Mikä eläkeuudistuksessa kiinnostaa?

27.08.2015

Lakiesitys eläkeuudistuksesta on menossa loppukesästä eduskuntaan. Millaisia ajatuksia ja kysymyksiä eläkeuudistus on herättänyt kansalaisissa?

Vanhuuseläkkeellä jo olevat tietävät hyvin, että eläkeuudistus ei enää koske heitä. Kansalaiset puolestaan ovat yleisesti ottaen tietoisia, että eläkeikä on nousemassa. He ymmärtävät, että pidempi elinikä tarkoittaa myös työskentelyä nykyistä pidempään.

Tällaisia havaintoja tekivät Eläketurvakeskuksen koulutuspäällikkö Barbro Lillqvist ja tiedottaja Taina Hedman heinäkuussa SuomiAreenalla. Porissa järjestettiin useita eläkealan yhteisiä tilaisuuksia, joissa yleisö sai esittää kysymyksiä eläkkeisiin liittyen.

Eläkeiän nousussa eniten yleisöä kiinnosti, mikä on jatkossa oma eläkeikä. Julkisella puolella työskentelevät pohtivat ammatillisten ja henkilökohtaisten eläkeikien tulevaisuutta.

Eläkeuudistus tuo mukanaan kaksi uutta eläkettä: osittaisen vanhuuseläkkeen ja työuraeläkkeen. Osittainen vanhuuseläke oli yleisölle vielä vieras, mutta työuraeläkkeen muodostumisesta keskusteltiin runsaasti. Erityisesti kansalaisia mietitytti mitä tarkoitetaan raskaalla työllä ja miten sen voi osoittaa saadakseen työuraeläkkeen. Huolta herätti puolestaan eläkkeensaajien asumistuen leikkaaminen ja indeksijäädytys.

Eläketurvakeskuksen asiantuntijat ovat jakamassa tietoa eläkeuudistuksesta myös alueellisissa työeläkekouluissamme syksyn mittaan.

Alueelliset työeläkekoulut starttaavat syyskuussa

Järjestämme työeläkekouluja kahdeksalla paikkakunnalla syys-lokakuun aikana. Työeläkekoulut on suunnattu ammattiliittojen luottamus- ja toimihenkilöille, hallinnon jäsenille ja aktiiveille.

Tilaisuuksien puheenvuoroissa Telan asiantuntijat puhuvat aiheesta riittävätkö rahat eläkkeisiin. Eläkepoliittinen päätöksenteko on puolestaan työmarkkinajärjestöjen edustajien teemana. Eläketurvakeskuksen asiantuntijat avaavat eläkeuudistusta ja sitä, mikä muuttuu vuonna 2017 uudistuksen myötä.

Ensimmäisenä työeläkekoulu starttaa Turusta 10.9. Josta maakuntakiertue suuntaa Lahteen 17.9., Tampereelle 24.9., Lappeenrantaan 1.10., Seinäjoelle 8.10. Jyväskylään 15.10., Ouluun 22.10. ja Rovaniemelle 29.10.

Järjestämme tilaisuudet yhteistyössä SAK:n, Akavan, STTK:n ja Eläketurvakeskuksen (ETK) kanssa.

Työeläkekoulujen tarkemman ohjelman ja puhujien tiedot löytyvät Työeläkekoulujen sivulta, josta pääsee ilmoittautumaan oman paikkakunnan tilaisuuteen.

Työeläkekoulujen ohjelma ja ilmoittautuminen

Koulutuspäällikkö Kirsi Siltasen blogi: Työeläkekoulut starttaavat pian