Työeläkkeiden rahastointi

Yksityisalojen työntekijöiden vanhuus- ja työkyvyttömyyseläkkeet rahoitetaan osittain rahastoivalla järjestelmällä. Osa vuosittain kerättävistä työeläkemaksuista rahastoidaan ja sijoitetaan tulevaisuudessa maksettavia eläkkeitä varten.

Jakojärjestelmän ja rahastoinnin yhdistelmä

Työeläkkeiden rahoittamiseksi on olemassa kaksi päävaihtoehtoa: jakojärjestelmä tai täysin rahastoiva järjestelmä. Jakojärjestelmä tarkoittaa sitä, että työeläkemaksuja kerätään vuosittain sen verran, kuin kyseisenä vuonna tarvitaan varoja eläkkeiden maksamiseksi. Täysin rahastoivassa järjestelmässä puolestaan kerätään vuosittain sen verran työeläkemaksuja, kuin tarvitaan kyseisenä vuonna ansaittujen eläkkeiden maksamiseen tulevaisuudessa. Nämä maksut talletetaan rahastoon odottamaan eläkkeen maksua.

Osittain rahastoivassa järjestelmässä nämä kaksi työeläkkeiden erilaista rahoitustapaa yhdistyvät.

Osittainen rahastointi tarkoittaa sitä, että osa työnantajilta ja työntekijöiltä vuosittain kerättävistä työeläkemaksuista rahastoidaan eli laitetaan talteen ja sijoitetaan tuottaviin kohteisiin tulevaisuudessa maksettavia eläkkeitä varten. Loppuosa vuotuisista maksuista käytetään suoraan samana vuonna maksettavien eläkkeiden kattamiseen.

Kulloinkin maksussa olevien eläkkeiden näkökulmasta osittainen rahastointi puolestaan tarkoittaa sitä, että osa eläkkeestä kustannetaan kuluvan vuoden työeläkemaksuilla ja osa jo aiemmin rahastoihin talletetuista varoista ja niiden tuotoista.

Osittain rahastoivassa järjestelmässä jokainen sukupolvi rahoittaa osan sillä hetkellä eläkkeellä olevien sukupolvien eläkkeistä, mutta rahoittaa samalla myös siivun omaa, tulevaisuudessa maksettavaa eläkettään.

Rahastointi alentaa työeläkemaksua

Osittaisen rahastoinnin ansiosta työeläkemaksujen taso pysyy matalammalla kuin se pelkällä jakojärjestelmällä olisi. Tämä alentaa osaltaan myös työllistämisen kustannuksia ja lisää työntekijälle käteen jäävän palkan määrää. Yksilön näkökulmasta katsoen rahastoinnin hyöty ilmenee siinä, että varoja rahastoidaan vanhuuden turvaksi silloin kun tulot ovat tavallisesti korkeimmillaan, eli työuran aikana. Rahastoja puolestaan puretaan silloin, kun tulot ovat työssäoloaikaa matalammat.

Osittain rahastoivassa järjestelmässä huomioidaan myös rahastoiduille eläkevaroille saatu tuotto, kun työeläkemaksua määritellään. Näin työeläkemaksun taso pystytään pitämään matalammalla kuin mitä se olisi, jos eläkkeet maksettaisiin yksinomaan vuotuisilla työeläkemaksuilla. Esimerkiksi vuonna 2025 työeläkemaksuja olisi ilman rahastointia pitänyt periä yksityisaloilla noin 2,9 prosenttiyksikköä (2,2 miljardia euroa) enemmän kuin mitä todellisuudessa perittiin.

Ilman rahastointia työeläkemenot katettaisiin vain työnantajilta ja työntekijöiltä kerättävillä työeläkemaksuilla. Jos työeläkemenot kasvaisivat, myös työeläkemaksut nousisivat välittömästi. Jos taas työllisyys alenisi merkittävästi, jouduttaisiin tällöinkin nostamaan työeläkemaksuja maksettavien eläkkeiden kattamiseksi. Molemmissa tapauksissa työvoimakustannukset kasvaisivat. Toisena vaihtoehtona olisi maksettavien eläkkeiden leikkaaminen.

Osittaisessa rahastoinnissa työeläkkeiden rahoitus ei siis ole pelkästään työmarkkinoiden tai pelkästään rahoitusmarkkinoiden varassa, vaan riskit hajautuvat näiden kahden kesken.

Lisäksi osittainen rahastointi lieventää sukupolvien välisten kokoerojen vaikutusta työeläkemaksun tasoon. Kun väestö supistuu ja aiempaa pienempi osuus väestöstä kustantaa maksettavat työeläkkeet, puhdas jakojärjestelmä aiheuttaisi erityisiä maksupaineita pienille ikäluokille. Osittainen rahastointi kohdistaa eläkkeistä aiheutuvat kustannukset jakojärjestelmää tarkemmin oikealle sukupolvelle.

