Esittelyssä Milla Vainio

03.04.2013

Milla Vainio aloitti Telassa elokuun puolessa välissä 2006. Hän työskentelee viestintäkoordinaattorina.

Mitä työsi sisältää?Kuva: Milla Vainio

Viestintäkoordinaattorin tehtävä on kolmas toimenkuvani Telassa. Tulin aluksi kahden vuoden määräaikaisuuteen johdon sihteeriksi. Ensimmäinen rupeaman jälkeen siirryin silloisen Tela eläketiedotuksen assistentiksi, josta matka on jatkunut viestintään. Tällä hetkellä työtehtäväni liittyvät pääasiassa Tela.fi sivujen hallinnointiin ja sisällöntuottamiseen. Muut tehtäväalueisiini liittyvät työt ovat mediaseuranta, muu ulkoinen- ja sisäinen viestintä sekä viestintäyksikön koordinointiin liittyvät tehtävät. Lisäksi hoidan Telan visuaaliseen ilmeeseen liittyviä töitä, kuten painotöiden koordinoinnin.

Mikä on mieluisinta työssäsi?

Mieluisinta työssäni on sen ajankohtaisuus suomalaisen yhteiskunnan kentällä. Eläkeala on niin monisyinen, että joka päivä oppii jotain uutta, vaikka olen alalla jo jonkin aikaa ollut. Telan visuaalisen ilmeen uudistus laittoi painetta myös materiaalien uusimiselle. Näissä tuotteissa konkretia on nähtävissä heti ja onnistuneen tuotteen hipistely käsissään tuo pientä arkista iloa tekemääni työhön. Ajattelen, että ”jos minäkin tästä ilahduin, niin varmasti myös moni muu.”

Mikä motivoi sinua työssäsi?

Minua motivoi tarpeeksi haastavat työtehtävät, niissä kehittyminen sekä mahtavat työtoverit. Työpaikalla vietän yli puolet päivästäni ja hyvässä seurassa aika lentää välillä vähän turhankin kovaa.

Mikä viestinnässä sinua kiehtoo?

Viestinnän maailma on kiinnostanut minua aina. Vaikka me kaikki viestimme päivittäin omalla tavallamme, on palkitsevaa, jos viesti on mennyt perille toivotulla tavalla, ymmärrettävästi.