Työeläkevakuuttajien vakavaraisuudella tarkoitetaan niiden kykyä selviytyä eläkevakuutustoiminnan kohtaamista riskeistä. Vakavaraisuudesta on määräykset omassa lainsäädännössään, jota uudistettiin vuoden 2017 alusta. Uudistamisen tavoitteena oli, että työeläkevakuuttajien riskinkantokyky kestää myös tulevaisuuden mahdolliset kriisit. Erityisesti pyrkimyksenä on taata eläkkeensaajien taloudellinen turva jatkossakin.

  1. Mitä työeläkevakuuttajien vakavaraisuus tarkoittaa?
  2. Mitä riskejä työeläkevakuuttamiseen sisältyy?
  3. Miten vakavaraisuutta säännellään ja mitataan?
  4. Mitä toimijoita sääntely koskee?
  5. Miksi vakavaraisuudesta säädettiin määräaikainen laki vuonna 2008?
  6. Miksi vakavaraisuussääntelyä uudistettiin näin laajasti?
  7. Mikä oli uudistuksen aikataulu?
  8. Miksi suomalaisiin työeläkevakuuttajiin sovelletaan kansallista vakavaraisuusääntelyä?
  9. Mihin uudistus perustui?
  10. Mikä uudistuksen tavoite oli?
  11. Miten uudistus käytännössä vaikuttaa työeläkevakuuttajien riskinkantokykyyn ja sijoitustoimintaan?
  12. Miten vaikutuksia on arvioitu?
  13. Mitkä olivat aiemman sääntelyn suurimmat puutteet?
  14. Mistä aiemman mallin ongelmat johtuivat?
  15. Mitkä olivat työeläkealan tavoitteet uudistamisessa?

1. Mitä työeläkevakuuttajien vakavaraisuus tarkoittaa?

Työeläkevakuuttajien vakavaraisuudella tarkoitetaan niiden kykyä selviytyä eläkevakuutustoiminnan kohtaamista riskeistä.

Vakavaraisuutta koskevalla sääntelyllä määritellään työeläkesijoittamisessa sallittu riskitaso ja siten myös raamit sijoitustoiminnassa tavoiteltaville tuotoille.

2. Mitä riskejä työeläkevakuuttamiseen sisältyy?

Suomalaisessa työeläkejärjestelmässä vastuut ja riskit kannetaan yhdessä. Yksilön kannalta tämä tarkoittaa turvattua toimeentuloa vanhuksena eliniän loppuun saakka, sekä myös työkyvyttömänä, jos kesken työuran menettää kykynsä elättää itsensä omalla työllään.

Riskit kuuluvat työeläkevakuuttamisen perusluonteeseen. Riskit voivat liittyä sekä sijoittamiseen että itse vakuutustoimintaan.

Suomessa osa vuosittain kerättävistä työeläkemaksuista rahastoidaan ja sijoitetaan rahoitusmarkkinoille. Kun sijoituksia ja niiden tuottoja käytetään eläkkeiden rahoittamiseen, pystytään työeläkemaksut pitämään pienempinä kuin ilman rahastointia olisi mahdollista.

Lain mukaan työeläkevarat on sijoitettava tuottavasti ja turvaavasti, eli tuottohakuisuuden ja riskinkantokyvyn on oltava tasapainossa. Sijoittamisessa korkea tuotto ja matala riskitaso ovat lähtökohtaisesti keskenään ristiriitaisia tavoitteita; mitä riskipitoisemmin sijoitetaan, sitä korkeampia tuottoja on mahdollista saada.

Vakuutustoiminnan riskit liittyvät siihen, että suomalaisten tulevia eläkkeelle jäämisiä on mahdotonta tarkalleen tietää etukäteen. Esimerkiksi kunakin vuonna alkavien vanhuus- ja työkyvyttömyyseläkkeiden määrät vaihtelevat. Näin ollen maksettavien eläke-etuuksien suuruutta eli työeläkejärjestelmän menoja ei tiedetä tarkalleen. Sen sijaan eläkevakuutusmaksu on määrätty etukäteen.