Vanhuuseläkerahastointi yksityisalojen työntekijöiden eläkejärjestelmässä

Suomen suurimmassa työeläkejärjestelmässä, yksityisalojen työntekijöiden eläkejärjestelmässä eli TyELissä vanhuuseläkkeitä varten rahastoidaan varoja kaikille 17–68 -vuotiaille. Tällä hetkellä jokaiselle TyELissä vakuutetulle työntekijälle rahastoidaan 0,4 prosentin karttumaa vastaava määrä varoja hänen eläkkeitään varten. Vaikka rahastoitu eläkekarttuma on korvamerkitty yksilölle, ei niitä kattavia varoja ole laitettu erilleen.

Yhteensä vanhuuseläkkeitä varten rahastoidaan maksusta 3,7 prosenttia palkoista. Koska sijoitustuottoja odotetaan kertyvän lyhyemmässä ajassa vähemmän kuin pidemmässä ajassa, pienempi osa maksusta rahastoitavasta vanhuuseläkeosasta kohdistuu nuoriin. Suurimmillaan rahastointi maksusta on 65-vuotiaille.

Laskettaessa vanhuuseläkerahastointia oletetaan rahastojen saavan kolmen prosentin tuottoa vuosittain. Tämän lisäksi rahastoja täydennetään pitkällä aikavälillä saatujen sijoitustuottojen mukaan. Säännönmukaiset rahastotäydennykset tehdään kasvattamaan 55 vuotta täyttäneiden vakuutettujen vanhuuseläkerahastoja. Tällä menettelyllä pyritään pitämään työeläkemaksu vakaana.

Rahastojen tuoton oltava suurempi kuin palkkasumman kasvu

Jotta rahastointi olisi kannattavaa, rahastoitujen työeläkevarojen tuoton tulee pitkällä aikavälillä ylittää palkkasumman eli vuosittain maksettavien bruttopalkkojen kasvuvauhti. Tällöin eläkkeet saadaan rahoitettua matalammalla työeläkemaksulla kuin ilman osittaista rahastointia.

Mikäli varojen tuotto jäisi samalla tasolle kuin palkkasumman kasvu, rahastoinnista ei olisi enää hyötyä työeläkemaksun alentamiselle.

Esimerkiksi yksityisalojen palkansaajien vakuutettu palkkasumma kasvoi vuosina 1997–2024 reaalisesti keskimäärin 2,1 prosenttia vuodessa. Yksityisalojen työeläkevarojen reaalituotto samalla aikavälillä oli puolestaan 3,9 prosenttia vuodessa.

Rahastoja käytetään joka vuosi

Joka vuosi osa kerättävistä työeläkemaksuista rahastoidaan ja vastaavasti osa rahastoissa olevista varoista puretaan kyseisenä vuonna maksettavien työeläkkeiden kattamiseen.

Yksityisaloilla kerättävistä, työnantajien ja työntekijöiden maksamista työeläkemaksuista siirretään rahastoihin tällä hetkellä noin viidesosa. Vastaavasti taas maksetuista työeläkkeistä rahastoilla katettu osa on noin neljänneksen. Jokainen maksettava työeläke jakautuu sekä maksuilla katettavaan osaan (ns. tasausosa) että rahastoista katettavaan osaan (ns. rahastoitu osa).

Osa maksettavista työeläkkeistä on aina katettu eläkerahastoista – silloinkin kun vuotuiset työeläkemenot olivat pienemmät kuin kerätyt työeläkemaksut. Vuodesta 2013 alkaen yksityisalojen työeläkemenot ovat kuitenkin olleet suuremmat kuin työeläkemaksuina kerätyt tulot. Tämä tulojen ja menojen erotus katetaan vuosittain rahastoista ja niiden tuotoista.

Työeläkemaksujen ja eläkemenojen rahoituslähteitä on kuvattu tarkemmin Työeläkerahan kiertokulku -sivullamme.

Jokainen yksityisalojen työeläkevakuuttaja vastaa rahastoinnista omien vakuutettujensa osalta. Kaikilla työeläkevakuuttajilla on kuitenkin samat säännöt ja periaatteet rahastoinnin toteuttamiseksi.

Kun tehdään laskelmia rahastojen riittävyydestä, huomioidaan rahastoiduille varoille saatava tuotto ja se, että eläke riittää vakuutetun eliniän loppuun saakka. Laskelmissa huomioidaan myös se, että vakuutetut saavat tulevaisuudessa eläkkeitä eripituisen ajan eliniästä riippuen ja että osa vakuutetuista ei saa eläkettä lainkaan ennen eläkeikää sattuneen kuoleman vuoksi.

Eläkevarat eivät ole korvamerkittyjä

Suomalaisessa eläkejärjestelmässä ei kenelläkään ole oma työeläkesäästöjen ”pottia”, eivätkä yksittäisen vakuutetun (työntekijän tai yrittäjän) maksamat työeläkemaksut kohdistu nimenomaan hänen omaan eläkkeeseensä. Tai toisin päin käännettynä, yksittäiselle eläkkeensaajalle maksettava eläke ei sisällä nimenomaan hänen itsensä maksamia työeläkemaksuja.

