Työeläkevakuuttajien sijoitustoiminnan kulut koostuvat kahdesta lähteestä: työeläkevakuuttajan oman sijoitusorganisaation toiminnasta sekä ulkopuolisten palveluiden käyttöön liittyvistä maksuista. Sijoituskuluja syntyy kaikista sijoituslajeista, kuten osakkeista, pääomasijoituksista, kiinteistösijoituksista, hedge-rahastoista ja korkosijoituksista.

  1. Mitä ovat sijoitustoiminnan kulut ja mistä ne syntyvät?
  2. Paljonko sijoitustoiminnan kulut olivat ja onko niitä tilastoitu aiemmin?
  3. Mitä kuluja Finanssivalvonnan (Fiva) kuluselvityksessä ei ole huomioitu?
  4. Miten työeläkevarojen sijoitustoiminnan kulut katetaan?
  5. Eroavatko eri sijoituslajien kulut kooltaan toisistaan?
  6. Kuinka ne vaikuttavat tuottoon?
  7. Miksi kuluselvitys tehtiin juuri nyt?
  8. Kuinka kuluselvitys toteutettiin?
  9. Ovatko kulut suuret, onko niille saatu vastinetta tuotoista?
  10. Miksi eläkevakuuttajat eivät itsenäisesti sijoita nykyistä suurempaa osaa sijoitusvaroista?
  11. Kuinka kulut suhteutuvat kansainvälisesti?
  12. Miten kulut eri sijoituslajeilla ovat kehittyneet viime vuosina?

1. Mitä ovat sijoitustoiminnan kulut ja mistä ne syntyvät?

Työeläkevakuuttajien sijoitustoiminnan kulut koostuvat kahdesta lähteestä: työeläkevakuuttajan oman sijoitusorganisaation toiminnasta sekä ulkopuolisten palveluiden käyttöön liittyvistä maksuista. Tällaisia ovat esimerkiksi epäsuorien sijoitusten hallinnoijille maksettavat palkkiot. Näistä käytetään nimitystä suorat ja epäsuorat kustannukset.

Sijoituskuluja syntyy kaikista sijoituslajeista, kuten osakkeista, pääomasijoituksista, kiinteistösijoituksista, hedge-rahastoista ja korkosijoituksista. Myös johdannaisten käyttö esimerkiksi jonkin omaisuusluokan suojauksessa synnyttää kuluja. Samoin valuuttakurssiriskiltä suojautuminen maksaa.

Epäsuorat kustannukset vähennetään ulkoisesti hoidetun, eli rahastoyhtiön avulla saaduista tuotoista. Epäsuoria kustannuksia ovat rahastoyhtiön rahastoon sijoittamisesta aiheutuvat hallinnointi-, säilytys-, ja tuottosidonnaiset palkkiot sekä konsultti- ja juristipalkkiot ja rahastojen valvontaan liittyvät kustannukset.

Suorilla kustannuksilla tarkoitetaan sijoittajan eli eläkevakuuttajan sisäisesti syntyviä sijoitustoiminnan hoitokustannuksia. Näitä ovat esimerkiksi eläkevakuuttajan sijoitustoiminnan henkilökunnan palkat ja IT-kulut, kuten kaupankäyntijärjestelmien ja niiden kehittämiseen liittyvät kustannukset.

2. Paljonko sijoitustoiminnan kulut olivat ja onko niitä tilastoitu aiemmin?

Fivan kuluselvityksen mukaan suorat kulut olivat 133 miljoonaa euroa eli noin 0,1 % suhteessa sitoutuneisiin pääomiin vuonna 2017. Epäsuorat kulut olivat noin 1,4 miljardia euroa eli noin 0,8 % suhteessa sitoutuneisiin pääomiin. Sitoutunut pääoma kuvaa vuoden aikana keskimäärin sijoitettavissa olevaa varallisuutta.

Sijoitusvarallisuuden kokonaistuotto oli 7,4 % eli noin 14 miljardia euroa. Kokonaistuotto jakaantuu ulkoisista ja suorista sijoituksista saatuihin tuottoihin. Suorien sijoitusten tuotot olivat 6,6 % eli 6,2 miljardia, ja ulkoisten vastaavasti 8,2 % eli 7,7 miljardia.