3. Miten vakavaraisuutta säännellään ja mitataan?

Vakavaraisuudesta on määräykset laissa. Sääntelyn tarkoitus on turvata eläkevarat ja viime kädessä eläke-etuudet sekä toimia kehikkona, jonka avulla työeläkejärjestelmässä puututaan tarvittaessa liialliseen riskinottoon.

Vakavaraisuutta mitataan työeläkevakuuttajan vakavaraisuuspääomalla, jonka vaadittava taso määritetään vakavaraisuusrajan avulla (lisätietoja Vakavaraisuuslaskenta -sivulta). Vakavaraisuuspääoma kuvaa työeläkevakuuttajan riskinkantokykyä. Työeläkevakuuttajan riskinottoa kuvaa puolestaan vakavaraisuusraja.

Vakavaraisuuden arviointi perustuu työeläkevakuuttajien sijoitusten riskitason määrittelyyn, vakuutustoiminnan riskien arviointiin ja näiden perusteella tehtäviin matemaattisiin laskelmiin. Vakavaraisuusraja on sitä korkeampi, mitä riskillisemmin eläkelaitos on sijoittanut varansa.

Vakavaraisuutta kuvaavia tunnuslukuja ovat myös vakavaraisuusaste ja vakavaraisuusasema. Vakavaraisuusaste kertoo, kuinka paljon eläkelaitoksen omaisuus ylittää vastuuvelan. Vakavaraisuusasema on vakavaraisuuspääoman ja pääomavaateen suhde.

Työeläkevakuuttajilla tulee olla sijoitusomaisuutta aina vähintään katettavien vastuiden ja vaadittavien riskipuskureiden verran. Vakavaraisuudelle on määritelty myös alaraja, jonka alittuessa eläkevakuuttaja joutuu selvitystilaan.

Vakavaraisuutta valvoo Finanssivalvonta.

4. Mitä toimijoita sääntely koskee?

Vakavaraisuussääntely koskee yksityisalojen työeläkevakuuttajia eli työeläkeyhtiöitä, eläkesäätiöitä ja –kassoja, Merimieseläkekassaa ja osin Maatalousyrittäjien eläkelaitosta.

Edellinen laki eläkelaitoksen vakavaraisuusrajan laskemisesta ja vastuuvelan kattamisesta oli voimassa vuoden 2007 alusta. Vuonna 2008 säädettiin määräaikainen laki, joka oli voimassa vuoden 2012 loppuun. Vakavaraisuussääntelyn kokonaisuudistus oli vireillä vuodesta 2009 saakka.

5. Miksi vakavaraisuudesta säädettiin määräaikainen laki vuonna 2008?

Määräaikainen laki säädettiin vuoden 2008 rahoitusmarkkinakriisin yhteydessä, kun sijoitusten markkina-arvot alenivat. Määräaikaisen lain tarkoitus oli ehkäistä tilanne, jossa työeläkevakuuttajien sijoitusomaisuutta olisi jouduttu myymään tappiollisesti riskien vähentämiseksi ja vakavaraisuuden nostamiseksi.

Määräaikainen laki mahdollisti sijoitustoiminnassa jo aiemminkin sovelletut riskitasot ja siten esimerkiksi suomalaisia osakkeita ei jouduttu myymään epäedulliseen aikaan. Jälkikäteen on ollut nähtävissä, että tämän seurauksena eläkesijoitusten tuotot olivat varsin hyvät vuosina 2009 ja 2010.

6. Miksi vakavaraisuussääntelyä uudistettiin näin laajasti?

Vakavaraisuutta koskevaa säännöstöä täytyi uudistaa, jotta eläkevarojen sijoitustoiminnassa pystytään entistä paremmin reagoimaan rahoitusmarkkinoiden ja maailmantalouden muutoksiin.

