Tela-blogi kertoo kokemuksia luottamustunnista

03.04.2019

Viestinnän suunnittelijamme Aija Laurila kertoo tuoreessa blogikirjoituksessaan kokemuksia luottamustunnista, jonka olemme Telassa toteuttaneet jakelutiimin kesken. Luottamustunti on Työelämä2020-hankkeessa kehitetty verkkotyökalu, jonka avulla käsitellään ohjatusti ja osallistavasti luottamukseen liittyviä asioita sekä luodaan omia käytäntöjä luottamuksen edistämiseksi. Luottamuksella on suuri merkitys toimivassa työyhteisössä, mutta usein asioiden puheeksi ottaminen koetaan hankalaksi.

Luottamustunnissa merkityksellistä oli se, että tiimin jäsenet keskittyivät yhdessä keskustelemaan ja kaikki saivat antaa rauhassa panoksensa dialogiin.

”Kannustamme jokaista työyhteisöä kokeilemaan luottamustuntia. Luottamus tulee näkyväksi. Luottamustunnin ansiosta esimerkiksi puhumattomuuden kulttuurista on mahdollista päästä eroon, kun jokainen saa kokemuksen hyvästä dialogista ja esiin nousee asioita, joita jokaisella on mahdollisuus korjata”, Laurila kirjoittaa.

Tela-blogi: Luottamusta rakennetaan dialogilla