Vuonna 2011 tehtiin yhtenäinen, eri maiden eläkevakuuttajien kustannukset huomioon ottava selvitys. Siinä kävi ilmi, että suomalaisten eläkevakuuttajien sijoitustoiminnan kulut ovat kansainvälisesti verrattuna keskitasoa.

Finanssivalvonta selvitti keväällä 2018 yhteistyössä työeläkealan kanssa eläkevakuuttajien sijoitustoiminnan kuluja vuoden 2017 osalta.

Vuoden 2011 ja nyt vuoden 2017 kuluselvityksessä on kuitenkin yksi suuri ero: aiemmassa selvityksessä ei huomioitu suomalaisten eikä myöskään kansainvälisten toimijoiden kohdalla lainkaan kiinteistö-, hedge- ja pääomarahastosijoitusten tuottosidonnaisia palkkioita. Syynä tähän oli puutteet lukujen vertailukelpoisuudessa, sillä suurella osalla kansainvälisistä eläkesijoittajista ei ollut valmiutta raportoida näitä tietoja.

3. Mitä kuluja Finanssivalvonnan (Fiva) kuluselvityksessä ei ole huomioitu?

Fivan kuluselvityksessä on otettu huomioon eläkevakuuttajien suorat ja epäsuorat hallinnolliset sijoituskustannukset ja palkkiot (ks. kysymys 1). Suorissa kustannuksissa ei kuitenkaan ole huomioitu kaupankäyntikuluja, jotka syntyvät, kun esimerkiksi osakkeita tai korkosijoituksia ostetaan rahoitusmarkkinoilta. Osa näistä kustannuksista muodostuu sijoituskohteiden osto- ja myyntinoteerausten välisestä erosta.

Myöskään komissiopalkkioita ei ole huomioitu. Komissiopalkkioilla tarkoitetaan kaupankäyntivälittäjän, kuten pankin perimää palvelupalkkiota (välityspalkkiota) arvopapereiden osto- ja myyntitoimeksiantojen toteuttamisesta. Edellä mainittujen lisäksi rahastojen säilytyspalkkioita ei ole sisällytetty kuluselvitykseen, jolleivat ne sisälly sijoitustoiminnan hoitokuluihin tai rahaston hallinnointipalkkioon.

Kuluselvitykseen on kuitenkin sisällytetty kokonaisuuden kannalta olennaisimmat kululuvut.

4. Miten työeläkevarojen sijoitustoiminnan kulut katetaan?

Työeläkevakuuttajien sijoitustoimintakulut rahoitetaan kokonaisuudessaan sijoitustoiminnan tuotoilla. Työeläkemaksuja niihin ei siis käytetä. Sijoitustoiminnan tuotoilla katetaan myös mahdolliset luottotappiot. Kun työeläkevakuuttajat raportoivat sijoitustoimintansa (netto)tuottoja, ilmoitetuista tuotoista on ensiksi vähennetty sijoitustoiminnan kulujen osuus.

5. Eroavatko eri sijoituslajien kulut kooltaan toisistaan?

Sijoitustoiminnan kulut syntyvät useasta eri lähteestä. Merkittävimmät kulut syntyvät noteeraamattomista sijoitusluokista, kuten pääomarahastoista ja hedge-rahastoista. Etenkin hallinnointi- ja tuottosidonnaiset palkkiot näissä sijoitusluokissa ovat merkittävät. Esimerkiksi pääomarahastojen sijoituskohteiden hallinnointi on rahastoyhtiölle vaikeampaa, kuin pörssissä noteerattujen osakkeiden.

Pääomarahastoyhtiön edustajat tyypillisesti ovat omalla erityisosaamisellaan aktiivisesti vaikuttamassa pääomarahastoon kuuluvien yhtiöiden liiketoimintatapoihin ja -suunnitelmiin. Pääomarahastojen ja noteeraamattomien osakkeiden tuotot olivat vuonna 2017 parhaimmat noteerattujen osakkeiden rinnalla.

6. Kuinka ne vaikuttavat tuottoon?

Suorat ja epäsuorat kustannukset vähennetään suoraan bruttomääräisestä sijoitustuotosta. Näin ollen kaikki julkisuudessakin esitetyt eläkevarojen tuottoluvut ovat nettotuottoa kuvaavia lukuja, joista on vähennetty sijoitustoiminnan harjoittamisesta aiheutuneet kulut kohdistettuna suoraan eri sijoituslajeille.

