Eläkejärjestelmässä ei kestävyysvajetta

08.02.2013

Työeläkejärjestelmässä ei kokonaisuutena ole kestävyysvajetta. Tähän ovat päätyneet Eläketurvakeskuksen ekonomisti Risto Vaittinen ja analyysitoimintojemme johtaja Reijo Vanne tutkimuksessaan “Pensions and public finances in Finland - A generational accounting perspective” (Finnish Centre for Pensions, Working Papers 1/2013). He ovat sukupolvitilinpidon menetelmällä arvioineet finanssipolitiikan kestävyyttä ja kohdentumista eri ikäryhmiin.

Työntekijän eläkelain mukaisessa järjestelmässä kestävyysvaje on noin 0,5 prosenttia suhteessa bruttokansantuotteeseen, kun vuosi 2016 on lähtötilanteena. Tätä vastaa muissa työeläkejärjestelmän osissa suunnilleen samansuuruinen kestävyysylijäämä.
- Arvioidemme perusteella voidaan todeta, että työeläkejärjestelmä ei lisää julkisen talouden kestävyysvajetta, Reijo Vanne sanoo.

Vaittisen ja Vanteen laskelmat perustuvat oletuksille, että työurasopimuksessa sovittu TyEL-maksun vuoteen 2016 ulottuva korotusohjelma toteutetaan ja että vastaavat korotukset tulevat myös muiden työeläkelakien mukaisiin maksuihin, julkisaloilla siis vain palkansaajien maksuihin. Lisäksi on oletettu, että kaikille työeläkevaroille saadaan tulevaisuudessa keskimäärin 3,5 prosentin vuotuinen reaalituotto. Taustana on käytetty myös vuonna 2011 julkaistun Eläketurvakeskuksen pitkän aikavälin laskelmia.

- Jos lähtötilanteena olisi vuoden 2011 loppu, jolloin sovittuja maksunkorotuksia ei otettaisi huomioon, työeläkejärjestelmässä olisi kestävyysvajetta arviolta noin prosentin verran suhteessa bruttokansantuotteeseen, Reijo Vanne kertoo.
Muussa julkisessa taloudessa on tutkijoiden laskelmien mukaan noin neljän BKT-prosenttiyksikön suuruinen kestävyysvaje.

Mitä on julkisen talouden kestävyys?

Julkisen talouden kestävyydellä tarkoitetaan sitä, että nykylainsäädännön ja -käytännön mukaiset menot pystytään tulevaisuudessa rahoittamaan nykyisellä rahoitusrasituksella. Tarkastellaan siis sitä, voidaanko nykyistä politiikkaa harjoittaa loputtomasti. Jos ei voida, julkinen talous ei ole rahoituksellisesti kestävä ja julkisessa taloudessa on kestävyysvajetta.

Rahoitusrasite ja vaje

Rahoitusrasite tarkoittaa verojen ja maksujen suhdetta bruttokansantuotteeseen. Kestävyysvajetta kuvataan useimmiten verojen ja maksujen yhteismäärän korotuksella suhteessa bruttokansantuotteeseen. Vaje on se korotus, joka välittömästi toteutettuna riittäisi tulevaisuudessakin menojen rahoittamiseen. Käytännössä tasapainoa voidaan hakea menoihin tai tuloihin tai molempiin vaikuttavan lainsäädännön muutoksilla.

Varat ja velat

Kestävyyslaskelmassa otetaan luonnollisesti huomioon lähtötilanteen varat ja velat. Myös tulevien menojen ja tulojen erotuksena syntyy uutta velkaa tai varallisuutta, ja esimerkiksi menoylijäämä eli velkaantuminen on sitä merkityksellisempää, mitä aikaisemmin se syntyy. Tämä johtuu siitä, että velasta on koko sen olemassaoloajan maksettava korkoa. Ajoitus otetaan kestävyyslaskelmassa huomioon diskonttaamalla tulevaisuuden menot ja tulot nykyhetkeen.

Politiikan vaikutus päätöksentekoon

Nykypolitiikan määrittelykään ei ole yksiselitteistä. Tavanomainen tulkinta on se, että jo tehdyt päätökset tai ”uskottavat sopimukset” otetaan huomioon, vaikka ne eivät vielä olisi voimassa. Esimerkiksi valtiovarainministeriö ottaa huomioon keskipitkän aikavälin kehyspäätökset.

Työeläkejärjestelmä ja julkinen talous

Suomen lakisääteinen työeläkejärjestelmä luetaan kokonaisuudessaan julkiseen talouteen kansantalouden tilinpidossa kansainvälisen standardin mukaan. Alasektori ”työeläkelaitokset” esitetään tilinpidossa erikseen. Aiemmin julkisen talouden kestävyyslaskelmissa ei ole kuitenkaan tarkasteltu työeläkesektoria kokonaisuutena. Tyypillisesti huomio on keskittynyt TyEL:n mukaisten etuuksien ja rahoituksen tasapainokysymyksiin. Esimerkiksi kuntien ja valtion eläkejärjestelmiä on tarkasteltu osana kunta- ja valtiosektoria.

Julkaisu:Pensions and public finances in Finland - A generational accounting perspective
pdf, 3 MB