Työurienpidennyshommia opiskelijoille

29.08.2014

Pula työstä estää monien nuorten unelmien toteutumista. Samaan aikaan suomalaisten työuria halutaan pidentää. Ristiriitaista vai ongelma ratkaistavaksi?

Järjestämme yhdessä Toimihenkilökeskusjärjestö STTK:n kanssa keskustelutilaisuuksia kolmessa opiskelijakaupungissa teemalla ”Opiskelusta työhön – unelmia ja työurienpidennyshommia”. Tilaisuuksissa keskustellaan siitä, mistä opiskelija löytäisi työuran ja millä ehdoilla, sekä eläkkeestä työuran peilaajana – miltä kuva näyttää nuorille? Jälkimmäisen aiheen alustajana toimii erityisasiantuntijamme Janne Pelkonen.

Nuorten on hyvä tuntea työeläkejärjestelmän perusteet sekä tiedostaa, miten jokaisen omat valinnat vaikuttavat tulevan työeläkkeen suuruuteen. Työeläke on merkittävin yksittäinen tulonsiirto elämänkaarella, jossa jokainen on vuorollaan saaja ja maksaja. Työeläke kertyy työstä, ja tulevaisuudessa edellytetään nykyistä pidempiä työuria, jotta työeläkkeen taso pysyisi samana. Työurien pidentämiseen tähtää myös parhaillaan neuvottelujen kohteena oleva eläkeuudistus, joka koskettaa mitä suurimmassa määrin tämän päivän nuoria ikäluokkia. Muun muassa näistä asioista Pelkonen haluaa viestiä opiskelijoille.

Keskustelutilaisuudet järjestetään ensi viikolla Tampereella, Vaasassa ja Rovaniemellä. Tilaisuudet on suunnattu kyseisten alueiden opiskelija-aktiiveille.