Porin työeläkekoulussa uteliaan positiivinen tunnelma

18.09.2014

Eilen Porissa järjestetty alueellinen työeläkekoulumme keräsi paikalle 60 osallistujaa. Edustettuina olivat jälleen niin SAK:n, STTK:n kuin Akavan ammattiliitot. Työeläkekoulun alustajina toimivat johtajamme Markku J Jääskeläinen ja STTK:n sosiaaliasioiden päällikkö Heli Puura.

Jääskeläinen vastasi illan avauspuheenvuorosta. Hän kävi esityksessään läpi faktoja siitä, miksi eläkeuudistus on välttämätön. Lisäksi hän kertoi työeläkkeiden rahoituksesta sekä eläkejärjestelmän osuudesta kestävyysvajeessa. Puuran puheenvuorossa vuorostaan käytiin läpi eläkeneuvottelujen taustaa, tavoitteita ja keskeisiä asioita.

Osallistujien kesken käytiin varsin aktiivista keskustelua. Kysymyksiä herättivät muun muassa eläkeiät, lisäeläkkeiden asema eläkeuudistuksessa ja työelämän kehittäminen. Myös naisten asema ja työeläkejärjestelmän kestävyys oli esillä osallistujien puheenvuoroissa. Kaikkiaan tilaisuuden henki oli uteliaan positiivinen.

Kiertueen päätös ensi viikolla

Alueellisen työeläkekoulukiertueen viimeinen etappi on ensi viikon keskiviikkona Kuopiossa. Tilaisuus järjestetään yhdessä SAK:n, STTK:n ja Akavan kanssa, kuten kiertueen aiemmatkin tilaisuudet. Tarkemmat aika- ja paikkatiedot Kuopion tilaisuudesta löytyvät Työeläkekoulu-sivultamme.

Lisätietoja:

Koulutuspäällikkö Kirsi Siltanen, puh 010 680 6724, kirsi.siltanen(at)tela.fi