Siirry sisältöön

Työeläkkeiden rahastointi

Yksityisalojen työntekijöiden vanhuus- ja työkyvyttömyyseläkkeet rahoitetaan osittain rahastoivalla järjestelmällä. Osa vuosittain kerättävistä työeläkemaksuista rahastoidaan ja sijoitetaan tulevaisuudessa maksettavia eläkkeitä varten.

Jakojärjestelmän ja rahastoinnin yhdistelmä

Työeläkkeiden rahoittamiseksi on olemassa kaksi päävaihtoehtoa: jakojärjestelmä tai täysin rahastoiva järjestelmä. Jakojärjestelmä tarkoittaa sitä, että työeläkemaksuja kerätään vuosittain sen verran, kuin kyseisenä vuonna tarvitaan varoja eläkkeiden maksamiseksi. Täysin rahastoivassa järjestelmässä puolestaan kerätään vuosittain sen verran työeläkemaksuja, kuin tarvitaan kyseisenä vuonna ansaittujen eläkkeiden maksamiseen tulevaisuudessa. Nämä maksut talletetaan rahastoon odottamaan eläkkeen maksua.

Osittain rahastoivassa järjestelmässä nämä kaksi työeläkkeiden vaihtoehtoista rahoitustapaa yhdistyvät.

Osittainen rahastointi tarkoittaa sitä, että osa työnantajilta ja työntekijöiltä vuosittain kerättävistä työeläkemaksuista rahastoidaan eli laitetaan talteen ja sijoitetaan tulevaisuudessa maksettavia eläkkeitä varten. Loppuosa vuotuisista maksuista käytetään suoraan samana vuonna maksettavien eläkkeiden kattamiseen.

Maksettavien eläkkeiden näkökulmasta osittainen rahastointi puolestaan tarkoittaa sitä, että osa eläkkeestä kustannetaan kuluvan vuoden työeläkemaksuilla ja osa jo aiemmin rahastoihin talletetuista varoista ja niiden tuotoista.

Osittain rahastoivassa järjestelmässä jokainen sukupolvi maksaa osan sillä hetkellä eläkkeellä olevien sukupolvien eläkkeistä, mutta säästää myös siivun omaa, tulevaisuudessa maksettavaa eläkettään varten.

Rahastointi alentaa työeläkemaksua

Osittain rahastoivan järjestelmän ansiosta työeläkemaksujen taso pysyy matalammalla, mikä puolestaan alentaa myös työllistämisen kustannuksia ja lisää työntekijälle käteen jäävän palkan määrää. Yksilön näkökulmasta katsoen rahastoinnin hyöty ilmenee siinä, että rahastoinnilla varoja kerätään eli säästetään vanhuuden turvaksi silloin kun tulot ovat tavallisesti korkeimmillaan, eli työuran aikana. Rahastoja puolestaan puretaan silloin, kun tulot ovat työssäoloaikaa matalammat.

Osittain rahastoivassa järjestelmässä voidaan huomioida myös rahastoiduille eläkevaroille saatu tuotto, kun työeläkemaksua määritellään. Näin ollen työeläkemaksun taso pystytään pitämään matalammalla kuin mitä se olisi, jos eläkkeet maksettaisiin yksinomaan vuotuisilla työeläkemaksuilla. Esimerkiksi vuonna 2021 työeläkemaksuja pitäisi ilman rahastointia periä noin 2,8 prosenttiyksikköä enemmän, kuin mitä todellisuudessa peritään.

Ilman osittaista rahastointia työeläkemenot katettaisiin vain työnantajilta ja työntekijöiltä kerättävillä työeläkemaksuilla. Jos työeläkemenot kasvaisivat, myös työeläkemaksut nousisivat välittömästi. Jos taas työllisyys alenisi merkittävästi, jouduttaisiin tällöinkin nostamaan työeläkemaksuja maksettavien eläkkeiden kattamiseksi. Molemmissa tapauksissa työvoimakustannukset kasvaisivat. Toisena vaihtoehtona olisi maksettavien eläkkeiden leikkaaminen.