Uudistuksen kahden ensimmäisen, aikaisemmin toteutetun vaiheen tavoitteena oli vahvistaa työeläkevakuuttajien riskinkantokykyä niin, että työeläkevakuuttajat voivat tavoitella hyviä tuottoja myös heikon talouskehityksen aikana.

Tiedossa olevien riskien lisäksi pitää voida varautua myös tulevaisuuden riskeihin. Erityisesti viime vuosina taloudellisten vaihteluiden mittaluokkaa on ollut vaikea ennakoida.

Uudistuksen kolmannessa, vuoden 2017 alusta voimaan tulleessa vaiheessa muuttui se tapa, jolla vakavaraisuusraja jatkossa lasketaan. Uusi laki ei sisällä muutoksia työeläkevakuuttajien vastuuseen eläkkeistä tai työeläkevakuuttajien valvonnan tasoon ja tehoon yleisesti.

7. Mikä uudistuksen aikataulu oli?

Uudistus tehtiin kolmessa vaiheessa. Kaksi ensimmäistä vaihetta tehtiin aiemmin, ja niihin liittyvät muutokset tulivat voimaan vuosina 2011 ja 2013.

Kolmannen vaiheen muutokset annettiin eduskunnalle marraskuussa 2014. Tasavallan presidentti vahvisti lait maaliskuussa 2015, ja lait tulivat pääosin voimaan 1.1.2017.

8. Miksi suomalaisiin työeläkevakuuttajiin sovelletaan kansallista vakavaraisuusääntelyä?

Työeläkejärjestelmä on Suomessa osa kansallista lakisääteistä sosiaaliturvaa. Työeläke ei kuulu sosiaaliturvaroolinsa takia EU:n sisämarkkinoilla kilpailevien vakuutus- tai palvelumuotojen piiriin.

Siksi myös työeläkevakuuttajien vakavaraisuuden sääntely kuuluu kansallisen toimivallan piiriin. Työeläkevakuuttajat poikkeavat muista vakuutusyhtiöistä siinä, että niillä on konkurssiyhteisvastuu eli jos yksi vakuuttaja menisi konkurssiin, muut toimijat ottavat sen vastuut kannettavakseen.

Suomen työeläkejärjestelmä on luonteeltaan osittain rahastoiva. Osa vuosittain kerättävistä työeläkemaksuista rahastoidaan ja sijoitetaan, osalla katetaan kulloinkin maksussa olevia eläkkeitä. Työeläkkeiden rahoittamista voidaan siis hallita työeläkemaksun tasoa sääntelemällä, jolloin maksussa oleviin tai ansaittuihin eläkkeisiin ei tarvitse puuttua.

Muihin vakuutusyhtiöihin sovelletaan toisenlaista, yleiseurooppalaista sääntelymallia. Niihin sovellettava malli (valmisteilla oleva niin sanottu solvenssi 2) tarkoittaisi työeläkevakuuttajille sitä, että ne voisivat ottaa sijoitustoiminnassaan vähemmän riskiä.

Käytännössä kotimaisiin ja ulkomaisiin osakkeisiin voitaisiin tällöin sijoittaa vähemmän, kun taas korko- ja muita sijoituksia pitäisi vastaavasti tehdä enemmän. Tämä johtaisi matalampiin sijoitustuottoihin ja sen myötä paineisiin korottaa työeläkemaksua tai puuttua tuleviin eläkkeisiin.

9. Mihin uudistus perustui?

Uudistuksen pohjatyö tehtiin laajoissa sosiaali- ja terveysministeriön työryhmissä, joiden ehdotukset vakavaraisuussääntelyn uudistamisesta valmistuivat 2010.

Työryhmien esittämät toimenpiteet liittyivät

  • koko vakavaraisuusmekanismin uudistamiseen,
  • työeläkevakuuttajien riskinkantokyvyn parantamiseen,
  • hallinnan vahvistamiseen markkinatilanteiden häiriöissä,
  • katesäännöstön kehittämiseen sekä
  • sijoitustoiminnan hallinto- ja valvontakäytäntöjen kehittämiseen.

