Saatavilla ei pidä edes yrittää olla koko ajan, toteaa Suvi-Anne Siimes

18.12.2017

Toimitusjohtajamme Suvi-Anne Siimes kertoo tuoreessa Kanava-lehden kolumnissaan tekemistään muutoksista sosiaalisen median ja mobiililaitteiden käytössä sekä niiden vaikutuksista. Muutos on tehnyt Siimeksen mukaan todella hyvää: sen lisäksi että aikaa on vapautunut lukemiseen ja muuhun keskittyneeseen tekemiseen, myös töissä on riittänyt energiaa asioiden tietoisempaan loppuun saattamiseen ja oman työn aiempaa parempaan johtamiseen.

”Kaikkien on todellakin tarpeen pitää taukoja ja lepuuttaa aivojaan väillä. Se, että tarvitsee työssään ajoittaista yksinoloa ja näennäistä toimettomuutta, ei ole lintsausta ja fuskaamista vaan oikein oivallettuna pikemminkin olennainen etappi kohti tuottavampaa työskentelyä. Saatavilla ei pidä edes yrittää olla koko ajan. Sen sijasta pitää valita oikein, mihin kulloinkin keskittyy. Ja valita tietoisesti myös se, mitkä keskeytykset omaan keskittymiseensä hyväksyy”, Siimes kirjoittaa.

Siimeksen kolumni ”Kun ei ole saatavilla, voi olla läsnä” on julkaistu alun perin Kanava-lehden numerossa 8/2017. Kolumni on nyt luettavissa kokonaisuudessaan myös asiantuntijakirjoituksissamme.