EU:lla mahdollisuudet merkittäväksi ilmastotoimijaksi

19.06.2019

Globaalissa mittakaavassa pienehkö EU voi omalla esimerkillään tehdä ilmastonmuutoksen ehkäisemiseksi paljon. Vaikka EU:n ilmastopolitiikka on ollut kunnianhimoista, myös sen omia päästötavoitteita tulisi tiukentaa.

Ilmastopolitiikka

- Tässä geopoliittisessa tilanteessa Katowicen ilmastokokouksen tulos oli erinomainen, analysoi ympäristöneuvos Outi Honkatukia. Hän johtaa Suomen valtuuskuntaa kansainvälisissä ilmastoneuvotteluissa ja vastaa Suomen neuvottelukantojen valmistelusta YK:n ilmastoneuvotteluihin.

Vuoden 2018 joulukuussa pidettyä konferenssia odotettiin ennakkoon jännittynein tunnelmin. Lokakuussa julkaistun hallitusten välisen ilmastonmuutospaneelin IPCC:n raportin viesti oli selvä: ilmaston lämpeneminen on saatava pysähtymään 1,5 asteeseen. Euroopan unioni ja Kiina suhtautuivat ennen kokousta raporttiin sen vaatimalla vakavuudella, mutta Yhdysvaltain presidentti Donald Trump syytti ilmastotutkijoita ”poliittisesta agendasta”.

Katowicessa päästiin kuitenkin sopuun Pariisin ilmastosopimuksen toimeenpanosäännöistä. Tämä tarkoittaa, että jatkossa sopimuksen ratifioineet 184 maata seuraavat päästöjään ja raportoivat niistä kaikille maille yhteisillä säännöillä. Vaikka osa kehittyvistä maista voi raportoida muita vähemmän yksityiskohtaisesti ja pidemmällä viiveellä, tulee niiden perustella miksi ja miten pitkäksi aikaa ne tarvitsevat tällaista joustoa. Lähtökohtaisesti Pariisin sopimuksen säännöt ovat nyt samat kaikille.

- Toimeenpanosäännöistä sopiminen oli merkittävä askel. Täytyy muistaa, että maiden päästötavoitteiden kiristäminen ei edes ollut tämän kokouksen asialistalla, Honkatukia sanoo.

Pariisin ilmastosopimus perustuu maiden itse antamille sitoumuksille. Vaikka yhteisistä pelisäännöistä sovittiin, varsinaiset sitoumukset eivät ole sillä tasolla, että ne riittäisivät rajoittamaan maapallon keskilämpötilan nousun alle kahden asteen. Toisin sanoen, päästötavoitteita on pakko kiristää.

- Käytännössä ainoastaan kaksi maata, Marokko ja Gambia, ovat sitoutuneet sellaisiin toimiin, joilla ilmaston lämpeneminen saataisiin pidettyä 1,5 asteessa. Nykytoimilla ollaan menossa lähelle 3 asteen lämpenemistä, sanoo Sitran Ilmastoratkaisut-avainalueen projektijohtaja Janne Peljo.

Tämä tarkoittaisi Suomessa kuutta astetta, sillä Pohjoismaat ja arktiset alueet lämpenevät kaksinkertaisella vauhdilla maapallon keskiarvoon nähden. Muiden maiden toimet vaikuttavat meihin suoraan, ja näihin vaikutuksiin sopeutuminen on kansallisissa käsissä.

Rajattomat riskit

Saksalainen yhteiskuntatieteilijä Ulrich Beck kuvaa nykyistä elinympäristöämme termillä ’riskiyhteiskunta’. Sille on olennaista, että kehityksen tuomat negatiiviset sivuvaikutukset kasvavat sen mukanaan tuomaa hyvinvointia suuremmiksi. Globaalissa riskiyhteiskunnassa päätösten tuhoisat sivuvaikutukset rapauttavat perinteisiä vastuukäsityksiä.

On vaikea sanoa, kuka tavaroiden ja palvelujen liikakulutuksesta on viime kädessä vastuussa: yksittäiset kuluttajat, tavaroita valmistavat tehtaat, niitä markkinoivat, liian lepsu politiikka ja sitä tekevät poliitikot vaiko äänestäjät? Juuri tämä epäselvyys on globaalin riskiyhteiskunnan ytimessä – rajattomista riskeistä ovat samaan aikaan vastuussa kaikki ja ei varsinaisesti kukaan.

