Sijoitusjakauma ja tuotot kesäkuun 2019 lopussa – työeläkevakuuttajien osavuositiedot julkaistu

26.08.2019

Kuusi suurinta työeläkevakuuttajaa ovat julkaisseet sijoitusjakauma- ja tuottotietonsa vuoden 2019 ensimmäiseltä vuosipuoliskolta eli kesäkuun lopulta. Sijoitustoiminnan nettotuotot kuluneelta kuudelta kuukaudelta vaihtelivat 5,1 ja 8,2 prosentin välillä.

Parhaat tuotot osakkeista

Kaikilla kuudella tuottotietonsa raportoineella työeläkevakuuttajalla parhaan tuottoprosentin antoivat osakesijoitukset. Niiden tuotot vaihtelivat 8,5 ja 13,5 prosentin välillä.

Korkosijoitusten tuottoprosentti vaihteli 2,8 ja 4,8 prosentin välillä. Kiinteistösijoituksissa hajonta oli laajempi, tuottojen ollessa alimmillaan 1,8 prosenttia ja korkeimmillaan 5,2 prosenttia. Muissa sijoituksissa vaihteluväli oli myös suurempi, -0,4 prosentista 5,0 prosenttiin.

Vaikka mennyt alkuvuosi on sujunut sijoitusten kannalta hyvin suotuisissa tunnelmissa, arvioivat työeläkevakuuttajat loppuvuoden tuotto-odotukset alhaisiksi. Talouden luottamusta kuvaavat indikaattorit ovat olleet laskussa, ja kauppasotien seurauksilla odotetaan olevan vaikutusta myös sijoitustuottoihin.

Sijoitusjakauma- ja tuottotiedot, duraatiot sekä avoin valuuttapositio kootusti sivuillamme

Olemme julkaisseet sivuillamme neljän työeläkeyhtiön (Elo, Ilmarinen, Varma ja Veritas) sekä kahden julkisalojen työeläkesijoittajan (Keva ja Valtion Eläkerahasto) sijoitusjakauma- ja tuottotiedot niin sanotuissa tuotto-riskitaulukoissa. Taulukot löytyvät Sijoitusjakauman ja tuottojen osavuositiedot -sivultamme.

Samalta sivulta löytyvät myös työeläkevakuuttajien joukkovelkakirjalainojen duraatiot, jotka kuvaavat joukkovelkakirjalainasijoitusten herkkyyttä korkotason muutoksille.

Lisäksi sivulta löytyy tieto avoimesta valuuttapositiosta, joka kuvaa sijoitussalkkujen mahdollisia riskejä, erityisesti valuuttariskin osalta.

Työeläkevakuuttajien tulostiedoista kertovat tiedotteet löytyvät kootusti Suurimpien jäsenten osavuosiraportit -sivultamme.

Julkaisemme seuraavan sijoitusanalyysimme toisesta vuosineljänneksestä lähiviikkojen aikana.