On myös kuluja, joita ei voi suoraan kohdistaa tietylle sijoituslajille. Näitä ovat sijoitustoiminnan suorat kustannukset eli hoitokulut, jotka vähennetään sijoitustoiminnan euromääräisestä tuotosta erillisenä eränä. Hoitokuluja ovat muun muassa sijoitushenkilöstön palkat ja IT-kulut.

7. Miksi kuluselvitys tehtiin juuri nyt?

Työeläkevarojen määrä ja niiden merkitys työeläkejärjestelmän rahoituksellisen kestävyyden kannalta on kasvanut. Tulevina vuosina eläkkeiden rahoitukseen käytetään väestön ikääntymisestä ja eläkemenojen kasvusta johtuen yhä enemmän rahastojen varoja ja niiden tuottoja. Yksinkertaistettuna eläkemaksutulot eivät riitä kattamaan vuosittain maksettavia eläkkeitä.

Avoimuus työeläkevarojen sijoitustoiminnasta on työeläkealan mielestä tärkeää. Jo aiemminkin sijoituksiin liittyviä kuluja on raportoitu toimijoiden tilinpäätöksissä, kun eläkevakuuttajat ovat julkistaneet sijoituslajeille kohdistamattomia kuluja. Vuonna 2011 sijoitustoiminnan kuluista tehtiin myös selvitys (ks. kysymys 11). Tämä uusi kuluselvitys on kattavin verrattuna aiempiin tietoihin.

Finanssivalvonnan näkökulmasta suorien ja epäsuorien kulujen määrä ja jakautuminen sijoitusluokittain on eläkevarojen käyttöön sekä sijoitustoiminnan tuottoon vaikuttava olennainen tekijä. Kysely mahdollistaa kulurakenteen hahmottamisen laajemmin, kuin mitä sijoitustuotoista on tiedossa tilinpäätöstietojen tai viranomaisraportoinnin perusteella.

8. Kuinka kuluselvitys toteutettiin?

Selvitys toteutettiin Fivan, työeläkevakuuttajien ja Telan yhteistyönä. Telan tehtävänä oli koordinoida tietojenkeruun valmisteluprosessia kaikkien osapuolten kesken. Kuluselvitys toteutettiin siten, että jokainen Fivan valvottava eläkevakuuttaja toimitti Fivalle heidän pyytämänsä kulurakennetiedot.

Selvityksessä mukana olleet toimijat ovat Finanssivalvonnan valvottavia. Kuluselvityksessä olivat mukana kaikki muut lakisääteistä eläkevakuutusta harjoittavat toimijat paitsi Suomen Pankin eläkelaitos, Kelan toimisuhde-eläkkeet, Ortodoksisen kirkon keskusrahasto ja Ahvenanmaan maakuntahallitus. Nämä toimijat eivät ole Fivan valvottavia.

9. Ovatko kulut suuret, onko niille saatu vastinetta tuotoista?

Sijoitustoiminnan kokonaiskustannukset ovat suurimmaksi osaksi palvelukorvauksia varainhoitajien tekemästä työstä. Olennaista on verrata varainhoitajien perimiä palkkiota niiden luomaan lisäarvoon. Esimerkiksi pääomarahastojen hoitajat perivät korkeita hallinnointipalkkioita ja lisäksi tuottosidonnaisia palkkioita.

Toisaalta eläkesijoittajan olisi hyvin vaikeaa rekrytoida pääomarahastoja kustannustehokkaammin suurta määrää yritysjärjestelyjen erityisosaajia, jotta se voisi toteuttaa kaikki pääomasijoitukset suorina sijoituksina ilman varainhoitajien käyttöä, ja samalla hyvää riskienhallintaa noudattaen. Lisäksi usein on niin, että juuri parhaiten menestyvät pääoma- ja hedge-rahastojen varainhoitajat voivat periä korkeimpia palkkiota.

Tuottosidonnaiset palkkiot muodostivat vuonna 2017 merkittävän osuuden kaikista kuluista. Vuosi oli keskimääräistä parempi sijoitusvuosi ja samalla tuottosidonnaiset palkkiotkin olivat keskimääräistä suuremmat. Mitä paremmat tuotot esimerkiksi pääomarahastoista tai hedge-rahastoista, sitä suurempi on myös varainhoitajien perimä tuottosidonnainen palkkio. Olennaista tässä on se, että yhden vuoden tarkastelujaksosta, joka sisältää tuottosidonnaisia palkkioita, ei voi vetää yleisiä johtopäätöksiä, jotka pätisivät myös toisenlaisiin tuottovuosiin.