IPCC:n tuoreen raportin viesti oli selvä: mikään toimi ei ole liian pieni ilmastonmuutoksen torjumiseen, joten kaikkien tulisi osallistua – myös yksilöiden. Suomalainen voi vaikuttaa esimerkiksi parantamalla kotinsa lämmityksen energiatehokkuutta tai vähentämällä lihansyöntiä, autoilua ja lentomatkustamista.

Toisaalta suurimpien ratkaisujen avaimet ovat suurten institutionaalisten toimijoiden käsissä. Myös Beck oli sitä mieltä, että globaali riskiyhteiskunta tuottaa uudenlaista dynamiikkaa siitä yksinkertaisesta syystä, ettei yksikään kansallisvaltio kykene ratkaisemaan maailmanlaajuisia ongelmia yksin.

- Suurilla investoinneilla sekä voi että pitää hidastaa ilmaston lämpenemistä. Tähän kuitenkin tarvitaan koko talouden murrosta, Honkatukia sanoo.

Jotta sekä kehittyvien maiden että kehitysmaiden päästöjä voidaan vähentää, puhutaan sen mittaluokan summista, että minkään kansallisvaltion resurssit eivät yksin riitä. Kansainvälisen energiajärjestön International Energy Agencyn (IEA) vuosittain julkaiseman World energy outlook -raportin mukaan energian kysyntä tulee vuosien 2016­ - 2040 aikana kasvamaan kaikkialla muualla paitsi Euroopan unionissa, Japanissa ja Yhdysvalloissa. Tämä johtuu kehittyvien maiden elintason kasvusta. Honkatukia kuitenkin uskoo, että kehittyvillä mailla on mahdollisuus tehdä teknologinen harppaus, joka mahdollistaa elintason kasvattamisen ilman fossiilisten päästöjen kasvua. Sitran Janne Peljo on samaa mieltä.

Beck näki nykyisin elinympäristömme oleellisimpina riskeinä ne, joita teknologia tuottaa sekä ihmisen että luonnon hyvinvoinnille. Mutta teknologia voi myös tuottaa ratkaisuja. Aurinkoenergia on jo nyt monessa päiväntasaajan alueen maassa taloudellisin ja tehokkain sähköntuotantomuoto. Osittain siksi, ettei se vaadi investointia laajoihin infraverkkoihin.

- Uusiutuvan energian tuotantomuodot ovat tulossa kilpailukykyisiksi juuri oikeaan aikaan. Olennaista on se, että ne saadaan niin nopeasti ja laajasti käyttöön, etteivät kehitysmaat lukittaudu fossiilisten polttoaineiden tielle, Peljo sanoo.

Päästökauppa toimii

Global Commission on the Economy and Climate -hankkeen tuottaman Better Growth Better Climate -raportin mukaan kehittyvien maiden ilmastoystävällinen talouskasvu ei itse asiassa vaadi määrällisesti juurikaan suurempia investointeja kuin nykykehityksen mukainen linja. Eräs Euroopan unionin tulevaisuuden tärkeimmistä tehtävistä saattaakin olla sen varmistaminen, että sijoitukset ohjautuvat oikeisiin kohteisiin.

Euroopan komissio toteuttaa tällä hetkellä kestävän kasvun rahoitusta koskevaa toimintasuunnitelmaa. Sen tarkoitus on saada yksityiset pääomat mukaan ilmastotalkoisiin. Suunnitelmassa on 10 eri toimea. Niistä kolmesta on jo annettu lainsäädäntöehdotukset, joista neuvotellaan EU:ssa. Näistä kaksi merkittävintä liittyvät tiedonantolainsäädäntöön sekä EU:lle yhteisen määrittelyn rakentamiseen sille, mikä on ympäristön kannalta kestävää.

Lainsäädännön tullessa voimaan institutionaalisten sijoittajien olisi tiedotettava avoimesti portfolioidensa ympäristöriskeistä. Rahastoyhtiöiden pitäisi puolestaan varmistaa, että rahasto täyttää tietyt EU:n asettamat ehdot, jotta sitä voidaan ylipäänsä markkinoida vihreänä.

Outi Honkatukia näkee, että nykyinen EU-komissio on hyvin ilmastomyönteinen. Hän toivoo, että vahva ilmastopolitiikka jatkuu komission uudenkin kokoonpanon aikana. Vahvalle ilmastopolitiikalle on tarvetta. Vaikka globaalisti suurin potentiaali päästöjen vähentämiseen on Kiinan ja Intian kaltaisilla suurilla nopeasti kasvavilla talouksilla, myös EU:n pitäisi tiukentaa omia päästötavoitteitaan.