Osittaisessa rahastoinnissa työeläkkeiden rahoitus ei siis ole pelkästään työmarkkinoiden tai pelkästään rahoitusmarkkinoiden varassa, vaan riskit hajautuvat näiden kahden kesken.

Lisäksi osittainen rahastointi lievittää eri sukupolvien kokoerojen vaikutusta työeläkemaksun tasoon. Kun väestö supistuu ja aiempaa pienempi osuus väestöstä kustantaa maksettavat työeläkkeet, puhdas jakojärjestelmä aiheuttaisi erityisiä maksupaineita pienille ikäluokille. Osittainen rahastointi kohdistaa eläkkeistä aiheutuvat kustannukset jakojärjestelmää tarkemmin oikealle sukupolvelle.

Rahastojen tuoton oltava suurempi kuin palkkasumman kasvu

Jotta rahastointi olisi kannattavaa, tulee rahastoitujen työeläkevarojen tuoton pitkällä aikavälillä ylittää palkkasumman eli vuosittain maksettavien bruttopalkkojen kasvuvauhti. Tällöin eläkkeet saadaan rahoitettua matalammalla työeläkemaksulla kuin ilman osittaista rahastointia.

Mikäli varojen tuotto jäisi samalla tasolle kuin palkkasumman kasvu, ei rahastoinnista olisi enää hyötyä työeläkemaksun alentamiselle.

Esimerkiksi yksityisalojen palkansaajien vakuutettu palkkasumma kasvoi vuosina 1997–2020 reaalisesti keskimäärin 2,2 prosenttia vuodessa. Vastaavien yksityisalojen työeläkevarojen reaalituotto samalla aikavälillä oli 4,2 prosenttia vuodessa.

Rahastoja käytetään joka vuosi

Joka vuosi osa kerättävistä työeläkemaksuista rahastoidaan ja vastaavasti osa rahastoissa olevista varoista puretaan kyseisenä vuonna maksettavien työeläkkeiden kattamiseen.

Yksityisaloilla kerättävistä, työnantajien ja työntekijöiden maksamista työeläkemaksuista siirretään rahastoihin tällä hetkellä noin viidesosa. Vastaavasti taas maksetuista työeläkkeistä rahastoilla katettu osa on noin neljänneksen. Jokainen maksettava työeläke jakautuu sekä maksuilla katettavaan osaan että rahastoista katettavaan osaan.

Osa maksettavista työeläkkeistä on aina katettu eläkerahastoista – silloinkin kun vuotuiset työeläkemenot olivat pienemmät kuin kerätyt työeläkemaksut. Vuodesta 2013 alkaen yksityisalojen työeläkemenot ovat olleet suuremmat kuin työeläkemaksuina kerätyt tulot. Erotus katetaan rahastoista ja niiden tuotoista.

Työeläkemaksujen ja eläkemenojen rahoituslähteitä on kuvattu tarkemmin Työeläkerahan kiertokulku -sivullamme.

Jokainen yksityisalojen työeläkevakuuttaja vastaa rahastoinnista omien vakuutettujensa osalta. Kaikilla työeläkevakuuttajilla on kuitenkin samat säännöt ja periaatteet rahastoinnin toteuttamiseksi.

Kun tehdään laskelmia rahastojen riittävyydestä, huomioidaan rahastoiduille varoille saatava tuotto ja se, että eläke riittää eliniän loppuun saakka. Laskelmissa huomioidaan myös se, että vakuutetut saavat tulevaisuudessa eläkkeitä eripituisen ajan eliniästä riippuen ja että osa vakuutetuista ei saa eläkettä lainkaan ennen eläkeikää sattuneen kuoleman vuoksi.

Rahastot eivät ole korvamerkittyjä

Suomalaisessa eläkejärjestelmässä ei kenelläkään ole oma työeläkesäästöjen ”pottia”, eivätkä yksittäisen vakuutetun (työntekijän tai yrittäjän) maksamat työeläkemaksut kohdistu nimenomaan hänen omaan eläkkeeseensä. Tai toisin päin käännettynä, yksittäiselle eläkkeensaajalle maksettava eläke ei sisällä nimenomaan hänen itsensä maksamia työeläkemaksuja.