Sen sijaan jokaiselle työeläkevakuutetulle työntekijälle ja yrittäjälle kertyy jokaisen kalenterivuoden työansioista tietty määrä työeläkettä. Eläkejärjestelmä maksaa tämän kertyneen eläkkeen henkilölle siinä vaiheessa, kun hän siirtyy vanhuus- tai työkyvyttömyyseläkkeelle. Ja tätä kertynyttä eläkettä varten työeläkevakuuttaja rahastoi varoja tulevaisuudessa maksuun tulevaa eläkettä varten (tämä rahastointi siis koskee vain työntekijöitä). Tässä mielessä jokaisella vakuutetulla ja sittemmin eläkkeensaajalla on oikeus hänelle itselleen eläkkeenä maksettavaan rahastoituun osaan.

Vakuutetuilla ei siis ole yksilöllisiä eläkesäästöjä, vaan lakiin perustuva oikeus laissa määriteltyyn eläketurvaan.

Rahastoja ei voida koskaan purkaa kokonaan

Jokaiselle vakuutetulle työntekijälle kertyy työstä jokaiselta kalenterivuodelta ennalta sovittu määrä työeläkettä, josta osa rahastoidaan saman vuoden aikana tulevaisuutta varten. Tämän rahastoinnin takia eläkerahastoihin tulee joka vuosi lisää rahaa, vaikka rahastoista samaan aikaan maksetaan eläkkeitä nykyisille eläkkeensaajille.

Tämä jatkuvan rahastoinnin logiikka tarkoittaa sitä, että eläkerahastoja ei koskaan voida purkaa tyhjiksi, sillä niihin kertyy joka vuosi rahastoituja eläkkeen osia sinä vuonna ansaituista eläkeoikeuksista.

Rahastoissa ei siten myöskään ole yksinomaan nykyeläkeläisten varoja vaan kaikkien menneisyydessä ja nykyhetkellä työssä olleiden ikäluokkien eläkkeitä varten rahastoituja varoja. Eri ikäluokkien osuuksia eläkerahastoista on kuvattu tarkemmin Rahastojen jakautuminen eri ikäluokille -sivullamme.

Vaikka niin kutsutut suuret ikäluokat ovatkin jo valtaosin siirtyneet eläkkeelle, ei eläkerahastoja ole heidänkään osaltaan käytetty eläkkeiden maksuun kuin vasta muutaman vuoden ajalta.

Rahastoitujen eläkkeiden osuus 25 prosenttia

Eläketurvakeskus tekee laskelmia kertyneiden eläkeoikeuksien nykyarvosta eli niin sanotusta eläkevastuusta. Eläkevastuulla tarkoitetaan sitä varojen määrää, joka tarvittaisiin kaikkien tiettyyn hetkeen mennessä kertyneiden, tulevaisuudessa maksettavien eläkkeiden kattamiseen, mikäli työeläkemaksuista ei enää saataisi rahoitusta eläkkeiden maksamiseen.

Vuoden 2025 lopussa kaikkien karttuneiden eläkeoikeuksien arvo oli 1 127 miljardia euroa. Tässä laskelmassa on diskonttokoroksi valittu Euroopan vakuutus- ja lisäeläkeviranomaisen (EIOPAS) Solvenssi II -direktiivinen mukainen euroalueen riskitön nimellinen diskonttokorko.

Eläkevarojen arvo puolestaan oli vastaavasti vuoden 2025 lopussa 285 miljardia euroa. Rahastot siis kattoivat eläkevastuista 25 prosenttia. Tätä suhdelukua sanotaan rahastointiasteeksi.

Eläkevastuiden määrä perustuu Eläketurvakeskuksen laatimaan analyysiin:

Eläkeuudistus kasvattaa rahastointia

Vuoden 2025 eläkeuudistuksessa sovittiin, että nykyinen 0,4 prosentin karttumaa vastaava työeläkemaksusta tehtävä vanhuuseläkerahastointi nostetaan 0,5 prosentin karttumaa vastaavaksi rahastoinniksi. Työeläkemaksun vanhuuseläkeosa, jolla rahastointi kustannetaan, kasvaa tämän seurauksena 3,7 prosentista palkoista 4,6 prosenttiin palkoista. Rahastoinnin kasvu on siis merkittävää.

Rahastoinnin kasvattamisen lisäksi vuoden 2025 eläkeuudistuksessa sovittiin, että selvitetään mahdollisuudet parantaa rahastointitekniikkaa. Selvityksen osana arvioidaan muun muassa mahdollisuuksia kohdistaa osa sijoitustuotoista kasvattamaan myös alle 55-vuotiaiden vanhuuseläkerahastoja.