EU-maat ovat sopineet tavoittelevansa vuoteen 2030 mennessä vähintään 40 prosentin vähennystä kasvihuonepäästöihin. Jotta ilmaston lämpeneminen rajoittuisi 1,5 asteeseen, EU:n tulisi käytännössä vähentää päästöjä noin 60 prosenttia. Tämä voisi onnistua esimerkiksi päästökaupan avulla

- Päästökauppa on periaatteessa pomminvarma järjestelmä. Se toimii, mutta tällä hetkellä päästökatto laskee liian hitaasti ja ilmaisjako on avokätinen. Näihin puuttuminen on ollut poliittista syistä varsin kankeaa, Honkatukia sanoo.

Myös Janne Peljo pitää päästökauppaa toimivana järjestelmänä, jos se on kalibroitu toimimaan oikein. Hänen mielestään päästölupien hinta on kuitenkin tällä hetkellä liian matala.

- Poliittinen mekanismi ei tue sitä, että hinnat pysyisivät riittävällä tasolla. Myös globaali taantuma painoi hintoja turhan alas.

Hän nostaa esiin, että päästökauppaa voitaisiin muokata jo uuden Euroopan komission toimintakauden aikana.

Ilmastokysymykset ohjaavat eläkevarojen sijoittamista

World Economic Forum on arvioinut, että talouksien epäonnistunut sopeutuminen ilmastonmuutokseen on globaalin talouden viiden suurimman riskin joukossa. Työeläkeyhtiö Elon sijoitusjohtaja Hanna Hiidenpalo korostaa, että ilmastonmuutos täytyy huomioida sijoitustoiminnassa sekä osana sijoitusten valintaa että riskiarviointia. Asian painoarvo on jo nykyisin merkittävä, ja se tulee olemaan sitä myös jatkossa.

- Olemme asettaneet omalle toiminnallemme pitkän aikavälin tavoitteita, joita tarkastelemme säännöllisesti, Hiidenpalo sanoo.

Eräs tavoitteista on, että vuoteen 2025 merkittävä osa Elon sijoituksista tukisi YK:n kestävän kehityksen tavoitteiden toteutumista. Tämä koskee sekä suoria osake- ja yrityslainasijoituksia että kaikkia infra- ja reaalisijoituksia. Jatkuva tavoite on lisäksi varmistaa, ettei sijoituksiin liity liiallista ilmastoriskiä. Elo laskee ja raportoi vuosittain sijoitustensa hiilijalanjäljen ja käyttää tuloksia osana hiiliriskin arviointia.

Suomen ilmastohuippukokouksen yhteydessä kesällä 2018 julkaistiin ilmastoluokituksia tekevän järjestön Asset Owner Disclosure Projectin (AODP) Winning Climate Strategies -raportti. Elo on raportissa mukana yhtenä 22:sta maailmanlaajuisesti parhaiten ilmastokysymykset huomioivasta institutionaalisesta sijoittajasta, joita oli kaikkiaan noin 500.

Suomalaisilla työeläkevakuuttajilla on mahdollisuus vaikuttaa kansainvälisissä verkostoissa ja areenoilla muihin yhtiöihin, jotta ne raportoisivat ilmastovaikutuksiaan ja pienentäisivät ilmastoriskejään. Hiidenpalon mukaan tämän vaikuttamisen merkitys on kasvanut viimeisten vuosien aikana.

- Lisäksi kannustamme yhtiöitä löytämään liiketoimintamahdollisuuksia ilmastomuutoksen hillinnästä, Hiidenpalo sanoo.

Yritysten lisäksi Elo pyrkii vaikuttamaan kansainvälisiin rahastomanagereihin, jotta he huomioisivat ilmastonäkökulmat sijoituksissaan. Elon tavoitteena on, että sen jokainen ulkopuolinen rahastomanageri sitoutuisi tähän vuoteen 2020 mennessä.

Euroopan komission kestävän kasvun rahoitusta tukeva toimintasuunnitelma tulee toteutuessaan auttamaan työeläkevakuuttajia analysoimaan sijoituskohteitaan paremmin vastuullisuuden näkökulmasta. Kestävien liiketoimintojen koko EU:n sisällä yhtenäistetty taksonomia eli luokittelu tulee olemaan tässä tärkeä työkalu.

Tämä on Euroopan tulevaisuutta käsittelevän juttusarjamme kolmas ja viimeinen osa.

Artikkeli on julkaistu 3 kysymystä Euroopan tulevaisuudesta -lehdessämme

Lähteet: juttua varten haastatellut henkilöt

Teksti: Riikka Aaltonen