Suvi-Anne Siimes kaipaa laajaa kansalaiskeskustelua EU:sta

11.08.2020

Euroopan unionin heinäkuinen Brysselin huippukokous herätti Suomessakin keskustelua, joka oli toimitusjohtajamme Suvi-Anne Siimeksen mielestä ilahduttavan moniarvoista. Useat asiantuntijat pohtivat ääneen unionin nykyisten perussopimusten mukaisia toimivaltuuksia, ja Suomen huippukokousdelegaation toimintaa tarkasteltiin ja arvioitiin poikkeuksellisen paljon myös muista kuin kotimaisista lähteistä ja lähtökohdista.

Siimes arvioi näyttävän siltä, että Suomeenkin olisi viimein muodostumassa aito EU-poliittinen kansalaisyhteiskunta.

”Sen halua ja valmiutta keskustella, etsiä vaihtoehtoja ja vaikuttaa ei kannattaisi sivuuttaa eikä aliarvioida. Tätä halua kannattaisi pikemminkin aktiivisesti hyödyntää ainakin eduskunnalle tällä vaalikaudella annettavan hallituksen EU-poliittisen selonteon valmistelussa”, Siimes kirjoittaa.

Siimeksen kolumni ”EU:sta tarvitaan laajaa kansalaiskeskustelua” on julkaistu alun perin Kanava-lehden numerossa 5/2020 ja on nyt luettavissa myös asiantuntijakirjoituksissamme.