuotta aiemmin varat olivat 25,2 biljoonaa, eli dollarimääräisesti mitattuna eläkevarallisuus pienentyi vuoden kuluessa noin 0,4 biljoonan dollarin edestä.

- Varojen hienoinen lasku johtui varallisuuden pienentymisestä osassa suuren eläkevarallisuuden maista. Lisäksi Yhdysvalloissa, jossa eläkevarallisuus on kaikkein suurin, varat pysyivät muuttumattomina vuonna 2015, kertoo analyytikkomme Peter Halonen.

Eläkevarallisuuteen vaikuttaa sijoituksille saatujen tuottojen ohella merkittävästi eläkemaksujen ja -menojen välinen erotus. Myös valuuttakurssien vaihtelulla on vaikutusta eläkevarallisuuden kehitykseen esimerkiksi silloin, kun eri maiden eläkevarallisuus muutetaan paikallisvaluutoista dollareiksi.

- Hyvä esimerkki löytyy Australiasta, jossa eläkevarallisuus kasvoi Australian dollareissa noin kymmenen prosenttia. Valuuttakurssimuutoksista johtuen Australian eläkevarallisuus kuitenkin pienentyi Yhdysvaltain dollareilla mitattuna noin kymmenen prosenttia, Halonen kuvaa.

Yllä olevat tiedot käyvät ilmi taloudellisen yhteistyön ja kehityksen järjestö OECD:n viime vuoden lopulla julkaisemasta Pension Markets in Focus -raportista, jossa kuvataan OECD-maiden eläkerahastojen tilannetta vuoden 2015 lopulla. Suomen osalta raportissa huomioidaan osa lakisääteisen työeläkejärjestelmän rahastoiduista eläkevaroista sekä eläkesäätiöiden ja -kassojen hoitama kollektiivisen lisätyöeläketurvan rahastojen arvo.

Suomen tuotot hyvää tasoa

Sijoitusvuosi 2015 oli positiivinen suurimmassa osassa niistä OECD-maista, jotka raportoivat tuottotietonsa. Maakohtaisten reaalituottojen vaihteluväli oli suuri: pienimmät tuotot saavutettiin Puolassa (-6,1 %) ja suurimmat Islannissa (7,4 %). Suomi oli 5,2 prosentin reaalisella tuotollaan tässä vertailussa sijalla kolme. Suomen koko lakisääteisen työeläkejärjestelmän reaalinen tuotto oli myös 5,2 prosenttia vuonna 2015.

OECD:n raportissa esitettiin myös pidemmän aikavälin tuottolukuja valituilta 26 eri OECD-mailta. Näissä viiden vuoden nimellisten tuottojen vaihteluväli oli 1,9 ja 9,1 prosentin välillä. Vastaavat reaaliset tuotot vaihtelivat -2,0 ja 6,4 prosentin välillä.

- Suomen tuottoluvut eivät sisältyneet tähän viiden vuoden tarkasteluun, mutta Telassa laatimiemme tilastojen mukaan vastaavana ajankohtana Suomen yksityisalan työeläkeyhtiöiden keskimääräinen vuotouinen nimellistuotto oli 5,0 ja reaalituotto 3,6 prosenttia. Suhteessa OECD-maiden vertailuun sijoituimme siis varsin hyvin, Halonen toteaa.

Lisätietoja

OECD:n julkaisu ”Pension Markets in Focus, 2016 edition”, siihen liittyvät tilastot sekä aikaisempien vuosien raportit löytyvät OECD:n verkkosivuilta.

Analyytikko Halosen laatima katsaus OECD:n tuoreimmasta julkaisusta on luettavissa Kansainvälistä tietoa eläkevaroista -sivultamme.