Yksityisalojen työeläkevakuuttajien vahva vakavaraisuus puskuroi koronaviruksen vaikutuksia

17.03.2020

Työeläkevakuuttajien sijoitusvuosi 2019 jatkui vuoden loppuun asti erittäin vahvana, ja yksityisalojen työeläkevakuuttajien sijoitusvarat olivat vuoden lopussa ennätyskorkeat (135 miljardia euroa). Tämä edesauttoi myös vakavaraisuuden vahvistumista. Vahva vakavaraisuus helpottaa koronavirusepidemian vaikutusten vastaanottoa.

Yksityisalojen työeläkevakuuttajien keskimääräinen vakavaraisuusaste eli eläkevarojen suhde vastuuvelkaan oli vuoden 2019 lopussa 128,3 prosenttia. Vakavaraisuus vahvistui 0,8 prosenttiyksiköllä syyskuun lopun tilanteeseen verrattuna (127,5 %).

Työeläkeyhtiöiden vakavaraisuusaste oli vuoden lopussa 127,7 prosenttia, eläkesäätiöiden ja -kassojen puolestaan 141,2 prosenttia. Tiedot käyvät ilmi Finanssivalvonnan tänään julkaisemista finanssisektorin vakavaraisuustiedoista vuoden 2019 lopussa.

- Vahva vakavaraisuus on nyt tarpeen, sillä vuoden alusta käynnistynyt koronavirusepidemia on jo vaikuttanut ja tulee jatkossakin vaikuttamaan sijoitusmarkkinoihin merkittävästi. Osakekurssit ovat laskeneet kaikkialla maailmassa, kertoo matemaatikkomme Hanna Mäkinen.

- Eläkevarat ovat viime viikkoina vähentyneet kurssilaskujen vuoksi arviolta 20-30 miljardia euroa. Tämä arvio koskee kaikkia työeläkevakuuttajia, Mäkinen jatkaa.

Vakavaraisuussääntely koskee vain yksityisalojen työeläkevakuuttajia eli työeläkeyhtiöitä, eläkekassoja ja -säätiöitä. Siksi Finanssivalvonnan raportissa ovat vain edellä mainitut toimijat mukana. Olemme päivittäneet myös omilta sivuiltamme löytyvät vakavaraisuustilastot tuoreiden lukujen mukaisiksi.

Heikentyvät vakavaraisuusnäkymät johtaneet Finanssivalvonnan ilmoitukseen

Työeläkevakuuttajien vakavaraisuudella varaudutaan nimenomaan sijoitustoiminnan ja vakuutusliikkeen riskeihin. Nyt käynnissä oleva koronavirusepidemia vaikuttaa laajalti talouteen ja sitä myöden myös työeläkevakuuttajien sijoitustoimintaan.

- Nyt jo voidaan sanoa, että työeläkevakuuttajien vakavaraisuus on heikentynyt alkuvuoden aikana. Finanssivalvonta katsoo vakavaraisuuden olevan vielä keskimäärin kohtuullisella tasolla, Mäkinen kertoo.

Finanssivalvonta kuitenkin arvioi finanssimarkkinoilla vallitsevan sellaiset poikkeukselliset olosuhteet, joiden vuoksi työeläkevakuuttajien keskimääräinen vakavaraisuus uhkaa heiketä nopeasti ja merkittävästi. Tästä syystä Finanssivalvonta on tehnyt viime viikon lopulla asiasta ilmoituksen sosiaali- ja terveysministeriölle. Ilmoituksen perusteella ministeriö harkitsee lainsäädännöllisiä tai muita toimenpiteitä.

- Työeläkejärjestelmässä ei ole akuuttia kriisiä koronatilanteen vuoksi, ja työeläkkeiden myöntämiset sekä maksamiset voidaan hoitaa normaalisti. Pidemmällä aikavälillä kuitenkin eläkevarat ja niille saatavat tuotot vaikuttavat eläkkeiden rahoitukseen, joten asiaa täytyy seurata hyvin tarkasti, Mäkinen huomauttaa.

Lisätietoja:

Työeläkevakuuttajien vakavaraisuustilastot sivuillamme

Koronavirusepidemian vaikutukset työeläkejärjestelmälle

Finanssivalvonnan tiedote 17.3.2020: Finanssisektorin vakavaraisuus antaa puskuria ottaa vastaan koronaviruksen tuomia talouden ongelmia

Finanssivalvonnan artikkeli: Työeläkelaitosten sijoitustuotto ylitti tuottovaateen

Finanssivalvonnan tilasto: Eläkesektorin vakavaraisuus 31.12.2019

Ylen uutinen 17.3.2020: Ministeriö: Vielä ei ole kiire pikaisiin eläkelaitoksia koskeviin päätöksiin, koska niiden talous ei ole heikentynyt niin nopeasti