Eläkesijoituksia on tärkeää hajauttaa monin eri tavoin niihin liittyvien riskien hallitsemiseksi. Pelkästään kustannusten näkökulmasta tarkasteltuna kalliiden pääoma- ja hedge-rahastosijoitusten välttäminen olisikin ollut eläkejärjestelmän tavoitteiden kannalta haitallista. Tämä on seurausta siitä, että näiden omaisuuslajien tuotot ovat olleet kustannusten jälkeenkin hyviä ja ne ovat tuoneet hajautushyötyjä sijoitusriskien hallintaan.

Fivan selvityksen mukaan vuonna 2017 nettomääräinen sijoitustuotto, kuluilla vähennettynä, oli nimellisesti 7,4 prosenttia. Telan tilastojen mukaan työeläkevakuuttajien keskimääräinen, vuotuinen nettotuotto on ollut pitkällä aikavälillä nimellisesti 6,0 prosenttia ja reaalisesti, inflaatio huomioiden, 4,4 prosenttia (vuoden 1997 alusta vuoden 2017 loppuun tarkasteltuna).

10. Miksi eläkevakuuttajat eivät itsenäisesti sijoita nykyistä suurempaa osaa sijoitusvaroista?

Eläkevakuuttajien sijoitustoiminnan kannalta tuotto ja turvaavuus ovat avainasemassa. Nämä kaksi asiaa pystytään parhaiten turvaamaan hakemalla kaikissa omaisuuslajeissa mahdollisimman hyvää tuottopotentiaalia ja omaisuuslajien muodostaman kokonaisuuden riskienhallintaa. Joissakin omaisuuslajeissa tai joillakin markkinoilla tämä on mahdollista vain käyttämällä ulkopuolisten varainhoitajien apua.

Ulkopuolisten varainhoitajien työstään perimiä palvelukorvauksia onkin olennaista verrata varainhoitajien luomaan lisäarvoon. Joillekin maantieteelisille alueille tai joihinkin noteeraamattomiin kohteisiin sijoittaminen ei olisi käytännössä mahdollista ilman ulkopuolisia varainhoitajia. Lisäksi eläkevakuuttajan olisi hyvin vaikeaa rekrytoida esimerkiksi niin suurta määrää kansainvälisten yritysjärjestelyjen erityisosaajia, jotta se voisi toteuttaa kaikki pääomasijoituksensa suorina sijoituksina ja samalla hyvää riskienhallintaa noudattaen.

Ulkopuolisilla varainhoitajilla eli rahastoyhtiöillä onkin monesti erityisosaamista, joka täydentää sijoitussalkun tuotto-riski-ominaisuuksia ja kulujen jälkeenkin tehostaa sijoitustoimintaa. Pelkästään ulkoisten kustannusten näkökulmasta tarkasteltuna esimerkiksi hintavien pääoma- ja hedge-rahastosijoitusten välttäminen ei palvelisi parhaimmalla tavalla eläkejärjestelmän tavoitetta mahdollisimman hyvästä tuottojen ja riskien kokonaisuudesta.

11. Kuinka kulut suhteutuvat kansainvälisesti?

Kansainvälistä luotettavaa kuluvertailua eri maiden eläkevakuuttajien kesken on haasteellista kerätä eri toimijoiden tilinpäätöstiedoista, koska kulujen raportointitavoissa, kuten tarkkuustasossa on eroavaisuuksia.

Myös sijoitusstrategiat, sijoitusjakauma, sijoitettavan summan koko, lainsäädäntö ja niistä johtuen sijoitusten jakautuminen vaikuttavat kuluihin, mikä vaikeuttaa vertailua entisestään.

Paras vertailukelpoisuus lukujen välille saadaan yhtenäisellä tiedonkeruulla. Vuonna 2011 tehtiin yhtenäinen, eri maiden eläkevakuuttajien kustannukset huomioon ottava selvitys. Siinä kävi ilmi, että suomalaisten eläkevakuuttajien sijoitustoiminnan kulut ovat kansainvälisesti verrattuna keskitasoa.