Myös varsinainen kolmen vaiheen uudistus tehtiin sosiaali- ja terveysministeriön työryhmissä. Työryhmissä olivat mukana edustajat

  • sosiaali- ja terveysministeriöstä,
  • Finanssivalvonnasta,
  • valtiovarainministeriöstä,
  • työmarkkinajärjestöistä sekä
  • työeläkealalta.

Uudistuksen ensimmäisessä vaiheessa täsmennettiin sijoittamiseen liittyvien riskien arvioimisen tarkkuutta (muun muassa katesäännöstöä uudistettiin).

Toisen vaiheen uudistukset liittyivät muun muassa sijoitustoimintaa koskevien riskien hallintaan. Kolmannessa vaiheessa säännöksiä uudistettiin siten, että ne ottavat mahdollisimman hyvin huomioon kaikki olennaiset sijoitustoiminnan riskit ja vakuutusriskit.

10. Mikä uudistuksen tavoite oli?

Uudistuksen kolmannessa vaiheessa toteutetuneen uuden vakavaraisuusmallin keskeisenä tavoitteena on ottaa huomioon kaikki olennaiset työeläkevakuuttamisen riskit nykyistä tarkemmin ja kattavammin. Uusi malli tunnistaa riskien lähteet ja mittaa niitä johdonmukaisesti.

Lisäksi malli on sellainen, että sen avulla pystytään toimimaan joustavasti, vaikka sijoitustuotteet tulevaisuudessa edelleen muuttuvat. Käytännössä laskentaan on tarpeen tullen lisättävissä myös uusia riskejä.

Mittavalla vakavaraisuuslainsäädännön uudistamisella tähdättiin kokonaisuutena siihen, että työeläkevakuuttajien riskinkantokyky kestää myös tulevaisuuden mahdolliset kriisit. Ennen kaikkea tavoitteena on taata suomalaisten eläketurva tulevaisuudessakin.

11. Miten uudistus käytännössä vaikuttaa työeläkevakuuttajien riskinkantokykyyn ja sijoitustoimintaan?

Uusi laskentatekniikka tuottaa edellistä muistuttavan vakavaraisuusrajan. Uudistuksen kolmannen vaiheen muutos ei siten vaikuta eläkevakuuttajien riskinkantokykyyn.

Jos uutta vakavaraisuusrajaa halutaan verrata edelliseen, tulee vertailussa ottaa huomioon uuden ja edellisen laskentatavan ero. Jotta uusi vertailukelpoinen vakavaraisuusraja pysyisi keskimäärin edellisen tasoisena, niin sanottua turvaavuustasoa lasketaan uudistuksessa aiemmasta 97,5 prosentista 97 prosenttiin. Ilman tätä muutosta uusi vakavaraisuusraja tulisi keskimäärin nousemaan, koska uusi malli ottaa huomioon edellistä tarkemmin ja kattavammin työeläkevakuuttajien riskit. Lisäksi laskentaparametreissa on huomioitu finanssikriisissä havaittu sijoitusten arvojen vaihtelun laajuus.

Myös vaikutukset sijoitustoimintaan ovat uudistuksen valmisteluhetken näkymien mukaan keskimäärin pienet lain voimaantultua. Työeläkevakuuttajien välillä on kuitenkin eroja, joten joissakin tapauksissa sijoitusten jakaumaa voidaan joutua muuttamaan merkittävästikin.

Työeläkevakuuttajien vakavaraisuustilanne on tällä hetkellä hyvä, ja näin ollen sijoituspäätöksiä eivät ohjaa vakavaraisuusvaatimukset, vaan työeläkevakuuttajien oma riskienhallinta. Huonommassa vakavaraisuustilanteessa vakavaraisuusvaatimuksilla voisi olla suurempaa vaikutusta sijoituspäätöksiin.

Suomeen sijoittamiseen uuden vakavaraisuusmallin ei arvioida vaikuttavan.

