Tuore selvitys tarkastelee eläkeyhtiöiden työhyvinvointitoimintaa, työeläkemaksun hoitokustannusosaa ja asiakashyvityksiä

09.10.2019

Työeläkeyhtiöiden työhyvinvointitoiminnan ohjeistuksesta, hoitokustannusosasta ja asiakashyvityksistä on valmistunut uusi selvitys. Selvityksen taustalla on työmarkkinakeskusjärjestöjen vuonna 2015 tekemä sopimus työeläkevakuuttamisen toimeenpanoon liittyvistä joistakin muutoksista.

Järjestöt sopivat tuolloin, että työeläkeyhtiöiden työkyvyttömyysriskin hallintaan eli työhyvinvointitoimintaan laaditaan erillinen ohjeistus. Lisäksi sovittiin muutoksista työeläkemaksun hoitokustannusosaan ja asiakashyvitysten jakotapaan. Samassa yhteydessä järjestöt sopivat myös siitä, että näiden muutosten vaikutuksista eläkeyhtiöiden palveluihin laaditaan selvitys. Eläkeyhtiöistä riippumattoman selvityksen tuli arvioida myös muutosten vaikutuksia toimeenpanon tehokkuuteen ja hajautukseen.

Työmarkkinakeskusjärjestöjen pyynnöstä olemme teettäneet kyseisen selvityksen, jonka loppuraportti on juuri valmistunut. Selvityksen laativat varatuomari Jukka Ahtela ja aktuaari Tuula Lempiäinen. Selvitystyöhön haastateltiin työeläkeyhtiöiden asiantuntijoita ja johtoa, Finanssivalvonnan sekä sosiaali- ja terveysministeriön virkamiesjohtoa sekä työmarkkinaosapuolia.

Selvityksessä esitetään haastattelujen ja kirjallisten aineistojen pohjalta tehtyjä havaintoja. Mahdollisten johtopäätösten ja ehdotusten teko jää selvityksen toimeksiantajille eli työmarkkinakeskusjärjestöille.

Tiivistelmä selvityksen keskeisistä havainnoista on luettavissa sivultamme Selvitys työhyvinvointitoiminnasta, työeläkemaksun hoitokustannusosasta ja asiakashyvityksistä.

Selvityksen loppuraportti kokonaisuudessaan:

Selvitys työhyvinvointitoiminnasta, työeläkemaksun hoitokustannusosasta ja asiakashyvityksistäpdf, 1 MB