Vuoden 2011 ja nyt vuoden 2017 kuluselvityksessä on kuitenkin yksi suuri ero: aiemmassa selvityksessä ei huomioitu suomalaisten eikä myöskään kansainvälisten toimijoiden kohdalla lainkaan kiinteistö-, hedge- ja pääomarahastosijoitusten tuottosidonnaisia palkkioita. Syynä tähän oli puutteet lukujen vertailukelpoisuudessa, sillä suurella osalla kansainvälisistä eläkesijoittajista ei ollut valmiutta raportoida näitä tietoja. Tuottosidonnaiset palkkiot saattavat muodostaa suurenkin osan koko sijoitustoiminnan kuluista. Myöskään kaupankäyntikuluja ei tämän Fivan kyselyn tapaan huomioitu vuoden 2011 selvityksessä.

Vaikka 2011 vuoden selvitys toteutettiin eri tavalla kuin Fivan selvitys, antaa se osviittaa, kuinka kulut suhteutuvat kansainvälisesti.  

12. Miten kulut eri sijoituslajeilla ovat kehittyneet viime vuosina?

Kulut ovat kehittyneet eri sijoituslajeilla hieman eri tavalla. Kuluihin vaikuttaa sijoituslajin lisäksi se, minkä tyyppisistä sijoituksista eri sijoituslajeissa on kyse. Saman sijoituslajin sisällä tuotteiden yksinkertaisuus tai monimutkaisuus esimerkiksi edistyneemmän sijoitusstrategian seurauksena voi tuoda lisäkustannuksia. Myös rahasto-osuuden merkinnän koolla, eli kuinka paljon sijoittaja on valmis rahastoon sijoittamaan, voi olla vaikutusta hinnoitteluun. Olennaista kuitenkin on tarkastella nettotuottoa suhteessa kustannuksiin, ei pelkästään kustannuksia.

Osakesijoittamisessa passiivisten sijoitustuotteiden tarjonta (pörssinoteeratut rahastot, ETF) on lisääntynyt samaan aikaan kuin sijoittajien sijoitusmäärät ovat kasvaneet. Tämä on näkynyt rahastojen kasvaneena hintakilpailuna, mikä on osaltaan aiheuttanut kustannuspaineita alaspäin sijoittajien eduksi. Passiivinen sijoitustuote tarkoittaa rahastoa, joka seuraa jotain tiettyä osakeindeksiä, kuten Helsingin pörssin 25 suurimman yrityksen kurssikehitystä. Siinä ei oteta aktiivista näkemystä markkinoiden kehittymisestä, toisin kuin aktiivisesti hoidetuissa rahastoissa.

Myös korkorahastoissa indeksituotteiden osuus on noussut ja niiden hinnoittelu on tullut sijoittajille edullisemmiksi. Toisaalta raportointivaatimukset ovat nousseet finanssikriisin jälkeen, mikä on vähentänyt markkinoilta pienten rahastoyhtiöiden määrää. Tämä on osaltaan vaikuttanut hintakilpailuun sijoittajan kannalta negatiivisesti.

Hedge-rahastojen (nk. absoluuttisen tuoton rahasto) kustannuksiin vaikuttavat merkittävästi rahaston sijoitusstrategia, rahastomerkinnän koko, strategian kohdemarkkina ja kaupankäynnin laajuus. Palkkiotasoihin voi kohdistua painetta, mikäli systemaattisia kaupankäyntistrategioita toteuttavat rahastot kasvattavat suosiotaan. Systemaattisessa sijoitusstrategiassa yksittäiset sijoituskohteet valitaan kurinalaisesti ennalta määritellyin ehdoin erilaisiin tilastollisiin, kuten tilinpäätöksissä oleviin lukuihin nojautuen.

Pääoma- ja kiinteistörahastojen hinnoittelussa ei ole tapahtunut merkittäviä muutoksia. Tulevaisuuden hinnoittelun kehittymistä on vaikea arvioida. Kokonaiskustannuksiin vaikuttaa hyvin paljon se, kuinka tuotto ja siten tuottosidonnaiset palkkiot kehittyvät eri omaisuuslajeissa. Toisaalta indeksituotteiden osuuksien noustessa kustannuksiin voi odottaa tulevaisuudessakin kohdistuvan jonkinlaista hintapainetta.

Sivua on päivitetty viimeksi 7.8.2018.

Puuttuuko jotain?

Puuttuuko listalta mielestäsi jokin kysymys, johon haluaisit vielä vastauksen? Lähetä kysymys meille sähköpostitse osoitteeseen viestinta(at)tela.fi, niin lisäämme sen mukaan.