Suvi-Anne Siimes pohtii työ- ja kansaneläkkeen rooleja 90-luvulta tähän päivään

28.10.2019

Väestön ikääntyminen on yksi aikamme megatrendeistä, ja se oli sitä jo 1990-luvulla. Tuolloin ikääntymisen kustannuksia hillittiin esimerkiksi poistamalla kansaneläke niiltä, joille oli kertynyt työeläkettä yli tietyn rajan. Tämä oli iso muutos eläkepolitiikan perusteissa, mutta sen myötä lakisääteisestä työeläkkeestä tehtiin ensisijainen vanhuuden turva. Toimitusjohtajamme Suvi-Anne Siimes, joka myös itse toimi 90-luvulla politiikassa, muistelee näitä aikoinaan tehtyjä valintoja tuoreessa Kanava-lehden kolumnissaan.

Yhteiskunnallinen yksimielisyys kansaneläkkeen roolista aitona vähimmäiseläkkeenä oli pitkään laaja ja kattava. Sittemmin tilanne on kuitenkin muuttunut, ja eduskuntapuolueiden sosiaalipoliittinen painopiste on jo pitkään ollut kansan- ja takuueläkkeen korotuksissa. Siimes mainitsee esimerkiksi vuonna 2011 voimaan tulleen takuueläkkeen, joka on parantanut pienituloisten ansioeläkkeen saajien tilannetta, mutta samalla monimutkaistanut Suomen eläkejärjestelmän kokonaisuutta. Takuueläkkeen myötä kaikkein pienipalkkaisimmissa töissä olevat eivät enää aina ole hyötyneetkään työuransa pidentämisestä.

”Työuran jatkaminen lisäsi toki heidän elinkaariansioitansa. Mutta heidän siitä työeläkkeen nousun muodossa saamansa hyöty liukeni helposti kokonaan pois, kun takuueläke pieneni vastaavalla summalla näiden kahden eläkkeen yhteensovituksessa. Myöhempinä vuosina toteutetut kansan- ja takuueläkkeen korotukset ovat vain laajentaneet tätä pienituloisen ansiotyön tekemisen kannalta ongelmallista aluetta”, Siimes kirjoittaa.

Siimeksen kolumni ”Pysyvä megatrendi” on julkaistu alun perin Kanava-lehden numerossa 7/2019. Kolumni on nyt luettavissa kokonaisuudessaan myös asiantuntijakirjoituksissamme.