Esittelyssä Eero Lankia

09.04.2014

Johtajallamme Eero Lankialla tulee vappuna täyteen seitsemän työvuotta Telassa. Hänen työhönsä sisältyy erityisesti työeläkekuntoutukseen liittyvät asiat.

Kuva: Eero Lankia

Millainen on työhistoriasi?

Työhistoriani painottuu yhteiskunnallisiin tehtäviin. Olin pitkään Keskustan palveluksessa, siitä viimeiset yhdeksän vuotta puoluesihteerinä. Matkan varrella olin kuusi vuotta viiden eri ministerin erityisavustajana kolmessa eri ministeriössä, kahdessa hallituksessa. Avustin puolitoista vuotta myös Euroopan parlamentin jäsentä. Lisäksi minut valittiin Uudeltamaalta kansanedustajaksi kaudelle 2003-2007.

Mitä työsi sisältää?

Suurimman lohkon työssäni muodostavat työeläkekuntoutukseen liittyvät asiat. Niiden tiimoilta olen Telan edustajana myös sosiaali- ja terveysministeriön ja Kelan kuntoutusasiain neuvottelukunnissa. Vastaan toimistollamme myös työeläkealan valmiuteen sekä harmaan talouden torjuntaan liittyvistä tehtävistä. Lisäksi osallistun koulutustapahtumiin ja yhteiskunnalliseen vaikuttamiseen.

Mikä työeläkealassa sinua kiehtoo?

Työeläketurva on keskeinen osa ihmisten toimeentuloturvaa. On hieno asia, että meillä on lakisääteisesti järjestetty työeläketurva. Näin tavallisen ihmisen ei tarvitse miettiä omia ratkaisujaan vanhuuden turvaksi tai mahdollisen työkyvyttömyyden varalle. Tämän turvan kehittämisessä on palkitsevaa olla mukana.

Mikä motivoi sinua työssäsi?

Juuri tämä alan yhteiskunnallinen luonne. Ja se, että työeläkejärjestelmää kehitetään hyvin pitkällä tähtäimellä, sukupolvien yli. Päivittäisen viihtymisen kannalta tärkeätä on työn vaihtelevuus ja mukavat työtoverit.

Mitä teet vapaa-aikanasi?

Minulla on kaksi kouluiässä olevaa lasta. Heidän kuljettamisensa harrastuksiin täyttää iltoja ja osin viikonloppuja. Lisäksi lenkkeilen koiran kanssa ja harrastan yhteiskunnallisia asioita. Pian alkaa taas mökkikausi, joka vie perhettä viikonloppuisin syntymäkonnuille Joutsaan.