12. Miten vaikutuksia on arvioitu?

Uutta vakavaraisuusmallia kehitettäessä tehtiin neljä vaikuttavuusharjoitusta, joissa työeläkevakuuttajat käytännössä testasivat uutta mallia. Laskentaharjoitusten yhteydessä kartoitettiin sekä mallin toimivuutta että vaikutuksia vakavaraisuusrajoihin ja sijoitustoimintaan.

13. Mitkä olivat aiemman sääntelyn isoimmat puutteet?

Aiemman vakavaraisuussääntelyn mukaan eläkevakuuttajilla oli velvollisuus luokitella sijoitukset niiden todellisen riskin mukaan. Osoittautui kuitenkin, että kaikki olennaiset riskit eivät tullet aiemmassa mallissa huomioiduksi riittävällä tarkkuudella.

Aiemmasta mallista puuttuivat esimerkiksi valuuttariski, eli riski joka aiheutuu muun valuutan heikkenemisestä suhteessa euroon, ja vastapuoliriski eli riski siitä, että sijoitustoiminnan vastapuoli ei kykene selviytymään sovitusta velvoitteistaan esimerkiksi maksuhäiriötilanteessa.

Aiemman lainsäädännön mukaan työeläkevakuuttajat arvioivat sijoitustensa riskit sen perusteella, mihin sijoitusluokkaan niiden katsottiin kuuluvan. Pääluokat ja sen alaluokat oli määritelty laissa. Tällä hetkellä osa olemassa olevista sijoitustuotteista ei kuitenkaan soveltunut suoraan mihinkään luokkaan, vaan ne luokiteltiin käytännössä riskiltään lähimpänä olevaan luokkaan tai jaettiin useampaan luokkaan.

Eri työeläkevakuuttajilla saattoi myös olla luokittelusta erilaisia näkemyksiä, mikä johti vaihteleviin vakavaraisuuslaskentoihin ja vaikeutti vakavaraisuuden valvontaa.

Pelkistetysti sanottuna aiempi vakavaraisuusääntely siis perustui riskien arvioinnin mielessä ennemmin sijoitustuotteiden muotoon kuin sisältöön. Sellaisena se oli liian karkea todellisten riskien arvioimiseksi.

14. Mistä aiemman mallin ongelmat johtuvat?

Aiemman laskentamallin puutteet johtuivat erityisesti siitä, että rahoitusmarkkinoilla käytettävissä olevat sijoitustuotteet ovat monimutkaistuneet aiemman mallin käyttöönoton jälkeen. Aiempi malli käsitteli puutteellisesti esimerkiksi johdannaisia ja rahastosijoituksia.

15. Mitkä olivat työeläkealan tavoitteet uudistamisessa?

Vakavaraisuussääntely vaikuttaa osaltaan eläkevakuuttajien mahdollisuuksiin ja halukkuuteen ottaa sijoitusriskiä. Alan näkökulmasta oli tärkeää, että sääntely ei jatkossakaan estä työeläkevakuuttajia pyrkimästä mahdollisimman hyviin sijoitustuottoihin sallitulla riskitasolla.

Työeläkealan tavoitteena oli, että vakavaraisuuteen liittyvät mittarit on määritelty selkeästi ja yksiselitteisesti. Alan näkökulmasta kaikki olennaiset sijoittamiseen liittyvät riskit tulee jatkossa ottaa huomioon tarkemmin ja oikein mitoitetusti. Riskitason ei kuitenkaan tule aiemmasta muuttua merkittävästi suuntaan tai toiseen.

Lisäksi alan tavoitteena oli, että vakavaraisuuskehikko olisi jatkossa nykyistä joustavampi niin, että siihen olisi helpompi sijoittaa uusia sijoitustuotteita.

Sivua on päivitetty viimeksi 30.12.2016

Puuttuuko jotain?

Puuttuuko listalta mielestäsi jokin kysymys, johon haluaisit vielä vastauksen? Lähetä kysymys meille sähköpostitse osoitteeseen viestinta(at)tela.fi, niin lisäämme sen mukaan.