Tela-blogi avaa tulorekisterihanketta

17.04.2014

Tulorekisterihankkeen käynnistäminen oli yksi Suomen hallituksen kehysriihen päätöksiä. Kehityspäällikkömme Mikael Kulikoff käy tuoreessa blogikirjoituksessaan läpi hankkeen tavoitteita sekä työeläkevakuuttajien näkökulmia hankkeeseen liittyen.

”Työeläkevakuuttajien mukaan lähdöstä tulorekisteriin ei ole vielä tehty päätöstä. Työeläkevakuuttamisen kannalta tietojen välitystapa ei ole kynnyskysymys. Työeläkevakuuttajille on tärkeää, että työnantajat pystyvät hoitamaan ilmoitusvelvollisuutensa sujuvasti ja kustannuksiltaan tehokkaasti. Uudistuksen läpiviennissä on huolehdittava, että työnantajille koituu järjestelystä todellista hyötyä eikä uusi tapa aiheuta tietojen käyttäjälle uusia kustannuksia nykyjärjestelmiin verrattuna”, Kulikoff kirjoittaa.

Tela-blogi: Tulorekisterihankkeella tavoitellaan miljoonasäästöjä