Sen sijaan jokaiselle työeläkevakuutetulle työntekijälle ja yrittäjälle kertyy jokaisen kalenterivuoden ansioista tietty määrä työeläkettä. Eläkejärjestelmä lupaa maksaa tämän kertyneen eläkkeen henkilölle siinä vaiheessa, kun hän siirtyy vanhuus- tai työkyvyttömyyseläkkeelle. Ja tätä kertynyttä eläkettä varten työeläkevakuuttaja rahastoi varoja tulevaisuudessa maksettavaa eläkettä varten (tämä rahastointi siis koskee vain työntekijöitä). Siinä mielessä jokaisella vakuutetulla ja sittemmin eläkkeensaajalla on oikeus hänelle itselleen eläkkeenä maksettavaan rahastoituun osaan.

Vakuutetuilla ei siis ole yksilöllisiä eläkesäästöjä, vaan lupaus laissa määritellystä eläketurvasta.

Rahastoja ei voida koskaan purkaa kokonaan

Jokaiselle vakuutetulle työntekijälle kertyy jokaiselta kalenterivuodelta ennalta sovittu määrä työeläkettä, josta osa rahastoidaan saman vuoden aikana tulevaisuutta varten. Näin ollen eläkerahastoihin tulee joka vuosi lisää rahaa, vaikka rahastoista samaan aikaan maksetaan eläkkeitä nykyisille eläkkeensaajille.

Tämä jatkuvan rahastoinnin logiikka tarkoittaa myös sitä, että eläkerahastoja ei koskaan voida purkaa tyhjiksi, sillä joka vuosi sinne kertyy rahastoituja eläkkeen osia sinä vuonna ansaituista eläkeoikeuksista.

Rahastoissa ei siis myöskään ole yksinomaan nykyeläkeläisten varoja vaan kaikkien menneisyydessä ja nykyhetkellä työssä olleiden ikäluokkien varoja. Eri ikäluokkien osuuksia eläkerahastoista on kuvattu tarkemmin Rahastojen jakautuminen eri ikäluokille -sivullamme.

Vaikka niin kutsutut suuret ikäluokat ovatkin jo valtaosin siirtyneet eläkkeelle, ei eläkerahastoja ole heidänkään osaltaan käytetty eläkkeiden maksuun kuin vasta muutaman vuoden ajalta.

Rahastoitujen eläkkeiden osuus noin 30 prosenttia

Eläketurvakeskus tekee laskelmia kertyneiden eläkeoikeuksien arvosta eli niin sanotusta eläkevastuusta. Eläkevastuulla tarkoitetaan sitä varojen määrää, joka varojen tulevat tuotot huomioon ottaen tarvittaisiin kaikkien tiettyyn hetkeen mennessä kertyneiden, tulevaisuudessa maksettavien eläkkeiden kokonaismäärän kattamiseen, mikäli työeläkemaksuista ei enää saataisi rahoitusta aiemmin kertyneiden eläkkeiden maksamiseen.

Tuoreimmat laskelmat kuvaavat vuoden 2017 lopun tilannetta, jolloin eläkevastuut olivat noin 714,5 miljardia euroa.

Eläkerahastojen arvo puolestaan oli vastaavasti vuoden 2017 lopussa 199,9 miljardia euroa. Rahastot siis kattoivat eläkevastuista noin 30 prosenttia. Suhdelukua sanotaan rahastointiasteeksi.

Rahastointiastetta laskettaessa huomioidaan sijoitetuille eläkevaroille saatava tuotto. Edellä mainittu 30 prosentin rahastointiaste on laskettu 2,5 prosentin diskonttokorolla vuoteen 2028 ja siitä eteenpäin 3,5 prosentin korolla. Laskelma on peräisin Eläketurvakeskuksen laatimasta, keväällä 2019 julkaistusta pitkän aikavälin kestävyyslaskelmasta.

Ajankohtaista aiheesta

Eläkevarojen rahastointi tuo selustatukea

Siivu jokaiselta palkansaajalta kerättävästä työeläkemaksusta rahastoidaan. Se siis säästetään ja sijoitetaan tulevia aikoja varten. Niin on tehty 1960-luvulta saakka, kaukonäköisesti.

Aiheeseen liittyvää