Uutiskirje etsii oppeja Japanista

29.09.2020

Suomesta on aikanaan puhuttu Pohjolan Japanina. Tällöin viitattiin nopeaan nousuun köyhästä kansakunnasta nykyaikaiseksi teollisuusmaaksi. Nyt olemme väestönkehitysmielessä Japanin tiellä. Johtava ekonomistimme Risto Vaittinen on selvittänyt Japanin väestönkehityksen taustoja ja pohtinut, millaista oppia voisimme Suomessa ottaa Japanista. Vaittinen avaa asiaa haastattelussaan, joka on julkaistu tuoreessa uutiskirjeessämme.

Pureudumme uutiskirjeessä myös yrittäjien ja palkansaajien eläkkeisiin, jotka eivät suinkaan ole kaksi eri maailmaa. Molemmat vakuutukset tähtäävät samaan eli riittävään eläketurvaan tasavertaisilla säännöillä. Eläketurvakeskuksen tutkimuksesta, tilastoista ja suunnittelusta vastaava johtaja Jaakko Kiander kertoo aiheesta lisää.

Lisäksi kerromme sosiaali- ja terveysministeriön Sukupuolten eläke-erot -hankkeesta, joka pyrkii lisäämään tietoisuutta naisten ja miesten eläkkeisiin vaikuttavista tekijöistä niin kansalaisten kuin päättäjien parissa. Naisten ja miesten väliset erot työurissa ovat asia, jolla on merkitystä tavoiteltaessa nykyistä pidempiä työuria.

Tutustu yllä mainittuihin artikkeleihin syyskuun uutiskirjeestämme.

Liittymällä uutiskirjeemme tilaajaksi saat uutiskirjeemme jatkossa suoraan omaan sähköpostiisi.