Vaasan työeläkekoulussa keskusteltiin eläkeiästä

05.09.2014

Eilen järjestetty alueellinen työeläkekoulumme Vaasassa keräsi noin 70 osallistujaa. Paikalla oli aktiiveja niin SAK:n, STTK:n kuin Akavankin liittokentästä. Työeläkekoulun alustajina toimivat asiantuntijamme Simo Hynninen ja STTK:n sosiaaliasioiden päällikkö Heli Puura.

Illan aluksi Hynninen kertoi kuulijoille eläkeuudistuksen tausoista ja tarpeellisuudesta. Lisäksi hänen puheenvuoronsa käsitteli eläkkeiden rahoitusta ja sen riittävyyttä. Näitä taustoja vasten Puura puolestaan kertoi käynnissä olevista eläkeneuvotteluista sekä sen tavoitteista ja aikataulusta.

Eläkeneuvottelut jatkuvat maanantaina

Eläkeikää tullaan todennäköisesti nostamaan asteittain vuodesta 2017 alkaen. Mitään kertarysäystä eläkeiän nousussa ei kuitenkaan tapahdu, vaan työntekijöille annetaan aikaa varautua muuttuvaan lainsäädäntöön.

Eläkeneuvottelut ovat parhaillaan tauolla viikonlopun ajan, ja ne jatkuvat ensi maanantaina. Neuvottelutauon syynä oli kysymys siitä, mitä eläkkeille tapahtuu vuoden 2025 jälkeen. Eläkeiän mekaanisesta sitomisesta elinajan odotteeseen ei päästy yhteisymmärrykseen; kuka kykenee sanomaan, millainen on Suomi vuonna 2025?

Kuulijat kävivät vilkasta keskustelua illan aiheista. Heidän mukaansa pelkkä eläkeiän nosto ei auta: täytyy olla myös työpaikkoja, ja työntekijöistä tulee pitää huolta. Eläkeiän nostamisen arveltiin aiheuttavan sen, että työkyvyttömyyseläkkeelle lähtevien määrä kasvaisi. Jonkinlaista joustomahdollisuutta eläkkeelle siirtymiseen toivottiin iäkkäämmille ja huonokuntoisille työntekijöille. Erilaiset työt rasittavat eritavalla, ja jokaisen työura on erilainen.

Kiertueen seuraava etappi Kajaani

Vaasan työeläkekoulu oli järjestyksessään kolmas syksyn työeläkekoulukiertueestamme. Ensi viikolla luvassa on Kajaani, jonka jälkeen seuraavat Pori ja Kuopio. Työeläkekoulukiertue järjestetään yhteistyössä SAK:n, STTK:n ja Akavan kanssa. Tarkemmat paikka- ja aikatiedot alueellisista työeläkekouluista löytyvät Työeläkekoulu-sivultamme.

Lisätietoja:

Koulutuspäällikkö Kirsi Siltanen, puh 010 680 6724, kirsi.siltanen(at)tela.fi