Globalisaatio murjoo, mutta vakuutus kestää

21.06.2016

Sosiaalivakuutuksen syntyyn 1800-luvun Euroopassa tarvittiin bakteereja ja tilastotiedettä. Porvaristo oli 1800-luvun lopulla hermostunut. Suomeen suunniteltiin pakollista tapaturmavakuutusta työntekijöille. Pääoman näkökulmasta se ”heikentäisi muutenkin suurten kustannusten kanssa painivan teollisuuden toimintaedellytyksiä”.

Silti työntekijöiden tapaturmavakuutus tuli pakolliseksi vuonna 1897. Se oli Suomen ensimmäinen sosiaalivakuutus. Nyt 119 vuotta myöhemmin meillä on oikea sosiaalivakuutusten sarja: kansaneläke, sairausvakuutus, työeläke. Olemme kaikki vakuuttajia ja vakuutettuja. Se rakentaa yhteiskunnallista luottamusta.

Pohjimmiltaan sosiaalivakuutuksen takana ovat keskieurooppalaiset filosofit ja yksi tieteellinen murros. 1800-luvulla ranskalaiset nimittäin järkeilivät, että ”veljeys” toteutuu rationaalisimmin, kun uskotaan uutta tilastotiedettä. Sen avulla ymmärrettiin riskin käsite yhä paremmin. Selvisi, että tehtaissa tapahtuu säännönmukaisesti tietty määrä onnettomuuksia.

Ei ehkä ollutkaan järkevää etsiä aina syyllistä, niin kuin ennen oli tehty. Samaan aikaan toisaalla tajuttiin bakteerien olemassaolo – rikaskin voi sairastua! Looginen johtopäätös oli, että riskejä kannattaa jakaa kansakunnan kesken.
”Sieltä periytyy myös suomalaisten sosiaalivakuutusten tausta-ajatus”, sanoo vakuutustoiminnan muutoksesta väitellyt tutkija Jyri Liukko, joka työskentelee erikoistutkijana Eläketurvakeskuksessa.

Meille ajatus kulki Saksan kautta, jossa siihen tarttui mukaan hiukan konservatiivista perustelua: myöntymällä osaan työväen vaatimuksista saadaan kommunismi pidettyä kaukana.

”Myös konkreettiset toteutusmallit haettiin myöhemmin muualta. Britanniasta kaikille maksettava matala perusturva ja Saksasta ansioihin perustuva malli”, Liukko sanoo.

Eläkkeiden kohdalla kävi lopulta niin, että meillä käytetään molempia malleja: Maalaisliitto halusi ensin kansaneläkkeen. Se kantoi huolta maatilojen emännistä. Oli tärkeää saada perusturva, joka ei ollut palkkatuloihin perustuva. Vastapuolella taas Sdp ja oikeisto halusivat ansioihin sidottua järjestelmää.

Tämä jako näkyi, kun eläkejärjestelmä haki muotoaan poliittisissa kamppailuissa – ja näkyy edelleen.

1960-luvulla syntyikin sitten ansioperustainen työeläkejärjestelmä – kuin revanssina kansaneläkkeestä. Se oli lakisääteinen, mutta yksityisten yhtiöiden toimeenpanema.

Vaikka yksityisen ja julkisen vakuuttamisen väliin piirretään tutkimuksessa ja julkisessa keskustelussa selkeä raja, käytännössä ne sekoittuvat toisiinsa.

”Meidän mallissa ne ovat vain sekoittuneet omintakeisemmin ja voimakkaammin kuin muualla.”

Kertyneiden eläkepääomien käyttö on aina heijastanut aikansa henkeä. Kun suomalaista mallia alun perin rakennettiin, oli osapuolille selvää, että nyt tehdään jotain kansallista ja poliittista. Aluksi eläkejärjestelmä olikin köyhälle valtiolle tapa kerätä pääomaa.

”Kelan rahoilla valjastettiin koskia”, sanoo Itä-Suomen yliopiston hyvinvointisosiologian professori Juho Saari.

Myös työeläkejärjestelmää käytettiin tasaamaan tuloja – varhaiseläke oli tulonsiirto ruumiillisen työn tekijöille. Samoin työeläkerahat olivat teollistamispolitiikan vipuvarsi.

”Vielä 1990-luvulla yritykset käyttivät paljon mahdollisuutta lainata maksamansa eläkemaksut takaisin käyttöönsä.” Takaisinlainaus on edelleen käytössä, mutta sen merkitys on pienentynyt.

Nyt rahaa saa maailmaltakin. Sillä maailma teki niin kuin se aina tekee – muuttui. Ihmisten elinkaari piteni, taloudet ja rahoitusmarkkinat avautuivat, Eurooppa yhdistyi. Järjestelmämme sai uusia reunaehtoja: EU:n direktiivit ja globaalin talouden verokilpailuineen.

Hyvinvointivaltiomallimme, jossa valtio kantaa paljonvakuutusvastuuta, on lähtökohtaisesti vastahangassa unionin perusajatuksen eli vapaan liikkuvuuden ja kaupan kanssa. Toisekseen kansainvälisten kilpailukykypaineiden vuoksi verotusta on Suomessa kevennetty. Se on alentanut hyvinvointivaltion rahoituspohjaa.

Sekään ei ole muuttanut perimmäistä eurooppalaista uskoa: lakisääteinen riskien jakaminen on solidaarinen ja rationaalinen vastaus markkinatalouden ongelmiin.

Eläkejärjestelmämme peruspiirteet ovat pysyneet vakaina. Silti luottamus eläkejärjestelmään on laskenut.

Tulevilla ratkaisuilla on väliä. Minkälainen malli kestää parhaiten globaalia aikaamme?

”Hyviä argumentteja on puolin ja toisin. Paljon riippuu siitä, onko esimerkiksi työsuhteiden pirstaloituminen lopulta kuinka suuri ilmiö”, Liukko sanoo.

Miten käy työ- ja kansaneläkkeen yhdistelmämme?
”Järjestelmät kyllä kestävät, mutta toinen kysymys on, ovatko ihmiset tyytyväisiä eläkkeensä tasoon.” Hänestä mallissa on yksi erityisen hyvä piirre: osa eläkemaksusta rahastoidaan.

”Se 180 miljardia työeläkerahaa antaa mahdollisuuden hyödyntää maailmantaloutta.”

”Mutta järjestelmien legitimiteetti voi murtua, jos erilaisissa tilanteissa elävien maailmat erkaantuvat liiaksi toisistaan.”

Teksti: Teemu Muhonen

Tämä on viimeinen kolmesta julkaistavasta EU-artikkelistamme, joka on julkaistu EU-lehdessämme.